Auguste Rodinin Ajattelija-teos on antanut vaikutteita Rautatientorilla sijaitsevaan Wäinö Aaltosen Aleksis Kivi -patsaaseen. Kuva: Kansallisgalleria/Hannu Aaltonen

Arvio: Kuvanveiston mestarin eroottisia töitä pidettiin uskaliaina

Ranskalaisen Auguste Rodinin vaikutus näkyy myös suomalaisessa veistotaiteessa

• 20.04.2016 14:50
• Otso Kantokorpi

Ateneumin taidemuseossa esiteltiin ranskalaisen kuvanveistäjä Auguste Rodinin (1840–1917) tuotantoa kattavammin viimeksi vuonna 1965. On siis jo aika, sillä useammatkin sukupolvet ansaitsevat nähdä Rodininsa luonnossa. Uskallan nimittäin väittää, että yksikään kuvanveistäjä ei ole jättänyt 1900-luvun kuvanveistoon niin suurta jälkeä kuin Rodin. Tämä näkyy suomalaisessakin veistotaiteessa monin tavoin.

Rodin on sekä linkki veistotaiteen menneisyyteen että monien uusien lähestymistapojen pioneeri. Renessanssin mestari Michelangelo (1475–1564) oli hänelle aikoinaan tärkeä esikuva, mutta vastaavasti Rodinin vaikutus myöhempiin polviin on mittaamaton.

Ilman Rodinin ikonista Ajattelijaa (1881–82) emme varmaankaan voisi katsoa läheskään samanlaista tulkintaa Aleksis Kivestä Helsingin Rautatientorilla. Wäinö Aaltonen (1894–1966) tunsi Rodininsa, ja hänen Aleksis Kivensä (1939) asettuu näin maailmankirjallisuuden seuraan, sillä Rodinin ajatuksellisina malleina toimivat Dante, Hugo ja Baudelaire. Näitä kolmea runoilijaa Rodin luki jatkuvasti. Yhteys on osoitettu Ateneumin näyttelyssä ovelasti sijoittamalla Ajattelija kolmannen kerroksen ikkunaa vasten niin, että katsoja voi helposti siirtää katseensa torille ja miettiä kuvanveiston perusasioita.

Uudenlaista veistoilmaisua

Mainittakoon nyt painokkaasti, että mistään kopioinnista ei tässä tapauksessa ole kyse. Kyse on pikemminkin siitä, että Auguste Rodin antoi tilaa ihmisruumiin ilmaisullisille ulottuvuuksille ja veistotaiteen mahdollisuuksille, kun taas aikaisempi kuvanveisto oli paneutunut mahtipontisuudessaan erilaisiin vallan attribuutteihin – esimerkiksi hallitsija hevosen selässä – ja varsin jäykkään esittävyyteen. Tämän Aaltonenkin häneltä oppi.

Rodinin varsinainen teema oli lopulta ehkä itse veistotaide. Ja myös se, mitä kaikkea voi veistoksellisesti ilmaista pelkän näköisyyden lisäksi: intohimoa, vaistoa, halua, tuskaa, rakkautta…

Todisteena siitä, että aiheena oli itse veistäminen, on muun muassa se, miten viimeistelty ja täydellinen jälki Michelangelon Davidin (1501–04) ja täydellisen ihmisruumiin tapaan ei ollut selvästikään hänen tavoitteensa. Rodin oli ensimmäisiä kuvanveistäjiä, joka antoi myös sattumalle ja itse työprosessille oman merkityksensä. Hänen teoksissaan saattaa näkyä saumoja, valujälkiä ja epäonnistumisia, joita hän osasi käyttää hyväkseen sekä liittää osaksi teoksen sanomaa ja sisältöä. Elämäkin on toisinaan rujoa ja katkonaista. Tätä samaa on 1900-luvun kuvanveisto tehnyt loputtomasti.

Mestarin alkutaival vaikea

Auguste Rodinin valitsema tie ei ollut helppo. Vaikka hän on nykyään poikkeuksetta kaikkien tunnistama mestari, ei hän päässyt kolmellakaan yrittämällä sisään Ranskan taideakatemian kuvanveistoluokalle vaan toimi pitkään kuvanveistäjien apulaisena ja koristeveistäjänä. Hänen eroottisia veistoksiaan pidettiin liian uskaliaina. Ehkä kukaan ei aiemmin ollut saanut vartaloita puhumaan niin voimakkaasti.

Onneksi Rodin kesti vastoinkäymisensä. Ilman Ajattelijaa, Suudelmaa (n. 1882) ja Danaidia (1889) käsityksemme veistoksen ja vartalon voimasta olisi tarvinnut lukuisia ylimääräisiä kehitysvaiheita.