null Arvio: Kolumnisti Lena Andersson valitsee puolensa

Lena Andersson. Kuva: Ulla Montan / Siltala

Lena Andersson. Kuva: Ulla Montan / Siltala

Arvio: Kolumnisti Lena Andersson valitsee puolensa

Kolumnikokoelmassaan ankara ajattelija ruotii ruotsalaista yhteiskuntaa.

Ruotsalainen kirjailija Lena Andersson kirjoittaa ilman nokkeluuksia tai maalaisjärkeilyä. Dagens Nyheterissä julkaistuissa kolumneissaan Andersson perkaa ruotsalaista yhteiskuntaa huolellisesti ja säälimättä. Monet huomiot esimerkiksi vanhemmuudesta, feminismistä ja opiskelusta sopivat myös Suomeen.

Erityisesti Anderssonia kiinnostavat diskurssit, puhetavat, joilla yhteiskunnan päätöksiä perustellaan. Muotoa ja sisältöä ei voi erottaa, sillä "kangistunut kieli kahlitsee ajattelua".

Eroon kulttuurinostalgiasta

Andersson pohtii pakolaisuuteen ja muuttoliikkeeseen liittyviä pelkoja ja ruotsidemokraattien nousua. Hänestä maahanmuuttoa vastustavat oikeistolaiset ovat omaksuneet "jälkikolonialistisen ajattelun mutta sisällyttäneet siihen itsensä". Maahanmuuttokriitikot uhriutuvat pitämällä mediaa ja kansanedustuslaitosta siirtomaavaltana ja maahanmuuttoa kolonisaationa, joka uhkaa ruotsalaista kulttuuria.

Anderssonin mukaan päättelyketjun voi kumota luopumalla "kulttuurinostalgiasta" ja juhannussalkojen romantisoimisesta: oman kulttuurin vaaliminen ei saa olla itseisarvo.

 

Mihin Andersson sitten uskoo? Ainakin julkiseen ja kriittiseen keskusteluun. Siinä hän on hyvä.

 

Kolumnisti sivaltaa, että ruotsidemokraattien ajamina konservatiiviset arvot perheestä ja kansallisuudesta herättävät vastustusta. Samanaikaisesti kansa juhlii kuningasperheen vauvaonnea, vaikka monarkia edustaa samanlaista "verimystiikkaa".

Anderssonin mielestä "vapaa liikkuvuus on ihmisoikeus". Siksi pakolaispolitiikan on perustuttava velvollisuuteen, ei auttamiseen tai armoon. Muuten "vastaanottava yhteisö vaatii autettuja olemaan kiitollisia ja tunnustamaan velkansa".

Relativismin vastustaja

Kirjoittaja vastustaa kulttuurista relativismia, jonka mukaan ajatuksia voi tarkastella vain omasta kulttuuripiiristä käsin. Äärimmilleen vietynä se tekee kriittisestä keskustelemisesta mahdotonta.

Andersson uskoo ajan ja paikan rajat ylittäviin perusarvoihin, joiden horjuttajia täytyy kritisoida. Ruotsin entisen valtiovarainministerin Anders Borgin mielestä Ugandan homoseksuaalisuuden kriminalisoivat lait eivät ole hyväksyttäviä "ruotsalaisesta näkökulmasta". Anderssonin mielestä kaikki ei ole suhteellista, eikä mitä tahansa saa ymmärtää toisen suututtamisen pelossa.

Siksi ruotsidemokraattien kanssa saa keskustella, mutta ei neuvotella, sillä neuvottelussa vastapuolelle täytyy tehdä myönnytyksiä.

Ehkä relativismin vastustus ajaa Anderssonin kritisoimaan myös uskontoja ja kristinuskoa, joka on "erittäin huolellisesti laadittu elämänvalhe". Hänestä uskonnot ovat yksilön omaa ajattelua laiskistuttavia vastausautomaatteja, joiden "käsitykset pyhästä haittaavat järjen käyttöä".

Anderssonin mielestä ajatusjärjestelmiä ei pidä kohdella keskenään samanarvoisina. Hänestä sananvapaus jättää tilaa myös itsensä kritisoimiselle, mutta islam ei.

Mihin Andersson sitten uskoo? Ainakin julkiseen ja kriittiseen keskusteluun. Siinä hän on hyvä. Andersson on ankara ajattelija, joka rakentaa väitteensä mahdolliset vasta-argumentit huomioiden. Hyväksyi teesejä tai ei, korkeatasoinen asiakeskustelu tekisi terää myös Suomessa.

 

Lena Andersson: Enpä usko – Ajatuksia ja kannanottoja. Suomentanut Sanna Manninen. Siltala 2016.

Jaa tämä artikkeli: