Arvio: Mukinreunuspipareita ja muuta jouluista
Kuva: Gummerus

Kuva: Gummerus

Arvio: Mukinreunuspipareita ja muuta jouluista

Kun talo ei sovi paikalleen, piparitalon tekijä pettyy.

Leivontakirjat ovat heikko kohtani. Selailen mieluusti niitä ja suunnittelen, mitä olisi mukava kokeilla. Pipari-ihmemaa vaikutti selailun perusteella tämän ajan leivontakirjalta: perusjuttuja, mutta uudella twistillä, niin kuin kokkiohjelmissa tavataan sanoa.

Mukin reunalle asetettavat pikkuruiset piparitalot vaikuttivat somilta ja ryhdyin kokeilemaan. Ensimmäinen ärtymyksen puuska tuli kaavapiirroksista. On ymmärrettävää, että isot kaavat ovat pienoiskoossa mittojen kera, mutta pienet kaavat olisi voinut piirtää ihan normikokoisina – varsinkin kun mitoista puuttui ehkä pari kolme milliä.

Tämän(kään) kirjan pikeeriohje ei suostunut onnistumaan. Jatkossa turvaudun Kiharoiden kätkössä Liljan pikeeriohjeeseen, sillä se ei petä.

Sähellyksen ja säätämisen jälkeen pienet taloni olivat valmiit ja hain innoissani kaapista joulumukit, joiden malli on joka kodin Teemaa. Piparitalot eivät sopineet mukin reunalle! Kaapistani löytyi yksi ainoa riittävän leveäsuinen muki, mikä hivenen latisti leipojan mieltä.

Pettymyksistä huolimatta aion antaa kirjalle ja sen ohjeille vielä muutaman tilaisuuden. Seuraavaksi kokeilen omena-piparkakkumurupiirakkaa ja piparikierrepullia. Välinehifistelyyn taipuvaisia muuten uhkaa kirjassa vaara. Meikäläisten peruslasien pohjilla ei saa kivaa koristetta pipareihin (siis pitää ostaa erikseen koristelulasi) ja paria muottia saa vain ulkomaisista nettikaupoista.

Mima Sinclair: Pipari-ihmemaa. 30 piparkakkuohjetta leivontaan ja koristeluun. Suom. Jenna Pahlman. Gummerus 2016.

Jaa tämä artikkeli: