Arvio: Svengaavia virsiä
Jos perinteiset virret eivät innosta, kannattaa kokeilla jazzahtavia versioita. Sakari Kukko vie uudella Soi kiitos -levyllään sävelmät uuteen jännittävään musiikilliseen ulottuvuuteen.
Piirpauke-yhtyeen johtohahmona aikoinaan tunnetuksi tullut Kukko ei ole ensimmäistä kertaa tekemisissä virsimusiikin kanssa. Hän teki vuonna 2001 yhteistyössä jazzmuusikko Samuli Mikkosen kanssa Virret-levyn, joka oli arvostelu- ja myyntimenestys.
Kukon ja Mikkosen yhteistyö jatkuu uudella Kuhmon kirkossa äänitetyllä albumilla. Jo Leevi Madetojan säveltämää nimikappaletta Oi kiitos - Soi kiitos kuunnellessa hämmästelee, miten uskomattoman hienosti Kukon saksofoni ja Mikkosen urut sointuvat yhteen.
Soi kiitos sisältää myös ison määrän muita, osin eksoottisiakin soittimia, jotka tuovat biiseihin kansan- ja maailmanmusiikin vivahteita. Kukon soitinvalikoimaan kuuluvat piano, harmoni, hanuri, huilut, kanteleet, gu cheng kitara, gopi yantra, sähkötampura, syntetisaattoribasso ja lyömäsoittimet. Hyvänä esimerkkinä on Kreeta Haapasalon hartaasta Kanteleeni-laulusta sovitettu versio My Kantele, joka svengaa kuin hirvi.
Osassa levyn kappaleista laulaa filippiiniläissyntyinen Sheila Surban. Hänen äänensä on kaunis ja kuulas, mutta laajan soitinkirjonsa vuoksi monet kappaleet olisivat kuulostaneet hyvältä ilman lauluakin.
Albumilla on vahvasti ekumeeninen sävy, sillä siihen on valittu erilaisten kristillisten yhteisöjen ja kirkkojen musiikkia.
Sakari Kukko: Soi kiitos. Rockadillo 2009. 19,90 e.
Virttä ei saa veisata kumarrellen pää nuopolla
D.H. Kukkasela antoi tarkkoja ohjeita virren veisaamiseen vuonna 1857 ilmestyneessä yksinäänisessä koraalikirjassa Kirkkoveisun neuvoja ja opetuksia.
"Itse veisatessa pitää otettaman vaaria seuraavista seikoista:
1. Että ruumis on oikoinen, ei sinne eli tänne nojossa eteen eli taapäin. Samoin pää ei saa olla kallellaan, nuopollaan eli raivollaan.
2. Suun pitää oleman kohtuullisesti auki; muutoin jos on paljo ammollaan, niin ääni lähtee kuin ammeesta leviälti, eikä ole silloin tasainen ja kiintiä – jos taas on aivan kiinni, niin tulee ääni sulkuun ja veisu käy silloin raskaasti huipun tavoin terävästi, jolloin miehuus ja vahvuus puuttuu.
3. Kirjaan ei saa taivutellen tirkistää, kumarrellen pää nuopolla, vaan kirjan pitää maata penkin eli parven päällä niin asetettuna, että silmät siihen sopivat. Silmät ainoastaan saavat liikkua, mutta ei muut jäsenet. Veisuun pitää olla vahvan, täysinäisen, puhtaan, ja vieraista hankauksista vapaa."
Jaa tämä artikkeli: