null Arvio: Kärsimystä Madridissa ja Bodomjärvellä

Julieta (Adriana Ugarte) ja Antía-tytär (Priscilla Delgado) yrittävät jatkaa elämäänsä isän kuoleman jälkeen. Kuva: Future Film

Julieta (Adriana Ugarte) ja Antía-tytär (Priscilla Delgado) yrittävät jatkaa elämäänsä isän kuoleman jälkeen. Kuva: Future Film

Hyvä elämä

Arvio: Kärsimystä Madridissa ja Bodomjärvellä

Pedro Almodóvar kertoo äidin ja tyttären vaikeasta suhteesta ja Taneli Mustonen hyytävästä murhayöstä.

Pedro Almodóvar on kuvannut vaikuttavasti naisia eri elämäntilanteissa, mutta uudessa Julieta-elokuvassa kahden naisen, äidin ja tyttären, kuvaus on huipussaan. Sen käsikirjoitus perustuu Alice Munron kolmeen novelliin, jotka on julkaistu vuonna 2004 teoksessa Karkulainen: Kertomuksia.

Elokuvan Julieta asuu tyttärensä Antían kanssa Madridissa, jonne he ovat muuttaneet perheen isän Xoanin kuoleman jälkeen. Kuolema on ollut kova paikka molemmille, mutta teini-ikäinen Antía joutuu kantamaan ylimääräistä taakkaa, koska surun murtama äiti ei pysty mihinkään. Kun äiti vähitellen pääsee jaloilleen, häntä kohtaa uusi suru, sillä tytär lähtee 18-vuotiaana omille teilleen vuosikausiksi.

Kaunista ja surumielistä tarinaa Julietan perheen vaiheista kerrotaan takautumina. Julietan ja Xoanin rakkaus syttyy lyhyen kohtaamisen seurauksena, ja tultuaan saman tien raskaaksi Julieta muuttaa miehen luokse pieneen kalastajakylään. Elämä soljuu monta vuotta onnellisesti. Rakkauteen aiheuttaa kuitenkin kolauksen Xoanin syrjähyppy heidän yhteisen ystävänsä kanssa. Se on osasyynä hänen kuolemaansa ja vaikuttaa myös myöhempiin tapahtumiin.

Epätoivoista ja syyllisyyden piinaamaa Julietaa näyttelee eri-ikäisenä kaksi vahvaa näyttelijää, Emma Suarez ja Adriana Ugarte. Samalla elokuva kertoo elämän merkillisyydestä, siitä, miten eri tavoin ihmiset surevat ja miten joku voi sanaakaan sanomatta hylätä rakastamansa ihmisen.

Pedro Almodóvar: Julieta. Elokuvateattereissa.

18-vuotias Nelly Hirst-Gee nähdään Bodom-elokuvassa ensimmäisessä elokuvaroolissaan. Kuva: Don Films Oy

Nuoret telttailijat Bodomjärvellä

Espoon Bodomjärvellä tapahtui vuoden 1960 kesäkuussa selvittämätön neljän teltassa nukkuneen nuoren joukkomurha. Murhayöstä on kehitetty vuosikymmenien aikana erilaisia teorioita. Ei siten ole ihme, että se on innoittanut myös elokuvan tekemiseen.

Bodom-elokuvan ovat käsikirjoittaneet Aleksi Hyvärinen ja Taneli Mustonen, joka on myös ohjannut teoksen. Elokuvassa neljä nuorta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, lähtee viettämään viikonloppua Bodomjärvelle. Pojat huijaavat tyttöjä kertomalla, että siellä yövytään mökissä. Tarkoituksena on kuitenkin viettää yö teltassa samassa paikassa kuin Bodomjärven murhat tapahtuivat ja rekonstruoida joukkomurha.

 

Bodomista ei kuitenkaan tule puoli vuosisataa sitten tapahtuneen väkivallanteon toisintoa, sillä leffassa tapahtuu yllättävä käänne, jolloin osat vaihtuvat.

 

Bodomiin on pyritty alusta asti luomaan musiikin ja erityistehosteiden avulla karmiva tunnelma. Ilmassa on vahvoja jännitteitä. Esimerkiksi toinen tytöistä on ollut kuukausia poissa kuvioista, koska hänestä on jaettu somessa bileissä sammuneena otettuja valokuvia.

Elokuvan juonenkulku tuntuu ensimmäisen puolen tunnin aikana haukotuttavan ennalta-arvattavalta. Bodomista ei kuitenkaan tule puoli vuosisataa sitten tapahtuneen väkivallanteon toisintoa, sillä leffassa tapahtuu yllättävä käänne, jolloin osat vaihtuvat. Kuvioihin ilmaantuu myös eräs ulkopuolinen henkilö.

Elokuvasalissa on siis tarjolla kauhuleffojen ystäville, erityisesti nuorisolle, hyytävää menoa pitkästä aikaa kotimaisin voimin. Nuoret näyttelijät, räptähtenä tunnetuksi tullut Mikael Gabriel sekä Mimosa Willamo, Santeri Helinheimo-Mäntylä ja Nelly Hirst-Gee, heittäytyvät innolla rooleihinsa.

Taneli Mustonen: Bodom. Elokuvateattereissa 19.8.

https://www.youtube.com/watch?v=ozIxu4cXPn

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.