Kuva: Kuvapankki
Arvio: Ihmiset ihan hukassa
Yhteiskunta lyö ihmistä kasvoille.
Riikka Takalan Ole hyvä esittelee lukijalle Suomen nurjan puolen, jossa hyvin koulutetut ihmiset ovat jääneet ilman omaa paikkaa. Ei ole töitä, ei tarkoitusta, ei oikein arvokkuuttakaan. Ja silti nämä kirjan ihmispolot yrittävät auttaa huono-osaiseksi kuvittelemaansa tanssinopettajaa.
Jo kirjan ensimmäisillä sivuilla ärsyynnyn siitä suorasukaisuudesta, jolla kirjailija mätkii lukijaansa naamaan. Lasken kirjan pöydälle – tällaista ei huvita jatkaa. Mutta. Tunnin kuluttua päätän antaa teokselle uuden tilaisuuden. Ja luenkin sen kerralla loppuun asti.
Kirjaa lukiessa mielessä velloo outoja tunteita. Myötähäpeää ja ikäviä ajatuksia siitä, tuollaisiako me suomalaiset olemme. Ja tuollainenko on meidän yhteiskuntamme! Mitä pidemmälle luen, sitä enemmän alan vakuuttua siitä, että kirja on oikeassa. Se on kylmäävä totuus: suomalainen yhteiskunta ei ole niin hyvä, mitä meidän annetaan ymmärtää.
Riipaisevinta kirjassa on työttömyyden kuvaus. Ole hyvä näyttää, mitä työttömyys voi tehdä ihmiselle, miten haaveet romuttuvat ja elämän sisältö kapenee katkeruudeksi.
Kun paria tuntia myöhemmin suljen kirjan, ihmettelen, onko kirjailija inhorealisti vai kertooko hän totuudesta, josta kukaan muu ei ilkene puhua. Vaikka viimeisille sivuille asti toivoin, että kirjan henkilöhahmot onnistuisivat, niin ei tapahtunut. Sen sijaan kävi niin kuin oikeassa elämässä kävisi.
Jaa tämä artikkeli: