Säveltäjänero Bachia esittävä Nicholas Ziegler vetelee tanssija Linda Haakanaa jousellaan kuin elävää selloa. Kuva: Sakari Viika
Arvio: Bachin työ ja elämä esillä tanssin keinoin
Nacho Duaton viihdyttävä teos on hittikamaa, joka sopii myös balettia vähemmän tuntevalle.
Espanjalaisen Nacho Duaton koregrafia Bach. Forms of Silence and Emptiness on täynnä energistä liikkumisen riemua ja tanssin kekseliäisyyttä. Sen keskushenkilö on Johann Sebastian Bach. Säveltäjän tuhannen sävellysteoksen tuotannosta mukana on otteita yli kahdestakymmenestä Goldberg-variaatiosta kesken jääneeseen Die Kunst der Fuge -teokseen.
Bach sai kantaesityksensä Weimarin baletissa vuonna 1999 Bachin kotikaupungin juhliessa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuottaan. Seuraavana vuonna Duato pokkasi teoksesta arvostetun Benois de la Dance -palkinnon. Kaksinäytöksistä balettia on esitetty eri puolilla Eurooppaa.
Vapaasti soljuva koreografia
Tanssijoille musiikin mukaan tehty koreografia tarjoaa paljon: vapaasti soljuvan, lennähtelevän, suurten kaarten, äkkipyrähdysten ja humorististen liikeväännösten arsenaali on loputon ja vauhti kova. Nacho Duaton nykytanssin vapauksia ja balettitekniikan lakeja yhdistävät oivallukset ovat nasevia.
Paikoin teoksen ikä näkyy yliaikaisina temppuina, kuten jousien muuttuessa miekoiksi tai tanssijoiden imitoidessa orkesterisoittimia. Heikoimmin ajassa kiinni on pas de deux, jossa Bach soittaa selloa. Sellona on kevyesti puettu naistanssija, jonka barokkipukuinen säveltäjä istuttaa polvelleen, vetelee jousellaan, nostelee ja kääntelee kuin pikkuista lolitaa. Enää näin miehisen katseen lävistämä, avoimen seksistinen idea olisi tuskin korrekti. Naiskuvan osalta mutisin mielessäni: miksi kuolemaa esittää paksuun hameeseen pyntätty naishahmo, jonka rinnat on jätetty näkyviin? Bachin elämäkertaan moinen tulkinta tuskin liittyy, olihan hän kaksi kertaa naimisissa ja lapsiakin kertyi 20.
Musiikin ja liikkeen yhteyttä
Musiikin ja liikkeen syvä yhteys on teoksen ihanaa antia. Hieman tasapaksu dramaturgiakaan ei pysy latistamaan sen monipuolisesta yhteissoinnista syntyvää mielihyvää. Nacho Duato taikoo nerokkaan musiikin muutoksista, iskuista ja liverryksistä loputtomasti liikkeellisiä jippoja ja sarjoja, jotka hivelevät katsojan kinesteettistä aistia.
Sama nautinnon virtaus huokui Kansallisbaletin tanssijoista varsinkin ensimmäisen osan kohtauksesta toiseen kiitävissä duetoissa ja ryhmätansseissa. Solistien rinnalla koko balettiryhmä sai olla kollektiivisesti illan tähtinä. Niin nappiin runsaan teoksen loppua kohden tummuva tulkinta oli harjoitettu.
Viihdyttävä ja jopa viihteellinen on mainesana teokselle, jossa Bachin musiikki tulee liki, vaikka säveltäjän elämästä ei sen syvempää tulkintaa syntynyt. Hittikamaa, jota voi suositella sellaisillekin katsojille, joille baletti ei ole kaikkien tutuinta.
Jaa tämä artikkeli: