Ville Löppösen teos Jukka vuodelta 2016. Voisiko nykytaiteen lähimmäisenrakkautta henkivä ikoni olla tällainen?. Kuva: Helsinki Contemporary
Arvio: Ville Löppösen taiteessa näkyy uskonnollinen kilvoittelu
Taiteilija nimittää kuviaan rukouksiksi, mutta samalla hän yrittää riisua kuvansa rituaalisista ulottuvuuksista ja siirtää ne enemmän yleiselle ja arkiselle tasolle.
Parikymmentä vuotta sitten havahduin pidemmäksikin aikaa miettimään sitä, miten vähän kiinnostavaa nykytaidetta tehdään aidosti uskonnollisessa kontekstissa. Olin mukana erään seurakuntayhtymän uskonnollisen taidekilpailun raadissa. Kokemus oli kammottava, koska niin paljon huonoa taidetta olin harvoin yhdellä istumalla nähnyt.
Nykytaide pitää kuitenkin sisällään paljon uskonnollisia elementtejä, mutta usein tematiikka on suodattunut lähinnä taidehistorian eikä teologian kautta. Aiheet ovat muuttuneet kulttuurihistoriallisiksi ja menettäneet samalla voimansa – ja myös problemaattisuutensa. Yritän asettua uskonnollisen henkilön asemaan ehdottaessani, että kyseessä on rankemman kilvoittelun puute. Tällöin ajattelen tietysti vain yhtä mahdollista tulkintaa: ahdasta porttia.
On meillä ainakin yksi kiinnostava uskonnollisesti virittäytynyt nykytaiteilija, joka uskaltautuu tutkimaan kuvan tekemistä juuri kilvoittelun kautta. Hän on Ville Löppönen (s. 1980), jonka tematiikka asettuu suoraan asian ytimeen. Hän itse on sanonut: "Kuvastoni käsittelee kärsimyksen eheyttävää luonnetta, ihmisen kilvoittelua ja kamppailua sieluissaan ja ristiriidoissaan."
Haastava kokonaisuus
On syytä ehkä tähdentää, että kuvantekijälle myös kuvan tekeminen on oleellinen osa arkista kilvoittelua. Taidenäyttelyssä taide saattaa olla katsojalle yhtä juhlaa, mutta taiteilijalle se on myös jokapäiväistä toimintaa, jonka mielekkyys saattaa muotoutua kyseenalaiseksi.
Uskonnollisen kuvat tekeminen voi olla helppoa, kunhan vain pitäytyy perinteissä ja olemassa olevissa säännöissä. Itäisessä ikoniperinteessä tämä näkyy erityisen voimakkaasti. Siinä perinteiden rikkomisella tai innovaatioilla – jotka tunnetusti ovat taiteessa arvoja – ei ole mitään osaa. On varmaankin paljon helpompaa tulla keskinkertaiseksi ikonimaalariksi kuin keskinkertaiseksi maisema-akvarellistiksi.
"On meillä ainakin yksi kiinnostava uskonnollisesti virittäytynyt nykytaiteilija, joka uskaltautuu tutkimaan kuvan tekemistä juuri kilvoittelun kautta."
Ville Löppönen tekee työtään sekä ikoniperinteen että läntisemmän, enemmän historiamaalausta muistuttavan, tekemisen ristiaallokossa. Mukana on myös sarjakuvaperinne, joten keitos on varsin haastava. On syytä tähdentää, että maisteriksi Kuvataideakatemiasta valmistunut taiteilija on parhaillaan valmistumassa ortodoksisen teologian maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta. Uskonnollisen kuvan ongelma ei siis ole Löppöselle vain perinteen tunnistamisen, komposition tai värinkäytön ongelma. Se on myös teologinen ongelma.
Hapuilevaa ja epävarmaa
Ville Löppönen nimittää kuviaan rukouksiksi, mutta samalla hän yrittää riisua kuvansa rituaalisista ulottuvuuksista ja siirtää ne enemmän universaalille ja myös arkiselle tasolle. Hän ei pidä oikeassa olemisesta väärin motiivein.
Temaattisesti vahvat näyttelyt ovat useimmiten harkittuja ja tyylikkäitä kokonaisuuksia. Jos katsoja odottaa Löppösen näyttelystä sellaista kokemusta, joutuu hän pettymään. Se on hajanainen, rikkonainen, hapuileva ja epävarma sekä ristiriitaisen moniaiheinen ja -tyylinen. Tämän tunnistaessaan katsojan on syytä pysähtyä miettimään juuri sitä. Sen pitääkin olla sellainen, jotta ymmärtäisimme sen, miten uskonnollinen kuva rakentuu ja voi tulevaisuudessa rakentua ollakseen muutakin kuin ulkokohtainen rituaali.
Ville Löppösen Rukouksia 20.11. saakka Helsinki Contemporaryssa, Bulevardi 10. Avoinna ti, ke, pe 11–17, to 11–18, la–su 12–16, ma suljettu.
Jaa tämä artikkeli: