null Arvio: Rosoista tietä eteenpäin

Pekka Hiltusen romaani Onni. Kuva: WSOY

Pekka Hiltusen romaani Onni. Kuva: WSOY

Hyvä elämä

Arvio: Rosoista tietä eteenpäin

Pekka Hiltusen ja Annamari Marttisen romaanien henkilöt yrittävät selviytyä elämän yllättävissä käänteissä.

"Tämä oli minun työhaastatteluni. Nyt arvioitiin minun soveltuvuuttani pomoksi alalla, jonka tulevaisuus itse asiassa muistutti pingviinien arkea: elintila kutistuu, ravinto niukkenee, ei lentokykyä, edessä vain loputtomasti uimista kylmässä meressä."

Pekka Hiltusen Onni-romaanin päähenkilö toimittaja Oskari on psykologin testattavana hänen hakiessaan esimiehen paikkaa lehdessään. Oskari käyttäytyy haastattelussa ensin odotusten mukaisesti, mutta kyllästyy sitten teeskentelemään ja sanoo kaiken uhallakin suorat sanat lehtensä ja koko median nykytilasta. Yllättäen toimittajan rehellisyys tekee vaikutuksen psykologi Emmaan, ja heidän keskustelunsa jatkuu yömyöhään.
 

Onni kertoo riipaisevasti rakkaudesta ja ystävyydestä."


Oskari kertoo Emmalle elämästään, johon kuuluvat muun muassa homopiireissä liikkuva, räväkkä ex-tyttöystävä Tuulikki sekä rocktähteyttä kiihkeästi havitteleva koulukaveri Aapo eli Roady Runner. He kertovat erillisissä jaksoissa myös omin sanoin tekemisistään ja yhteydestään Oskariin.

Oskari joutuu eri vaiheiden jälkeen sivuraiteelle toimittajana. Hänen elämänsä tuntuu silti normaalilta verrattuna Tuulikin ja Aapon sekopäisiin kuvioihin. Kumpaakin Oskari yrittää tukea parhaansa mukaan.

Onni kertoo riipaisevasti rakkaudesta ja ystävyydestä. Samalla se kuvaa vetävästi tätä aikaa, media-alan muutosta, musiikkibisneksen kovuutta ja homojen oikeuksien kohenemista. Turhan ison osuuden vie kuitenkin Oskarin pauhaaminen median alasajosta. Toisaalta se on ymmärrettävää, onhan Pekka Hiltunen myös toimittaja.

Pekka Hiltunen: Onni. WSOY 2016.

 

Kuva: Tammi

"Istun sekä unessa että valveilla yhä uudelleen autossani ja lähestyn risteystä. Käsillä ovat viimeiset minuutit, sitten sekunnit, kun minulla on täydellinen elämä."

Annamari Marttisen Törmäys-romaani kertoo tilanteesta, jossa nuori nainen Aamu joutuu pahaan kolariin, ja mitä seurauksia siitä on kaikille osapuolille.

Aamu ajaa onnellisena uudella autollaan tapaamaan miesystäväänsä, mutta matka keskeytyy törmäykseen. Nainen ajaa suojatiellä polkupyörän tarakalla Nadjaa kuljettavan Miron päälle: Nadja kuolee ja hänen poikaystävänsä Miron jalat halvaantuvat.

Kirjassa käydään läpi tapahtunutta Aamun, Miron ja Nadjan äidin Suvin näkökulmasta. Kaikki he menevät omalla tavallaan hajalle. Onnettomuus on käännekohta, jonka jälkeen elämä ei voi enää jatkua ennallaan.

Törmäyksessä käsitellään varsin uskottavasti surun ja järkytyksen aiheuttamia tuntemuksia. Miltä tuntuu, kun joutuu jättämään jäähyväiset läheiselleen tai kun joutuu kantamaan loppuikänsä syyllisyyttä tapahtuneesta.

Annamari Marttinen: Törmäys. Tammi 2016.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.