Rakas ystävä. Alina (oik.) on saapunut luostariin vierailulle ja toivoo, ettei maailmasta eristäytymisen tielle lähtenyt Voichita enää koskaan jätä häntä.
Arvio: Mahdottomassa raossa
Rakkaus Jumalaan ja rakkaus ihmiseen törmäävät Moldavian vuorilla.
Hiukan nuupallaan olevia taloja, pitkä matka ihmisten ilmoille. Maalaisluostari, pieni kirkko ja joitakin asuintaloja. Kanoja, haukkuvia koiria ja mustahelmaisia nunnia. Christian Mungiun elokuva Yli vuorten näyttää alkukevään ankeuden köyhän Moldavian vuorilla.
Luostariin saapuu nuori Alina ( Christina Flutur ) tapaamaan ystäväänsä Voichitaa ( Cosmina Stratan ). Molemmat nuoret naiset ovat kasvaneet läheisen kaupungin orpokodissa, jonka ruokahuoltoa nunnat avustavat. Alina on orpokodin jälkeen lähtenyt Saksaan hakemaan heille molemmille työpaikkaa, Voichita taas on valinnut luostarin turvallisuuden. Alina toivoo Voichitan seuraavan häntä ulkomaailmaan.
Mungiun edellinen elokuva 4 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää (2007) käsitteli sekin naisten keskinäistä suhdetta. Nyt heidän tunnemaailmansa kartoitukseen tulee vahvana elementtinä mukaan uskonto. Voichita elää ortodoksisessa luostarissa, jota johtaa tuttavallisesti taatoksi kutsuttu pappi Nusu ( Valeriu Andriuta ) sekä nunnia ohjaava äiti ( Dana Tapalaga ). Elämää hallitsevat säännöt ja perinteet.
Jo alkuunsa Voichitan ja Alinan toiveet osoittautuvat ristiriitaisiksi: Alinan maailma on keskittynyt ystävättären ympärille. Hän vaatii lupausta, ettei toinen jätä häntä enää koskaan. Voichita taas selittää, miten ihmiset tulevat ja menevät, mutta Jumala pysyy. Se usko on tuonut hänelle rauhan. Luostarin portilla olevassa kyltissä lukee pahaenteisesti: ”Jumalan talo. Ei vääräuskoisille.”
Naisten välillä väreilee menneen läheisyyden muisto. Orpokodissa he jopa nukkuivat samassa vuoteessa ja olivat erottamattomat. Nyt toinen on löytänyt uskon ja yhteisön, jossa elää. Paha maailma on sieltä kaukana. Nunnat kuuntelevat nyökytellen pappia päivällispöydässä, miten nykymaailma ei uskoa enää kunnioita. Lapsia ei ohjata kirkon helmaan vaan jätetään heitteille. Jopa oikeauskoiset saastuttavat itsensä menemällä vääräuskoisten kirkkoon.
Mungiu kuvaa luostaria yhteisönä, jossa traditio ja valta luovat turvaa. Samalla yhteisössä on lämpöä ja elinmahdollisuuksia. Elokuvassa nähdään, millä innolla orpokodissa aikuistunut nuori nainen haluaisi hänkin luostariin. Köyhälle ja kodittomalle se on tavoiteltava paikka.
Ihmisen mahdollisuudet syntyvät paljolti niistä oloista, joihin hän sattuu syntymään.
Jännitteet alkavat kasaantua, ja Alinan mielenterveys horjuu. Lyhyt sairaalakäynti paljastaa, että sisaret ovat luostarissaan todella yhteiskunnan ulkopuolella. Viekää potilas luostariin ja rukoilkaa hänen puolestaan, opastaa lääkärikin. Muuta apua ei ole tarjolla.
Yli vuorten -elokuva on verkkainen (150 minuuttia). Aiheeseen se sopii hyvin, sillä katsojakin imeytyy toiston kautta yhteisöelämän rytmiin.
Christian Mungiulla on tarinansa pohjalla tositapaus vuodelta 2005. Tanacun luostarissa nunnan luona vierailulla ollut nuori nainen alistettiin manaamisen kohteeksi. Hän kuoli, ja manaamisen toimeenpannutta munkkia kohtaan nostettiin oikeusjuttu.
Mungiu keskittyy elokuvassaan tarkastelemaan Voichitan ja Alinan keskinäistä suhdetta, Voichitan epäröintiä ja Alinan suurta sitoutumisen halua. Yhteisön ideologia tulee herkullisella tavalla ilmi, kun nunnat valmistavat luostariin jäämistä harkitsevaa Alinaa ripille. Yksi lukee ortodoksikirkon 494 synnin luetteloa, ja muut tekevät leppoisasti käsitöitä.
Ohjaajaa kiinnostaa selvästi sääntöjen merkitys ja niiden vaikutus ihmisen psyykeen. Nunnat ovat jo nuoresta iästään oppineet tottelevaisiksi. Alinan käytös on heidän silmissään paholaisen työtä, ja pappi tietää, miten pahan kanssa pitää toimia. Mikä on totuus, jää katsojan pääteltäväksi.
Yli vuorten on siitäkin mainio, ettei se leimaa ihmisiä hyviksi tai pahoiksi vaan näkee, että hyvää tahtovat ihmiset voivat saada aikaan pahaa, ehkä yksinkertaisesti tyhmyyttään, ehkä eristäytymisen seurauksena. Pappikaan ei ole mikään hirviö.
Johdonmukaisuutta ja täyttä antautumista vaativa Jumala on kuitenkin vaativa rakastaja. On hienoa nähdä, miten Voichitan ryhti oikenee ja silmät suurenevat, kun tapahtumat etenevät traagiseen päätökseensä asti. Ehkä hänen uskossaan on jo jonkinlainen halkeama.
Alina taas on koko ajan mahdottomassa raossa. Halu päästä pois ”tästä loukosta” on suuri, mutta sitäkin suurempi on ehdoton rakkaus Voichitaan.
Mungiun elokuvan ristiriitoja synnyttäviä voimia ovat eroon kasvaneen ystävyyden tuska, yksipuolinen romanttinen rakkaus, halu löytää Jumala ja halu rikkoa tottumukset, pelko demoneista ja mielen sairaus. Ihminen murtuu vähemmästäkin.
Cosmina Stratan ja Christina Flutur saivat ansaitusti Cannesissa 2012 jaetun palkinnon parhaasta naispääosasta.
Christian Mungiu: Yli vuorten (Beyond The Hills 2012). Elokuvateattereissa parhaillaan.
Jaa tämä artikkeli: