Keulakuva. Scandinavian Music Groupin musiikki on vahvasti Terhi Kokkosen tekstien ja äänen varassa.
Arvio: Keskivertomies sai taiteellista haastetta
Korjaamolla esiintyneen Scandinavian Music Groupin vanhat hitit purivat yleisöön paremmin kuin bändin uudemmat taiteellisemmat biisit.
Scandinavian Music Group on vuodesta 2002 lähtien julkaissut yhteensä kuusi levyllistä kevyttä poppia, laulelmaa ja americanan sävyttämää folkrockia. Korjaamon vaunusalin lavalla SMG aloittaa konserttinsa rauhallisissa tunnelmissa pääasiassa edellisen Terminal 2 -levyn kappaleilla, jolla yhtye on tehnyt eroa folkrock-levyihinsä.
Reilu vuosi sitten julkaistu levy on hitaampi ja sovitukset orkestraalisempia kuin edellisillä levyillä, ja kaikuja bändin perustajien yhteisestä historiasta UltraBrassa on kuultavissa entistä enemmän. Se ei tuoksu enää tippaakaan folkrockille; komppi ei laukkaa eikä banjokaan soi. Miikka Paatelaisen soittama pedal steel -kitara on kuitenkin pysynyt kokoonpanossa edelleen mukana.
Kun vakavana esiintyvä Terhi Kokkonen laulaa Terminal 2:n Spotifyssä kuunnelluimman elektronisesti sykkivän Balladi 1:n, jossa kertoja katuu kesäkännejään väärissä juhlissa, yleisössä ei juuri reaktioita näy. Ei paniikkia -kappale on levyn helpoiten lähestyttävä, mutta ei sillekään lämmetä aplodeja enempää.
Terminal 2:n biisit eivät vaikuta tavoittavan Korjaamon yleisöä kuten takavuosien hitit. Toisaalta hitaasti kulkevat kappaleet pakottavat keskittymään seitsemän henkisen ryhmän laajaan äänimaisemaan ja Kokkosen hienoihin teksteihin.
Maaliskuussa yhtye julkaisi kappaleen Suurin rakkaus. Julkaisun jälkeen sanoittaja-laulaja Terhi Kokkonen on joutunut selittämään tiedotusvälineissä kappaleen lyriikan merkitystä ja erityisesti sen uskonnollisia sävyjä. Vaikka tavoitteena ei hengellisen radion soittolista ole ollutkaan, sopisi hengellistä vertauskuvia vilisevä teksti gospeliksi gospelin joukkoon. On kuulijan vastuulla löytää stemmalaulaja Pauliina ”Terhin sisko” Kokkosen ylimaallisella fortella laulaman hallelujaan seasta muitakin merkityksiä.
Tekstin tulkinta on jäänyt vaivaamaan Kokkosta. Hän toteaa sarkastisesti selittävänsä syksyllä ilmestyvällä levyllä tekstin tulkintaa uudella kappaleella, jonka nimi on En usko mihinkään. Se on hitaasti leijuva pelkistetty akustinen balladi, mutta ei Kokkosen mukaan edusta tulevan levyn linjaa millään tavalla. Ehkä tuleva levy on siis edelleen isosti sovitettua laulelmaa.
Yleisön riemu repeää vasta, kun Hölmö rakkaus -kappaleen intro tunnistetaan. Se on yhtyeen hitti jo lähes kymmenen vuoden takaa, joka on opittu laulamaan kuorossa jo monilla festarikeikoilla. Sen jälkeen hidas, mutta voimakas Pieniä teräviä timantteja painaa taas jarrua.
Keikan viimeisessä ja odotetuimmassa kappaleessa yleisö laulaa taas reippaasti mukana. Vieläkö soitan banjoa? on keikan ainut biisi, jossa kitaristi Joel Melasniemi vielä soittaa banjoa. Kappaleessa lauletaan laulun olevan viimeinen. Se luo yleisölle turvallisen olon, koska enää ei tarvitse taputtaa bändiä takaisin lavalle ja voi siirtyä analysoimaan keikkaa narikkajonoon.
Scandinavian Music Groupin musiikki on vahvasti Kokkosen tekstien ja äänen varassa. Se haluaa uudistua, ja jättää folkrockin ja suosituimmat kappaleensa lepäämään äänitteille. Tuttuutta vältellen esiintynyt SMG sai eräänkin hittejä kaivanneen herrasmiehen tokaisemaan narikkajonossa: ”Tämä oli taiteellisesti liian haastavaa keskivertomiehelle.”
Scandinavian Music Group Korjaamolla 16.5.
Jaa tämä artikkeli: