YouTubesta tähdeksi. Andy McKee soittaa kitaraa uudella erikoisella soittotyylillä. Kuva: Tero H. Savolainen

Arvio: Kitaran väärinsoiton mestarit

Andy McKee ja Petteri Sariola nousivat Savoy-teatterin lavalle näyttämään, kuinka kitaraa soitetaan vastoin klassisen kitarakoulun oppeja.

• 19.10.2015 13:40
• Tero H. Savolainen

Mitä yhteistä on mikitetyn teräskielisen akustisen kitaran kaikukopan rytmisellä kumauttelulla, kopauttelulla ja kaulan läpsimisellä, kaulan näppäilyllä, sähköbasson slap-tekniikalla, flamencolla ja klassisella kitaran soitolla? Ainakin kaksi kitaristia: Andy McKee ja Petteri Sariola.

McKee ja Sariola ovat menestyneet kansainvälisesti tuoreella kitaran soittotyylillä, josta on tosin vähitellen muodostumassa tuleva standardi. He ovat maininneet esikuvakseen kanadalaisen kitaristin Michael Hedgesin, joka alkoi kehittää uutta soittotekniikkaa teräskieliselle kitaralle jo 1970-luvulla.

Erikoinen harppukitara

Rummut, basson ja kitaran eli koko perinteisen rock-kokoonpanon yhdistävää soittotekniikkaa kutsutaan englanniksi nimellä percussive fingerstyle. Illan päätähden, kansasilaisen Andy McKeen, ura alkoi kappaleella Drifting, josta hän kuvasi videon jonka latasi YouTubeen. Video levisi kuin virusinfektio, ja kappaleella on nyt noin 53 miljoonaa katselukertaa. Drifting soi myös Savoy-teatterissa, ja lähes täysi teatterisali tunnisti kappaleen heti alkutahdeista. Omien kappaleiden lisäksi McKeen repertuaariin kuuluu lainakappaleita Michael Hedgesin sävellyksistä Toton Africaan, joka taipuu yllättävän notkeasti yhdelle kitaralle kaikkine perkussioineen.
 

Vähäeleinen pääesiintyjä Andy McKee jää illan lämmittelijän, Petteri Sariolan, varjoon."

Miksi ylipäätään kannattaa pitäytyä akustisen kitaran muodossa, kun soittimesta halutaan rumpua ja bassoa toisin kuin alun perin on tarkoitettu? Kun McKee kaivaa laukustaan harppukitaran, hän vastaa samalla kysymykseen: Ei kannatakaan. Instrumentti näyttää siltä, kuin akustisen kitaran kaikukopan yläosaan olisi kasvanut viritystappeihin kurkottava, kuudella bassokielellä varustettu hervoton tatti. Harppukitaralla esitetyssä Into the Oceanissa bassokielet jyrisevät syvällä ja pitkään kuin valtameren pohja-aalto. Hän sävelsi kappaleen matkustettuaan ensimmäisen kerran Amerikan rannikolle, ja siinä soi ihastuminen mereen.

Sariola varasti show´n

Kitaristin ohjelmistoon kuuluu myös kappaleita, joissa hän näppäilee kitaraa klassiseen tapaan. Vähäeleinen pääesiintyjä jää illan lämmittelijän, Petteri Sariolan, varjoon. Andy McKee luottaa soittimen instrumentaaliseen ilmaisuvoimaan, mutta Sariola lisäksi laulaa, ja hän myös muistaa, mitä esiintyminen tarkoittaa. Sariolan yhden miehen kitarashow on kuljettanut hänetkin kansainvälisille areenoille.

Sariola hyppii lavalla, soittaa selällään maaten ja hakkaa samalla jaloilla ilmaa yleisön taputusten tahdissa, eläytyy ja kiertää jopa yleisössä soittamassa yhden kappaleen täysin akustisesti. Dynamiikassa ja tunteissakin Sariola kulkee reunasta toiseen, voimasta ja uhosta kyyneliin. Täysin akustisena soittaminen paljastaa karun totuuden mikrofonien ja äänentoiston vaikutuksesta soundiin, koska ilman niitä bassoäänet ja iskut eivät kuulosta enää suurilta ja mahtavilta.

Molemmat kitaristit ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka määrätietoisella väärinsoitolla, lahjakkuudella ja taskussa kulkevan maailmanlaajuisen viestintämahdollisuuden avulla voi päästä lavoille maailman toiselle puolelle ohi nyrpeiden portinvartijoiden. Tehkää niitä videoita ja laittakaa niitä sinne int-ter-r-r-r-nettiin! Menestys voi alkaa makuuhuoneen nurkasta.