null Arvio: Sinä olet juutalainen nunna

Vaikea valinta. Nuori Anna (AgataTrzebuchowska) pohtii, painaako vaakakupissa enemmän luostarikutsumus vai suvun perintö.

Vaikea valinta. Nuori Anna (AgataTrzebuchowska) pohtii, painaako vaakakupissa enemmän luostarikutsumus vai suvun perintö.

Arvio: Sinä olet juutalainen nunna

Juutalaisviha, stalinismi, syyllisyys ja usko, maailma ja sen kieltäminen – siinä muutamia Ida-elokuvan syviä teemoja.

Puolalaisen Pawel Pawlikowskin elokuva on voittanut palkintoja useilla filmifestivaaleilla. Se on myös parhaillaan Oscar-ehdokkaana kuvauksen ja parhaan ulkomaisen elokuvan sarjoissa. Palkinnot jaetaan 22. helmikuuta.

Ida ei tarjoile asioita valmiina vaan vaatii ajattelua. Loistava eurooppalainen elokuva, sitä on kehuttu.

Elokuvan mustavalkoiset kuvat ovat riisuttuja ja tehokkaita. Kamera on lähes paikoillaan eikä musiikin ja kauniin valon lisäksi muita tehoja tarjota.

Ida on mielenkiintoinen elokuva erityisesti siksi, ettei se selittele ja tulkitse. Sanojakaan ei suolleta mitenkään tuhlaillen. Riippuu hyvin paljon katsojan kokemuksista, miten hän elokuvan päähenkilöiden ratkaisut ymmärtää.

Ehkä juuri selittelemättömyytensä takia Ida tuntuu hengittävän vapaassa tilassa ja sallii saman katsojalleenkin.

Ida on kertomus ikänsä luostarissa kasvaneen Annan (AgataTrzebuchowska) ja hänen tätinsä Wandan (Agata Kulesza) totuuden hetkistä. Nyt 18-vuotias Anna on antamassa ensimmäiset luostarilupauksensa. Silloin ylisisar päättää lähettää tytön tapaamaan ainutta elossa olevaa sukulaistaan Wandaa.

Annan kasvoilta näkee, että ulkomaailma on hänelle vieras todellisuus. Yhä vieraammaksi se käy, kun Wanda-täti paljastaa Annan olevan itse asiassa juutalaisen perheen tytär Ida Lebenstein. Perhe on tapettu, hauta tuntematon.

Naisten matka maaseudulle vetää valoon myös totuuden siitä, kuka surmasi Lebensteinin perheen. Katsoja voi vain kuvitella Annan tunteita, kun hän viimein kokoaa perheenjäsentensä luita maakuopasta.

Wanda kohtaa matkalla myös oman syyllisyytensä: hän on ollut 1950-luvulla stalinistisen Puolan valtionsyyttäjä. Kuolemantuomioitakin on langetettu. Wanda pakenee ahdistustaan juomiseen ja miehiin, mutta Anna polvistuu rukoukseen sänkynsä viereen.

Pawlikowski on luonut haikean rosoisen Puolan vuodelta 1962. Sosialistinen realismi ei voisi olla kaikessa nuhjuisuudessaan tätä selkeämpää. Näissä rapistuneissa rakennuksissa ja ihmisissä on jotain samaa kuin esimerkiksi 1960-luvun alun Virossa.

Elokuvan musiikki kertoo kuitenkin elämänhalusta ja toivosta. Myös Anna silmäilee tavallista tarkemmin nuorta saksofonistia (David Ogrodnik).

Todellisuuden hyväksyminen on yksi ihmisen tärkeimpiä ja vaikeimpia tehtäviä – varsinkin, jos omassa elämässä on asioita, jotka mieluummin unohtaisi. Kauan sitten kadotettu usko ei auta Wandaa, joten hän tekee omat ratkaisunsa.

Nuoren Annan kohdalla on mielenkiintoista pohtia, onko halu luostarilupausten antamiseen suoja ristiriitaiselta ja vieraaksi käyneeltä maailmalta vai hengellinen kutsumus, vai kietoutuvatko molemmat hänessä yhteen. Luostarista näytettävät kuvat kertovat elämästä, jossa säännöt suojaavat välittömyydeltä ja yhteisö oman tien etsimisen tuskalta.

Pawlikowski ei selittele myöskään puolalaista antisemitismiä: asioita tapahtui, jotkut vain katosivat ja talot vaihtoivat omistajaa. Helppoa ei ole niilläkään, jotka ovat haudanneet tekonsa menneisyyden Tästä ei enää puhuta -osastoon.

Pawel Pawlikowskin Ida elokuvateattereissa 13.2.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.