Khaled Hosseinin romaanin henkilöitä jää ikävöimään.
Arvio: Menetysten Afganistan
Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat. Otava 2013.
Koskettavista ja kantaaottavista romaaneistaan tunnettu Khaled Hosseini vie uudessa romaanissaan Ja vuoret kaikuivat lukijan jälleen Afganistanin maisemiin. Kirja kertoo kokonaisen perheen ja sen lähipiirin tarinan 1950-luvulta nykypäivään.
Tarina potkaistaan käyntiin todella upeasti iltasadulla, jonka isä kertoo erottamattomille sisaruksille Abdullahille ja Parille. Koskettava satu kertoo siitä, kuinka ”joskus sormi on leikattava, jotta käsi pelastuisi”. Pian sadun tapahtumat tuntuvat toistuvan Abdullahin ja Parin omassa elämässä: sisarukset joutuvat kylmästi erilleen toisistaan.
Kirja koostuu yhdeksästä luvusta, joista kussakin seurataan Abdullahin ja Parin lähipiirin vaiheita yhden henkilön näkökulmasta. Episodeissa liikutaan muun muassa Kreikassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa sekä tietenkin Afganistanissa, johon kaikkien juuret johtavat.
Hosseini kuvaa tuttuun tapaansa levottomissa oloissa tapahtuvia tragedioita ja yhteiskuntaluokkien välisiä julmia kuiluja. Erään perheriidan seurauksena viaton tyttö saa päähänsä kirveeniskun. Toisaalla paikallisen suurmiehen poika ystävystyy kohtalokkaasti köyhän katupojan kanssa.
Harppova kerronta on kiinnostava, mutta se luo omat haasteensa. Tarinat kyllä täydentävät toisiaan sulavasti, mutta jo rakkaiksi tulleiden henkilöiden jättäminen yhä uudestaan tuntuu jopa tympeältä. Lähes kaikkien tarinoiden olisi toivonut jatkuvan ja niiden päähenkilöitä jää ikävöimään.
Jaa tämä artikkeli: