null Arvio: Suomireggaeta köyhyydestä ja rantapummeista

Reggaemiehet. Raappana ja Puppa J synnyttivät keikan energisimmät hetket esiintyessään yhdessä.

Reggaemiehet. Raappana ja Puppa J synnyttivät keikan energisimmät hetket esiintyessään yhdessä.

Hyvä elämä

Arvio: Suomireggaeta köyhyydestä ja rantapummeista

Circuksen lavalla esiintyi viikonvaihteessa kaksi hyvin erityyppistä reggaeartistia, Raappana ja Puppa J.

Funky Elephant -festivaali toi Helsinkiin tänä keväänä jo 21. kerran mustaa rytmimusiikkia: soulia, funkia, reggaeta ja hiphoppia. Nelipäiväisellä klubifestarilla oli musiikin lisäksi myös muuta ohjelmaa. Kampissa Circuksen tanssilattialla esiintyi sirkustaiteilijoita, loungessa hihiteltiin naurujoogassa ja välillä nautittiin kosmisesta teeseremoniasta.

Perjantaina 10.4. lavalla nähtiin Sound Explosion Band solisteinaan Raappana ja Puppa J. Bändi on perustamisestaan lähtien määrittänyt suomireggaen tason. Orkesterin kosketinsoittaja Bommitommiin eli DJ ja tuottaja Tommi Tikkaseen tai kitaraa ja bassoa soittaviin Hulkkosen veljeksiin ei ole voinut olla törmäämättä, jos edes joskus on kuunnellut kotimaista reggaeta. He ovat soittaneet yhdessä jo vuonna 1997 perustetussa Soul Captain Bandissä, jonka solistina oli reggaepiireistä koko kansan suosikiksi noussut Jukka Poika.
 

Siirrytään iso askel kepeän rantareggaen suuntaan jonnekin, missä aurinko paistaa ja kaikki juovat jaffaa.


Bändin solisteista lavalle nousee ensimmäisenä Puppa J. Hänet tunnetaan reggae-, hiphop- ja folk-artistina, ja hänkin on aloittanut uransa jo vuosituhannen vaihteessa. Puppa J julkaisi edellisen levynsä viime vuonna, ja levyn biiseistä Lasitimanttei oli festivaaleilla jaettavan Funky Awardsin palkintoehdokkaana vuoden 2014 parhaana biisinä. Hän on tekstittäjänä vastapari sille, mitä itsetuntoa pursuavat menestysräppärit edustavat. Pupan vähäosaiset kertojaminät laskevat viimeisiä rahojaan ja kantavat huolta perheensä toimeentulosta.

Puppa J:n yleisö keinuu musiikin mukana, mutta solisti itse tuntuu säästelevän voimiaan. Joko kertojaminän maailmantuska puskee läpi tai mielessä pyörii Sound Explosionin keikan jälkeen samalle lavalle tuleva Jätkäjätkien keikka, jossa Puppa J myös laulaa ja soittaa kitaraa. Pienen lämmittelyn jälkeen hän saa jopa yleisönkin mukaan Lasitimanttei ja Maailmankansalainen -kappaleilla. Raappanaa ei ”yhteiskeikalla” näy lukuun ottamatta yhden kappaleen lopun yhteislaulantaa, jonka jälkeen Puppa J jää suorittamaan oman puoliskonsa loppuun.

Kun reggae- ja dancehall-artisti Raappana aloittaa oman osuutensa, maailmantuskasta siirrytään iso askel kepeän rantareggaen suuntaan jonnekin, missä aurinko paistaa ja kaikki juovat jaffaa. Keikkalistaan kuuluvat Raappanan tunnetuimman biisit. Vaikuttaa, että hänen tuotannossaan käsitellään paljon liikkumista paikasta A paikkaan B: maasta maahan, koulusta kotiin ja kotimaasta kauas pois. Maasta maahan -kappaleen kertosäe jatkuu ”maassa maan tavalla” -fraasilla. Eduskuntavaalien alla hokemaa ovat Raappanan lisäksi kuluttaneet populistipoliitikot. Reppureissaamisesta kertova vanha hittibiisi alkaa tuntua nololta, mutta se ei yleisöä estä laulamasta mukana. Positiivisten sanoitusten vuoksi Raappanan musiikki sopii bileisiin ja radioaalloille.

Vaikka Raappanan esiintyminen on Puppa J:tä energisempää, esitys ei noussut solistien johdolla kunnolla siivilleen. Solistien yhteiset hetket jäävät mieleen keikan energisimpiä kohtina, jotka olivat valitettavan lyhyitä puolitoistatuntisen putken aikana. Yhdessä esiintymällä ja versioimalla toisiaan kaksikko voisi synnyttää osiensa summan, joka ei jättäisi miettimään syitä lavan jakamiseen.

Puppa J, Raappana ja Sound Explosion Band olivat 10.4. Funky Elephant -festivaalilla.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.