Niki de Saint Phallen Kolme sulotarta vuosilta 1993–2003 kuuluu taiteilijan kohuttuihin Nana-veistoksiin. Kuva: Niki de Saint Phalle
Arvio: Niki de Saint Phalle antaa riehakkaan naisen mallia
Taidehallin näyttelyn ilahduttavinta antia ovat Nana-veistokset, jotka eivät välitä kauneusihanteista.
Yhdysvaltalaisen äidin ja ranskalaisen aristokraatti-isän tytär Niki de Saint Phalle (1930–2002) syntyi Pariisissa, mutta muutti jo lapsena Yhdysvaltoihin. Saint Phallella oli traumaattinen lapsuus: hän joutui muun muassa isänsä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Kirjavaa elämää viettänyt taiteilija oli myös aikansa julkkiskaunotar ja toimi valokuvamallina Elle-, Vogue- ja Life-lehdissä.
Kokemuksiaan Saint Phalle alkoi purkaa taiteessaan vuonna 1953, jolloin hän ryhtyi maalaamaan. Sittemmin hän on tehnyt veistoksia ja performansseja, joista varsinkin 1960-luvun väkivaltaiset ampumisperformanssit toivat kohujulkisuutta.
Varsin kohuttu oli myös teos Hon, jonka taiteilija ja hänen silloinen rakastajansa Jean Tinguely toteuttivat Per Olof Ultvedtin kanssa Tukholman Moderna Museetiin vuonna 1966. Kyseessä oli 25 metriä pitkä lattialla makaava värikäs naisfiguuri, jonka vaginan kautta yleisö sai mennä veistoksen sisälle.
Oma elämä näkyy taiteessa
Saint Phalle oli siis Pohjoismaissa ja Suomessa jo varsin tunnettu taiteilija 1960-luvulla, mutta sittemmin hän vaipui taidehistorian hämärään. Nyt hänen laaja retrospektiivinsa on yltänyt Pariisin Grand Palais’sta näille leveysasteille. Veikkaanpa, että uusi tuleminen ei tule olemaan pelkästään taidehistoriallista laatua. Niin tuoreilta ja osin tosi rajuilta hänen työnsä edelleenkin tuntuvat.
Saint Phallen modernismin hillittyä charmia halveksiva ilmaisu on toki tuttua nykytaiteesta, mutta se rohkeus, jolla hän on tarttunut henkilökohtaisiin draamoihinsa ja antanut niille taiteellisen ilmiasun, ei voi olla vaikuttamatta nuorempiin taiteilijoihin. Eivätkä naisten stereotyyppeihin liittyvät temaattiset ulottuvuudet tunnu – valitettavasti – vanhenevan lainkaan. Äidin, noidan, huoran ja synnyttävän naisen roolien kanssa on taiteilijoilla vielä paljon tekemistä.
Taiteilijan maailma ei kuitenkaan ole pelkästään synkkä: hänen ilottelevat ja väliin rienaavatkin veistoksensa ovat värikylläisyydessään myös humoristisia. Ne antavat hauskasti kyytiä erityisesti suomalaiselle vähäeleiselle modernistiselle ilmaisulle. Voi olla, että ne koetaan vieläkin vähän liian räyhäkkäinä, jotta ne olisivat niin sanottua hyvää taidetta.
Naisen elämän kaikki puolet
Taidehallin näyttelyn raikkainta antia ovat varmaankin Niki de Saint Phallen niin sanotut Nana-veistokset, joihin myös Hon aikoinaan kuului. Elinvoimaiset ja aistilliset, iloisen väriset ja runsaat uimapukuhahmot antavat piutpaut aikansa naisihanteelle. Ne näyttävät sellaisen riehakkaan naisen mallin, joka joillekin mieskatsojille saattaa vieläkin olla liikaa – ja varmaan joillekin naiskatsojillekin. Nana tulee ranskan slangi-ilmaisusta, joka tarkoittaa röyhkeää nuorta naista. Se on myös prostituoidun nimi Émile Zolan samannimisestä romaanista vuodelta 1880.
Saint Phallen feminismi ei ollut kovin ohjelmallista, ja jotkut ovat epäilleet sitä, oliko hän ylipäätään feministi. Ehkä oleellista ei olekaan tarkastella häntä varsinaisena feministinä vaan taiteilijana, joka toi tuotannossaan raa’alla ja avoimella tavalla esiin sellaisia naisen elämän ulottuvuuksia, joita feminismi on sittemmin käsitellyt ja joita se edelleen joutuu käsittelemään.
Niki de Saint Phalle Taidehallissa 20.11. saakka. Avoinna ti, to, pe 11–18, ke 11–20, la–su 11–17, ma suljettu.
Jaa tämä artikkeli: