Arvio: Sienihullun vainu ei petä
Harrastus on loppujen lopuksi aivan liian pieni sana, jos puhutaan jostakin, mikä kuuluu olennaisena osana elämään. Luultavasti koko sana on keksitty, jotta voitaisiin erottaa kaikki muu tekeminen työstä.
Otetaan nyt vaikka esimerkiksi se sankka joukko suomalaisia, joka lähtee sieniaikaan metsään jokaisena mahdollisena vapaana hetkenään. Ja kun keskustelutkin siirtyvät herkästi saman aihealueen puolelle, tuntuu vähättelyltä puhua harrastuksesta. Ei, kyllä kyse on elämäntavasta.
Kun syksy tekee tuloaan, sienestäjät ovat jo lähtökuopissa. Luultavasti elämätapasienestäjien hajuaistikin on kehittyneempi kuin satunnaissienestäjien, sillä tuntuu siltä, että he vaistoavat pettämättömästi, milloin on aika lähteä metsään sienikorin kanssa.
Nämä elämäntapasienestäjät eivät lähde sieneen räme rytisten, vaan pujahtavat metsään kuin vaivihkaa, sillä metsää ja elämää siellä kuuluu kunnioittaa. Hyvällä onnella pääset kisälliksi mukaan sieniretkelle. Ja jos on erityisen hyvä onni, elämäntapasienestäjä saattaa näyttää sinulle muutaman hyvän sienipaikankin. Muutoin oivallisista sienestyspaikoista puhutaan ylimalkaiseen sävyyn, tyyliin ’Kirkkonummen puolella’ tai ’siellä Nuuksiossa’.
Hajuaistin lisäksi kokenut elämäntapasienestäjä näkee sananmukaisesti pintaa syvemmälle. Kuuleman mukaan esimerkiksi suppilovahveroiden (tuttavallisesti suppisten) kasvupaikan näkee helposti, kunhan on asiaan jonkin verran perehtynyt.
Elämäntapasienestäjä arvostaa toki sienisaalistaan ja sienistä valmistettavia ruokia, mutta vähintään yhtä tärkeää on saada kuljeskella metsässä, kuulostella ääniä ja haistella tuoksuja. Välillä se voi olla tärkeämpääkin kuin täpötäysi sienikori.
Vaikka elämäntapasienestäjä on luonnosta nautiskelija, hän on myös realisti: metsään ei kannata mennä kepeissä hepeneissä. Hirvikärpäset ja punkit ottavat armottomasti kohteekseen sen, joka on lähtenyt metsään ilman suojavarusteita. Ja vaikka elämäntapasienestäjän tapaisi yleensä kulkemassa korkeat korot kopisten, metsään hän valitsee kunnolliset, pitkävartiset saappaat.
Työpaikalla elämäntapasienestäjä maastoutuu vaivattomasti kaikkien muiden joukkoon, eikä häntä voi tunnistaa esimerkiksi pukeutumisen tai kirjallisuus- ja musiikkimaun perusteella.
Jos haluaa yhyttää elämäntapasienestäjän, ei kannata tuhlata aikaa vaivalloiseen ja kiertelevään salapoliisityöhön. Paras ja pettämättömin keino on virittää keskustelu sienistä. Innostunut silmien välke paljastaa elämäntapasienestäjän varmasti. Ja hengenheimolaisen tapaaminenhan kesyttää kenet tahansa.
Minna Toivio
Saimi Hoyer – Petri Salmela: Sieniä ja ihmisiä. Tammi 2014.
Jaa tämä artikkeli: