null Arvio: Pientä tietoa kesästä ja talvesta

Kuva: SKS

Kuva: SKS

Hyvä elämä

Arvio: Pientä tietoa kesästä ja talvesta

Viihdykettä kesä- ja talvipäivistä.

Silloin kun tekee mieli lukea, mutta mieli ei jaksa seurata tömäkkää tietoa tai vakavaa kaunokirjallisuutta, voi sopivasti palasteltu pikkutieto olla hyvinkin viihdyttävää luettavaa.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemat Juha Nirkon Suomen kesä – päivästä päivään ja Heli Hottinen-Puukon Suomen talvi – päivästä päivään ovat juuri tällaisia asiantuntevia, mutta sopivan keveitä kirjoja, joiden sivuilta voi napsia sekä silpputietoa että vähän laajempiakin asiakokonaisuuksia.

Tavallaan nämä opukset toimivat hakuteoksinakin, kun haluaa tarkistaa, onko jonain kesä- tai talvipäivänä tapahtunut jotain erikoista. Ja toki kirjat kertovat mätäkuut, talven selän taittumiset ja muut kesä- ja talvivuodenaikaan liittyvät kalenteritiedot.

Erityisesti talvella ja kesällä syntyneet voivat siis olla tyytyväisiä. Me kevään ja syksyn lapset olemme vielä kirjaa vailla. Toivon mukaan kustantajalla on jo kevät- ja syyskirja vähintäänkin suunnitelmissa.

Juha Nirkko: Suomen kesä – päivästä päivään. SKS 2014.

Heli Hottinen-Puukko: Suomen talvi – päivästä päivään. SKS 2015.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.