Tuulikki (Cécile Orblin) jättää rakkaansa Israeliin. Saattamassa Jonna Järnefeltin (vas.) ja Seelan Sellan näyttelemät Tuulikit. Kuva: Johnny Korkman
Arvio: Näytelmä naisesta, joka yritti parantaa maailmaa
Ritva Siikalan Kaksi matkaa Israeliin kertoo kahteen leiriin jakautuneesta maasta.
Eivätkö he kaikki ole ihmisiä, eivät vain juutalaisia tai arabeja? Onko maailma peruuttamattomasti jakaantunut "meikäläisiin" ja "niikäläisiin"?
Siinä avoimia kysymyksiä Ritva Siikalan Kaksi matkaa Israeliin -näytelmästä. Kansallisteatterin Willensaunan näyttämöllä Seela Sella, Jonna Järnefelt ja Cécile Orblin kertovat tarinaa nuoren Tuulikin Israelista. Toisen matkan aikaan maailma on jo muuttunut niin kuin sitä katseleva nainenkin.
Tuulikin tarina pohjautuu Ritva Siikalan omiin kokemuksiin. Hänen kotikaupunkinsa Kemin kaupunginteatterin näytelmä Anne Frankin päiväkirja oli 14-vuotiaalle Siikalalle järisyttävä kokemus: miten tällaista on voinut tapahtua juutalaisille?
Kun ylioppilaaksi päässyt Tuulikki suuntaa kibbutsille 1960-luvun alussa, on helppo tunnistaa hänen intonsa, sinisilmäisyytensä ja moraalinen puhkunsa. – Minä olen nyt tullut tänne, hän julistaa nuoren ihmisen hellyttävällä itsetietoisuudella.
Kaksi matkaa Israeliin on ajatuksia herättävä näytelmä. Se virkistää myös muistoja, sillä meidänkin koulustamme lähdettiin 1960-luvulla kibbutsille 'Israelia rakentamaan'."
Nuoren ihmisen avoimuutta
Näyttelijät Sella, Järnefelt ja Orblin esittävät kukin notkeasti Tuulikkia ja hänen läheisiään. Todellisuus ei ole unelmien mukaista. Työ on raskasta ja yksinäistä, sillä kibbutsilaiset pitävät etäisyyttä innokkaisiin auttajiin.
Kemistä tuttu jako meikäläisiin ja niikäläisiin toimii täälläkin. Arabien kanssa ei puhuta, heitetään Tuulikille. Kotona taas pikkulapsikin tiesi, että osuuskaupan ohi piti juosta nopeasti: siellä oli "niitä".
Nuoren Tuulikin mieli on kuitenkin avoin. Löytyy ihana Ron, ehdoton rakkaus leimahtaa. Tänne hän haluaa jäädä ja kasvattaa oikeita israelilaisia lapsia.
Näytelmän ensimmäinen osa on tiivis ja ehjä nuoren ihmisen rakastumisen kaari. Vähäisellä kokemuksella on mahdollista uskoa maailman muuttamiseen. Miten Anne Frank sanoikaan: "Kuinka ihanaa, ettei kenenkään tarvitse odottaa hetkeäkään voidakseen alkaa tehdä maailmasta parempaa."
Niin kauniina ja luottavaisena soi Jussi Tuurnan säveltämä Ruutin kirjan tekstiin perustuva rakkauden vakuutus.
Ei selkeää oikeaa ja väärää
Viisikymmentä vuotta myöhemmin maailma on toinen. Sotia ja intifadoja on käyty, siirtokunnat kasvavat miehitetyilla alueilla ja turva-aidat kohoavat estämään "niiden" liikkumista.
Maailman mutkikkuus tuo nyt vaikeuksia näytelmän kerrontaan. Enää ei ole selkeää oikeaa ja väärää, niin kuin kotona eteisen seinällä roikkuneessa Mannerheimin päiväkäskyssä. Sanat eivät ole enää yksiselitteisiä. Juutalaisuudella on maahanmuuton seurauksena monet kasvot. Kibbutsin pelloilla työskentelee jo thaimaalaisiakin.
– Kaikki alkaa eteisestä, kuuluu näyttämöltä pariin otteeseen.
Siis siitäkö, että ihminen uskoo tietävänsä päiväkäskyn varmuudella oikean ja väärän?
Kaksi matkaa Israeliin on ajatuksia herättävä näytelmä. Se virkistää myös muistoja, sillä meidänkin koulustamme lähdettiin 1960-luvulla kibbutsille "Israelia rakentamaan".
Näytelmän tarinoiden todellisuus on monimutkainen ja jää sellaiseksi. Eeva-lehden haastattelussa Siikala sanoo: "Kaikkein pahinta on pelko. Se saa ihmiset sulkeutumaan ja torjumaan." Näytelmän lopussa Tuulikki tiukkaa Anne Frankilta, uskooko tämä yhä, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä?
Annen vastaus on hiljaisuus.
Jaa tämä artikkeli: