Oivaltavaa. Thomas Westphalin videoteos Yobro kertoo ihmisten ja koneiden välisestä kommunikaatiosta. Kuva: Otso Kantokorpi
Arvio: Etäisyys ihmismitalla mitattuna
Thomas Westphal käsittelee Iconics and Beats -näyttelyssään oman tilan tarvetta ja ei-verbaalista viestintää.
Saksalaissyntyinen mutta Suomessa koko 2000-luvun vaikuttanut ja Kuvataideakatemiasta valmistunut, monia tekniikkoja käyttävä Thomas Westphal (s. 1972) on tuonut taiteeseemme uusia teemoja ja lähestymistapoja. Muistan esimerkiksi takavuosilta hänen urheilua käsittelevät teoksensa – varmaankin ensimmäiset nykytaideteokset, jotka käsittelivät teemaansa uskottavan nykytaiteellisesti ja kriittisesti.
Thomas Westphal on taidokas tekijä, joka yhdistää teoksissaan high tech -ulottuvuuksia suvereenisti. Hän kykenee tekemään sen varsin laajalla rekisterillä: toisinaan hän on humoristinen ja toisinaan hänen jälkensä on suorastaan runollisen kaunis."
Nyt Westphal on tarttunut yhteen ihmiselon perusasioista: ei-verbaaliseen viestintään ja myös siihen tilaan, jota ihminen ympärilleen tarvitsee tai vaatii. Hänen näyttelynsä on sattumalta erittäin ajankohtainen: monikulttuurisessa Suomessa on syytä tajuta, että henkilökohtaisen tilan tarve on vahvasti kulttuurisidonnainen asia.
Tutkimuksissa on myös todistettu, että mitä vaarallisempana ihminen ympäristöään pitää, sitä suurempi on hänen tarvitsemansa henkilökohtainen tila. Ahdistuneilla ihmisillä on myös taipumus tarvita enemmän henkilökohtaista tilaa.
Koneet ja ihmiset
Thomas Westphal käsittelee myös koneiden ja ihmisten välistä kommunikaatiota – osin oivaltavalla huumorillakin. Olemme koko ajan tekemisissä sellaisten koodien kanssa, jotka ovat ikään kuin kirjoittamattomia ja tuntemattomia, mutta jotka ymmärrämme jollain tasolla.
Muistan hyvin, kun sain ensimmäisen kännykkäni ja yritin lähettää viestiä siten, että ennakoiva tekstinsyöttö (T9) oli vielä päällä. Olin tulla hulluksi, enkä halunnut antaa puhelimelleni aikaa oppia minulle ominaista tapaa käyttää kieltä – T9 on nimittäin oppiva järjestelmä.
Muistan vielä vanhemmankin ajan, jolloin tekstinkäsittelyohjelmani tarjosi itselleen tuntemattomista sanoista omia versioitaan. Kirjoitin toisinaan johonkin artikkeliin sanan ’perversio’ ja kone tarjosi aina vaihtoehdoksi sanaa ’peräversio’. Sen verran poikamaisen lapsellinen olin ensimmäisen nauruni jälkeen, että en koskaan edes opettanut ohjelmalle uutta sanaa.
Westphal on yhdessä työssään liittänyt tähän outoon kommunikaatioon vielä luonnonkin: liikkuva vesi muuntelee tietokoneelle siirtyviä kirjaimia ja sanoja oman ikään kuin irrationaalisen järjestelmänsä mukaan – toki siinäkin on jokin analysoitavissa oleva ulottuvuus, mutta siihen tarvittaisiin virtauksien käyttäytymistä ymmärtävä asiantuntija.
Sanatonta viestintää
Inhimillinen ei-verbaalinen kommunikaatio on itse asiassa aika kiehtova teema. Normaalisti me koskemme toisiamme koko ajan: kättelyssä kätemme koskettavat toisen ihmisen käsiä parhaimmillaan lukuisia kertoja päivässä.
Eräs vanhempi galleristinainen on opettanut minut halaamaan itseään aina avajaisissa nähdessämme, pussaamme myös toisiamme poskille. Joissain kulttuureissa tämä suoritetaan vain eleenomaisesti, mutta häntä olen oppinut pussaamaan ihan oikeasti. Täydessä bussissa kosketus ei juurikaan haittaa, mutta avoimessa tilassa samalle etäisyydelle ei haluta päästää ketään. Se on jo häirintää.
Thomas Westphal on taidokas tekijä, joka yhdistää teoksissaan high tech -ulottuvuuksia suvereenisti. Hän kykenee tekemään sen varsin laajalla rekisterillä: toisinaan hän on humoristinen ja toisinaan hänen jälkensä on suorastaan runollisen kaunis
Jaa tämä artikkeli: