null Arvio: Vaeltajan valitsema vapaus

Hyvä elämä

Arvio: Vaeltajan valitsema vapaus

Kaikki eivät voi olla urbaaneita vaeltajia.

Sade piiskaa Länsiväylää kolistelevan bussin ikkunoita. Bussi on täynnä kaltaisiani työmatkalaisia. Käymme töissä, istumme bussissa, juoksemme ruokakauppaan. Mietin, mitä meille kullekin tarkoittaa olla vapaa.

Päivi ja Santeri Kannistolle vapaus on elämistä yhteiskunnan ulkopuolella irti kaikesta (paitsi ehkä toisistaan, kustantajastaan ja kirjoitustyön apurahoittajista). Santeri Kannisto myi it-firmansa vuonna 2006, minkä jälkeen pariskunta alkoi viettää vaeltavaa elämää, josta he ovat kirjoittaneet sekä blogia että useamman kirjan.

Kannistot ovat kotonaan missä tahansa, eivätkä he koe kuuluvansa varsinaisesti mihinkään. He reppureissaavat minne huvittaa. Maailmankansalaisilla on ystäviä kaikkialla ja selviytymiskonstit tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tuoreimmassa kirjassaan he kertovat tästä jatkuvasta matkastaan. Samalla he paasaavat urbaanin vaeltajan sanomaansa.

Rahan, tavaran ja kuluttamisen ympärillä pyörivän maailman ja yhteiskunnan kritiikki on paikallaan. Mutta irvaileva suhtautuminen esimerkiksi julkisia palveluja ja verojen maksamista kohtaan tuntuu lyhytnäköiseltä. Entä millainen maailma olisi, jos kaikki eläisivät miten lystäävät?

Kaikki eivät voi valita elämää yhteiskunnan ulkopuolella. Toisaalta moni kokee elävänsä tahtomattaan syrjäytyneenä. Vaikka se Kannistoja naurattaisikin, sateinen vaellus töistä kaupan kautta kotiin, perheen harrastusrumba, kuorsaava koira ja kesäloma ovat ihan okei.

Päivi ja Santeri Kannisto: Vapaana elämisen taito. Atena 2014.

Jaa tämä artikkeli: