Kuva: Wsoy
Arvio: Saarnaaja on kuin ikonimaalari
Eero Huovinen on oman tiensä kulkija mutta myös sukunsa perimän kantaja.
Kirjan kannessa komeilee kysymysmerkki. Kirjoittaja itse ei kansien välissä vaella kysymysmerkkinä, vaan hänellä on vahvat käsitykset saarnaamisilmiöstä.
Kirjoittaja on yhtäältä Eero, toisaalta Huovinen: niin evankelisen saarnaajasuvun perimän kantaja kuin persoonallinen oman tiensä kulkija. Evankelista perimää lienevät voimakas korostus saarnavirasta ja ”kuulovaltakunnasta”. Kenties kunnon luterilaisen korvat ovatkin sielun peili.
Yllättävää on, että Huovinen määrittelee uskon katsomiseksi. Ja mikä on saarnan tavoite? Saattaa kuulija näkemään Kristuksen kasvot. Tämä on kauneinta saarnaoppia. Saarnaaja onkin ikonimaalari.
Huovinen on sielunhoidollinen. Hän antaa tilaa epävarmuuden evankeliumille. Hän suosittaa keskeneräisyyttä. Siihen meidän tulisikin pyrkiä, onnistuimmepa siinä tai emme.
Saarnaaja on vallankäyttäjä, joka käyttää puhevaltaa. Jos ei halua vaikuttaa, ei kannata saarnastuoliin mennä. Väärä asiakaslähtöisyys johtaa korvasyyhysaarnoihin.
Saarnaajat haluavat liian usein olla terapeutteja, kun heidän pitäisi olla teologeja. Saarnaajan tehtävä olisikin helppo, ellei tarvitsisi puhua Jumalasta.
Asiaa ja osaamista ei voi korvata temppuvalikoimilla tai välineuskovaisuudella. Uusi teknologia ei korvaa vanhaa traditiota. Ihminen on saarnannut ihmiselle kaksi vuosituhatta, ja käytäntö jatkunee edelleen.
Kirjaa voi suositella kaikille saarnaamisammattilaisille kuin myös heille, jotka saarnoista iloitsevat ja niistä kärsivät.
Eero Huovinen: Saarna? Wsoy 2015.
Jaa tämä artikkeli: