null Arvio: Pää kylmänä somessa

Kuva: Kuvapankki

Kuva: Kuvapankki

Hyvä elämä

Arvio: Pää kylmänä somessa

Informaatiosota on yhtä vanhaa kuin ihmiskunta.

Saara Jantunen on tarttunut erittäin kiinnostavaan ja ajankohtaiseen aiheeseen. Hän on Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija, joka laati väitöskirjan USA:n informaatio-operaatioista. Infosota-kirjan keskiössä on Venäjän toiminta.

Tutkijana Jantusella olisi ollut edellytykset laatia tietokirja. Kirja on kuitenkin henkilökohtainen puheenvuoro, jossa hän vyöryttää omista kokemuksistaan esimerkin toisensa perään. Asia uhkaa hukkua. Kyllä kirjasta silti paistaa asiantuntijan ääni.

Informaatiosota eroaa tavallisesta viestinnästä niin, että sodassa viestintä on (yleensä piilotetusti) valtiojohtoista. Siinä ei pyritä aitoon vuorovaikutukseen vaan muokkaamaan kohdeyleisön mieliä tarvittaessa valheellisinkin keinoin. Tästä kirjassa on paljon esimerkkejä.

Venäjän trollisodan eräs keskeinen tavoite on rikkoa yhteiskunnan yhtenäisyyttä. Aiheeksi kelpaa lähes mikä vain. Pakolaisasia on noussut keskeiseksi teemaksi vasta kirjan julkaisemisen jälkeen. Silti jo Jantunen ehti panna merkille, miten pakolaisvastaiset vaihtoehtosivustot pelaavat Putinin pussiin.

Mielipiteenmuokkauksen lisäksi tavoitteena voi olla esimerkiksi yhteiskunnan toiminnan hetkellinen lamauttaminen, jotta muille operaatioille jää tilaa. Syksyllä 2014 tuntematon, mutta mahdollisesti venäläinen taho lavasti sosiaaliseen mediaan uutisen yhdysvaltalaisen kemikaalitehtaan onnettomuudesta. Kyse oli ilmeisesti toiminnan tehon testaamisesta.

Jantusen kirjan luettuaan ymmärtää, että sosiaalisessa mediassakin pitää olla pää kylmänä.

Saara Jantunen, Infosota. ”Iskut kohdistuvat kansalaisten tajuntaan”. Otava 2015.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.