null Arvio: Kaksi näkökulmaa elämän taitekohtiin

Kimppakämppä. Maria Ylipää (vas.), Riku Nieminen, Pihla Maalismaa ja Johannes Brotherus rakastavat ja riitelevät Ollaan vapaita -musiikkielokuvassa.

Kimppakämppä. Maria Ylipää (vas.), Riku Nieminen, Pihla Maalismaa ja Johannes Brotherus rakastavat ja riitelevät Ollaan vapaita -musiikkielokuvassa.

Hyvä elämä

Arvio: Kaksi näkökulmaa elämän taitekohtiin

Kaksi loppukesän uutuuselokuvaa, Oskari Sipolan Ollaan vapaita ja Woody Allenin Irrational Man, kuvaa ihmisiä kriisissä.

Kolmekymppinen elämän taitekohdassa näyttää olevan ehtymätön aihe kotimaisessa nykyelokuvassa. Nyt tästä aihepiiristä on vuorossa Oskari Sipolan ohjaama ja Tua Harnon käsikirjoittama musiikkielokuva Ollaan vapaita.

Elokuva kertoo musiikkinumeroiden ryydittämänä tarinan Seljasta (Maria Ylipää), joka asuu ystäviensä Iisan (Pihla Maalismaa) ja Henrin (Riku Nieminen) kanssa kimppakämpässä Helsingin keskustassa. Seljan poikaystävä Tomi (Peter Kanerva) haluaisi kuitenkin heidän muuttavan omaan taloon Espooseen. Ajatus tökkii kommuunissa viihtyvää Seljaa, mutta hän myöntyy ajatukseen.

Tässä vaiheessa kuvioihin ilmaantuu Seljan poika, 16-vuotias Leo (Johannes Brotherus), jonka hän antoi nuorena adoptoitavaksi. Leo onnistuu saamaan Seljan elämän täysin sekaisin.

 

Erilaisia tunnetiloja ja tilanteita heijastellessaan Ollaan vapaita -elokuvan musiikki sulautuu osaksi draamaa.

 

Vaikka Ollaan vapaita -elokuvan näkökulma ei ole kovin omaperäinen, sen rakenne toimii. Erilaisia tunnetiloja ja tilanteita heijastellessaan musiikki sulautuu osaksi draamaa, johon sisältyy ystävyyttä, rakkautta, juhlimista, välirikkoja, katumusta, syyllisyyttä ja itsensä löytämistä.

Elokuvan musiikki koostuu tarttuvista pop- ja rockkappaleista Ollaan vapaita -tunnusbiisiä myöten. Niitä ovat tehneet muun muassa Paula Vesala, Lauri Ylönen, Olavi Uusivirta, Kerkko Koskinen, Terhi Kokkonen, Joel Melasniemi, Yona ja Timo Kiiskinen.

Maria Ylipään taidot musikaalien parissa jo tunnetaan, mutta myös Pihla Maalismaa ja Riku Nieminen hoitavat lauluosuudet kunnialla. Nuori Johannes Brotherus vakuutti jo Pirjo Honkasalon Betoniyössä, ja hyvä roolisuoritus lauluineen tuo hänelle lisämeriittiä.

Oskari Sipola: Ollaan vapaita. Elokuvateattereissa.

https://www.youtube.com/watch?v=hP8mPkyBntw

ELOKUVA Lähes 80-vuotias Woody Allen jaksaa edelleen säännöllisesti käsikirjoittaa ja ohjata elokuvia. Viimeisin elokuva Irrational Man käsittelee Allenille tuttuja rakkauden, intohimon ja elämän merkityksen etsimisen teemoja filosofian professori Abe Lucasin hahmossa.

Elämäänsä kyllästynyt Lucas saapuu opettamaan filosofiaa amerikkalaisen pikkukaupungin collegeen. Lucasin synkkä ja ristiriitainen olemus kiehtoo vastakkaista sukupuolta, erityisesti hänen professorikollegaansa Ritaa ja oppilastaan Jilliä. Jälkimmäiseen Lucas rakastuu tosissaan.

Lucas saa kuitenkin kunnolla potkua elämäänsä vasta, kun hän kuulee Jillin tavatessaan ravintolan pöytänaapurin kertovan vaikeuksistaan ero-oikeudenkäynnissä. Hän ottaa päämääräkseen epäoikeudenmukaisen tuomarin murhaamisen.

Lucas hoitaa miehen päiviltä tarkan suunnitelman mukaan ja kuvittelee, että murhan tekijä jäisi ikuiseksi arvoitukseksi. Siinä hän kuitenkin erehtyy.

 

Irrational Manin jännite kasvaa pikku hiljaa musiikin volyymin samalla kasvaessa.

 

Woody Allenin elokuvissa törmää vähän väliä filosofiseen kysymykseen ihmisen olemassaolosta. Kokemustensa raskauttama päähenkilö ei saa takaisin elämänvoimaansa filosofisten teorioiden vaan rankan teon kautta. Lucas kokee tekevänsä kerrankin jotain suurta kostaessaan tuntemattoman naisen kärsimykset.

Irrational Manin jännite kasvaa pikku hiljaa musiikin volyymin samalla kasvaessa, mutta elokuvan loppupuolen tapahtuvat tuntuvat liian ennalta arvattavilta. Joaquin Phoenix kuitenkin näyttelee ahdistuneen professorin roolin tyylikkäästi, pienin elein. Emma Stone ja Parker Posey puolestaan esittävät uskottavasti hänen pauloihinsa joutuneita naisia.

Woody Allen: Irrational Man. Elokuvateattereissa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.