Arvio: Tuhti Bach-elämäkerta maalaa säveltäjästä inhimillisen kuvan

Arvio: Tuhti Bach-elämäkerta maalaa säveltäjästä inhimillisen kuvan

Gardinerin kirjassa Johann Sebastian Bachin elämä ja musiikki muodostavat selkeän kokonaisuuden.

On vierähtänyt jo yli 20 vuotta Johann Sebastian Bachin edellisestä suomennetusta elämäkerrasta. Kirjan tekijä oli Malcolm Boyd. Tänä aikana kansan Bach-jano on vuosi vuodelta kasvanut. Niinpä Sampsa Laurisen suomentama John Eliot Gardinerin Musiikkia taivaan holveissa on enemmän kuin tervetullut uutuus.

Aivan erityisen mielenkiintoiseksi kirjan tekee se, että kirjoittaja on muusikko eikä musiikkitieteilijä, kuten elämänkerturit yleensä. Gardiner on yksi maailman johtavista barokkimusiikkiin erikoistuneista kapellimestareista. Hänen perustamansa Englannin barokkisolistit ja Monteverdi-kuoro ovat vuosikymmenet esittäneet Bachia ja levyttäneet sitä ahkerasti.

Gardinerin kynä suihkii innostuneesti kirjan ensimmäiseltä sivulta aina hamaan loppuun sivulle 647 saakka. Kyseessä on siis melkoinen Bach-järkäle, jota voi käyttää myös käsikirjana erittäin kattavien hakemistojen ansiosta. Kirjoittajan tyylistä paistaa paitsi pohjaton rakkaus kohteensa musiikkiin, myös intohimoinen tarve saada musiikin avulla syvennettyä kuvaa Bachista ihmisenä.

 

Gardiner ei rakenna Bachista kuvaa jonakin jumalallisena ilmestyksenä, jota pitäisi ihaillen palvoa.

 

Kirjassa Bachin elämä ja musiikki muodostavat selkeän ja johdonmukaisen kokonaisuuden. Niin vetävästi kuin Gardiner meille Bachin musiikkia avaakin, on lukukokemus vaativa, jopa raskas. Gardinerin peripohjaisuus johtaa usein moniin pitkiin alaviittauksiin. Ne tekevät lukemisesta hieman levotonta ja katkonaista. Toisaalta taas juuri Gardinerin syvällinen oppineisuus yhdistettynä muusikon kokemuksiin on lyömätön yhdistelmä. Sivu suvulta lukijaa vedetään yhä syvemmälle säveltäjän sielunmaisemaan.

Gardiner ei rakenna Bachista kuvaa jonakin jumalallisena ilmestyksenä, jota pitäisi ihaillen palvoa. Bach oli ihminen lihaa ja vertaa: hän riiteli Leipzigin kaupungin ja kirkon johdon kanssa, joi mielellään tuopin jos toisenkin kantakapakassaan ja menetti hermonsa opiskelijaorkesterin harjoituksissa. Kaikesta huolimatta Gardiner todistaa, miten syvästi luterilaisessa maailmassa mestari eli ja sävelsi ja miten tärkeä uskonto hänelle oli. Bachilla oli myös tapana kirjoittaa aina sävellyksiensä loppuun kirjaimet SDG, Soli Deo Gloria, Kunnia yksin Jumalalle.

 

Gardiner valaisee passioiden, h-molli-messun ja kantaattien taustoja tavalla, joka herättää välittömän tarpeen alkaa kuunnella tätä musiikkia.

 

Lukijan kannalta on kiinnostavaa se, että kirja keskittyy nimenomaan säveltäjän laulettuun kirkkomusiikkiin, onhan se keskeisellä sijalla Bachin elämäntyössä. Gardiner valaisee passioiden, h-molli-messun ja kantaattien taustoja tavalla, joka herättää välittömän tarpeen alkaa kuunnella tätä musiikkia.

Sampsa Laurisen suomennoksessa on joitakin epäjohdonmukaisuuksia ja pikkuvirheitä, kuten mollisävel-lajien kirjoittaminen suurella kirjaimella. Toisinaan kirkot on mainittu saksankielisessä asussaan, toisinaan suomenkielisessä muodossaan. Nämä ovat pikkuseikkoja, sillä Laurinen ei toista itsepintaista harhatietoa, että Bach olisi ollut Tuomaskirkon kanttori. Bach oli nimenomaan Tuomaskoulun kanttori ja Leipzigin kaupungin musiikinjohtaja.

Kirjan on kustantanut äänilevyliike Fuga, ja se on ensimmäinen teos, jonka yhtiö on kustantanut. Toivottavasti kirjoja alkaa vyöryä lisää.

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta: