null Asiakkaan asialla

Asiakkaan asialla

Kirkossa juututaan helposti sanoihin. Esimerkiksi ihmisistä ei saisi puhua asiakkaina. Asiakaslähtöisyys tai asiakasnäkökulma ovat vallan pannaan julistettuja termejä. Taustalla on sinänsä oikea ajatus, että kirkossa on kyseessä jäsentensä muodostama yhteisö, ei ihmisille palvelujaan tuottava ja myyvä yritys.

Hurskaasta perustelustaan huolimatta termin vierastamisen taustalla saattaa olla kauas kantavaa asennetta. Asiakkaiden eli jäsenten eli ihmisten ajatuksia, toiveita ja tarpeita ei tarvitse kuunnella. Me kyllä tiedämme, mikä on kirkon tehtävä ja ihmisille hyväksi. Kirkko on olemassa saarnatakseen Jumalan Sanaa, ei vastaamassa ihmisten toiveisiin ja tarpeisiin.

 

Käytännössä monien suhde kirkkoonsa on kuitenkin lähellä asiakkuutta. Saanko tältä yhteisöltä sellaisia palveluksia, että minun kannattaa niistä maksaa. Tai vähintään: tekeekö tämä yhteisö sellaista työtä, jota haluan olla omalla jäsenmaksullani kannattamassa, vaikka itse en juuri nyt sen palveluja käytäkään.

Jos kirkko todella haluaa olla jäsentensä yhteisö eikä hengellisiä palveluja myyvä laitos, sen on otettava enemmän todesta jäsentensä näkökulmat ja mielipiteet. Toisin sanoen sen on oltava asiakaslähtöinen, tai millä nimellä tätä asiaa sitten onkaan sopivaa kutsua. Helsingissä on yritetty luoda erilaisia tapoja, joilla ihmisten mielipiteitä ja toiveita kuullaan. Nähtäväksi jää, kuinka paljon nämä lopulta hedelmää kantavat.

 

Asiakasnäkökulman arvon kieltäminen heijastuu aika pitkälti myös kirkolliseen vallankäyttöön. Periaatteessa meillä on käytössä seurakunnallinen demokratia. Vapailla vaaleilla jäsenet valitsevat päättäjät. Mutta auta armias, jos nämä kansan valitsemat päättäjät osoittavat liian suurta itsenäisyyttä ja päättäväisyyttä, kirkon hengellisen säädyn johtajat älähtävät herkästi.

Liian usein ja liian moni seurakuntien tai koko kirkon luottamushenkilö turhautuu omien vaikutusmahdollisuuksiensa vähäisyyteen. Turhan usein he joutuvat törmäämään vastenmieliseen vallankäyttöön, jossa heidät torpataan vetoamalla niin sanottuihin teologisiin perusteisiin. Ellei tällaisesta vallankäytöstä ymmärretä ja uskalleta luopua, asiakkaat äänestävät jaloillaan.

Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.