null Arvio: Erin voisi olla kotimainen vaihtoehto Dolly Partonille

Erin käsittelee myös uudella Seliseli-levyllään parisuhteita ja eri-ikäisten naisten elämää. Kuva: Tero H. Savolainen

Erin käsittelee myös uudella Seliseli-levyllään parisuhteita ja eri-ikäisten naisten elämää. Kuva: Tero H. Savolainen

Hyvä elämä

Arvio: Erin voisi olla kotimainen vaihtoehto Dolly Partonille

Laulaja on pyrkinyt kuitenkin uudistamaan äänimaailmaansa kurkistelemalla kantri- ja iskelmäkategorian ulkopuolelle.

Erin palasi muutaman vuoden kestäneeltä tauoltaan ja julkaisi 11.11. levyn nimeltä Seliseli. Levyn mukaan nimetty konserttikiertue käynnistyi jo ennen levyn varsinaista julkaisua, ja Erin yhtyeineen on ehtinyt kiertää ison osan Suomea ennen kuin kiertue viime lauantaina saapui Tavastialle.

Erin aloittaa konsertin rauhallisesti vanhoilla tutuilla kappaleilla. Vaikka musiikin tyylilajit vaihtuvat, keikka tuntuu koko ajan yhtenäiseltä. Toiset mimmit -kappale keinuu letkeästi kuin reggaeton-juhlissa Karibialla. Vähitellen letkeydestä siirrytään kohti Pohjolaa. Vanha sydän -kappaleen laulumelodia ja Erinin ääni tuovat mieleen joukon määrittelemättömiä suomalaisia kansansävelmiä.

Ootte idioottei -kappale kulkee keikalla pelkistetysti kitaran, viulun ja mandoliinin voimalla niin kantristi, että bändin ympärille voisi kasata heinäladon harmaat lautaseinät.

Kantria ja bileräppiä

Erinin ensimmäinen soololevy oli vuonna 2011 julkaistu Hunningolla, jolta lähes jokainen muistanee kantrikappaleen Vanha nainen hunningolla. Tavastian yleisö muistuttaa yhteislaulusuorituksillaan, etteivät ensimmäisen eivätkä toisenkaan levyn kappaleet ole unohtuneet, vaikka Erin on taukoa pitänytkin. Tavastialla Hunningolla-levyn päättävä On elämä laina on niin herkkä ja hauras, että silmäkulma kostuu. Muutamat parit yleisössä tanssivat poski poskessa kuin viimeistä hidastaan.
 

On yllättävää, kuinka hyvin rap voikaan istua kantrilla sävytetyn popmusiikin väliin."
 

Uusimmalla levylläänkin Erin käsittelee parisuhteita ja naisten elämää kaikista ikäluokista. Musiikillisesti uusin levy kulkee paikoitellen suuntaan, jossa viululla ja mandoliinilla ei ole enää aina tilaa. Erin on halunnut löytää itsensä uudestaan, nuorentaa äänimaailmaa kohti synteettistä konepoppia ja kurkistella kantri- ja iskelmäkategorian ulkopuolelle. Erityisesti levyltä korvaan osuu rapduo Sofan kanssa tehty kappale Muijalauma, joka on silkkaa bileräppiä. Levyllä on myös nuorekkaasti nimetty Gangsta. Se on sana, jota tulisi käyttää vain nolojen ilmaisujen hakuteoksessa.

Kun Sofa hyökyy Tavastian lavalle Erinin seuraksi, Muijalauma-kappale perustelee olemassaolonsa ja repii kaikki nolouden käärinliinat kappaleiksi. Muijalauma herättää kaikki, jotka jäivät nojailemaan poski poskea vasten. Energinen ja röyhkeä Sofa tuo lavalle mukanaan räjähtävän latauksen. Asenne kääntää suupielet hymyyn. On yllättävää, kuinka hyvin rap voikaan istua kantrilla sävytetyn popmusiikin väliin.

Nainen hunningolla

Kappaleen jälkeen Sofa poistuu ja Erin jatkaa keikkaa rauhallisemmin. Loppuosassa on mukana myös Gangsta. Vaikka nimi yhdistyy gangstaräppiin, on Erinin kantri-Gansta kuitenkin niin kaukana ghettojen pikkukriminaaleista kuin mahdollista. Viulisti Kukka Lehto revittelee c-osaan kantria villisti viululla ja, toisin kuin miehisessä gangstarapissa, Erinin laulussa "fucking gangsta" on taas se sama vanha nainen hunningolla, joka tulee päin eikä todellakaan väistä ketään.

Erin voisi olla kotimainen vaihtoehto Dolly Partonille, mutta silloin kaikki yllättävyys ja monimuotoisuus jäisi puuttumaan. Tavastialta parhaiten mieleen jäi Sofa, joka ehti yhden kappaleen aikana herättämään kiinnostuksen tulevasta. Heidän olisi suonut vielä hyppäävän lavalle toistamiseen encoressa ja antavan yleisölle energisoivan selkäsaunan läksiäislahjaksi.

 

Erin esiintyi Tavastialla la 19.11.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.