Mielikuvitus rajana. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän tulee ideoita. Kranssikirjaansa varten Mira Ekonen suunnitteli yhden jos toisenkin kranssin. Monet syntyivät kierrätysmateriaaleista.
Askartelun ammattilainen
Mira Ekosen rintapielessä on nimilappu, jossa lukee Luova innostaja. Äitiysloman sijaisuus Kartanokylpylä Kaisankodissa osui ajankohtaan, jolloin pienyrittäjän voimat ja usko olivat pohjalukemissa.
Nyt tuntuu hyvältä olla palkkatöissä. Ideoitakin alkaa taas pulpahdella mieleen ihan toisella tapaa kuin viime syksynä, jolloin elanto meni tosi tiukille, kun Tiimari kaatui ja kaikki sovitut työt sinne loppuivat kuin seinään.”
Intohimoinen käsillä tekijä opiskeli ylioppilaaksi tulonsa jälkeen ensin vaatetusalan artesaaniksi. Kun Mira Ekonen valmistui, ei työpaikkoja ollut kovinkaan paljon tarjolla, joten hän pyrki silloiseen Riihimäen ohjaajainstituuttiin opiskelemaan ohjaustoiminnan artenomiksi.
”Siellä opetettiin kaikkea mahdollista, mutta pohja oli 1950-luvulta, jolloin koulu perustettiin. Kaikki uudemmat, 2000-luvulla tulleet jutut on pitänyt opetella itse. Mutta toisaalta koulu antoi rohkeutta tarttua erilaisiin asioihin ja perehtyä tekniikoihin. Olin ollut aiemmin kauhea jännittäjä ja punastelija, mutta Riksun koulussa jännittämiset hävisivät.”
Artenomiopintojen jälkeiset pari vuotta kuluivat monenmoisissa ohjaus- ja opetustöissä, muun muassa Helsingin työväenopistossa ja Rudolf Steiner -koulun iltapäiväkerhossa.
Keikkatöitä riitti niinkin hyvin, että vakituinen työ ei olisi enää mahtunut kalenteriin.
”Ideologiani on ollut se, että saan kursseilla ihmiset innostumaan ja tekemään itse, mutta niin, että he voivat jatkaa kotona ilman, että pitää hankkia heti kalliita laitteita tai isoja määriä materiaaleja.”
Nykyisellä askartelualalla näkyvä välineiden ja materiaalien tulvalla on Ekosen mielestä myös varjopuolensa.
”Erilaiset materiaalit ja välineet tuovat toki askarteluun vaihtelua ja uutta inspiraatiota, mutta toisaalta ne voivat myös lisätä turhaa kilpailuhenkeä, jos ajatellaan, että ilman mahtavaa askartelupakkia ei voi saada mitään hienoa aikaiseksi. Kyseessähän on kuitenkin ala, jonka perimmäinen ajatus on saada ihmiset nauttimaan tekemisestään ja oman käden jäljestä”, pohtii Ekonen.
Tauon ohjaamiseen ja ammattimaiseen askarteluun toivat Ekosen perheen pojat.
”Pojat syntyivät vuosina 2003, 2005 ja 2007. Kolmikko olikin useamman vuoden päätyöni”, naurahtaa Ekonen.
Kun nuorimmainen oli parivuotias, Ekonen päätti perustaa yrityksen, koska vaikutti siltä, että erilaisille kursseille ja esittelytöille olisi kysyntää.
”Perustin yrityksen pahemmin miettimittä ja laskematta. Askartelu Amalia näki päivänvalon Amalian nimipäivänä vuonna 2009. Yksi syy oli sekin, että tarvitsin työtilaa ja paikan tarvikkeille ja muille tavaroille.”
Alku tuntui hyvältä, sillä näkymät olivat valoisat ja yrityksillä varaa ja innostusta markkinointiin. Esittelykeikkoja oli koko ajan ja Mira Ekonen uskoi alaansa.
”Vuoden 2011 paikkeilla alkoi olla jo hankalaa. Osa yhteistyöyrityksistä pani markkinointihanat kiinni. Järjestin vuosina 2010, 2011 ja 2012 Intohimona askartelu -tapahtumaa, ja vuosi vuoden jälkeen osallistujamäärät pienenivät.”
Ekonen on miettinyt, olisiko hän ollut liikkeellä vähän liian aikaisin, ennen kädentaitobuumia. Oli niin tai näin, yrittäjyys alkoi olla tuskaista puuhaa. Lait ja säädökset luovat pienyrittäjälle kovat paineet.
”Tällä alalla on paljon pieniä yrittäjiä. Markkinat eivät ole suuret, arvonlisävero kurittaa ja moni askartelueuro kulkeutuu ulkomaisiin nettikauppoihin, joissa on mahdollista pitää isompia varastoja ja joista saa tuotteet pienillä postimaksuilla.”
Ekonen toivoisi, että useampi pienyrittäjä liittyisi yhteen vaikka osuuskuntaperiaatteella, jolloin myös tuotevalikoimaa voisi kasvattaa ja vastuuta jakaa. Yritykset ovat eri puolella Suomea, mutta hän uskoo, että kaikkia tyydyttävä ratkaisu olisi mahdollista löytää. Kantona kaskessa voi tosin olla myös peri-inhimillinen kateus, niin kuin millä tahansa alalla.
”Sen sijaan, että pidetään tiukasti kiinni omista tuotteista, voisi olla hedelmällisempää yhdistää voimat. Uskon, että ala voisi silloin paremmin. Pienen yrityksen kun on kovin vaikea erikoistua.”
Viime vuoden Mira Ekonen muistaa erityisen rankkana. Kasvavien ja harrastavien poikien äiti murehti epävarmoja tulojaan.
”Ei ole aina kiva sanoa, että ei voida hankkia harrastusvälineitä, kun ei ole rahaa. Kun viime kesänä Tiimarissa oli yt-neuvottelut, mies jo kehotti etsimään jotain muuta. Mutta minä halusin uskoa, että ei se firma kaadu. Hallinnoin Tiimarin nettisivujen askartelupuolta, ja sain sieltä varman tulon. Se ei ollut iso, mutta se oli vakaa. Ja sitten sitä ei enää ollut.”
Pari kuukautta meni kuin sumussa miettiessä, mitä koko yrityksen kanssa kannattaisi tehdä. Sitten päiväjärjestys kierähti uuteen uskoon.
”Minun oli ollut tarkoitus tehdä Kaisankotiin keikkatöitä yrittäjäpohjalta, mutta kun he kuulivat, että haen palkkatöitä, minulle tarjottiin luovan innostajan äitiysloman sijaisuutta. Marraskuisena perjantaina kysyttiin ja seuraavan viikon tiistaina alkoivat työt.”
Mira Ekonen on helpottunut, sillä palkkatyö antaa myös tilaa miettiä ja suunnitella.
”Amalia on olemassa edelleen, mutta nyt voin levätä ja suunnitella tulevaisuutta. Askartelu on intohimoni ja innostukseni ja auttaa jaksamaan sekä työssä että arjessa. Haaveita Amaliankin suhteen on, mutta olen oppinut kantapään kautta, että niistä ei kannata liian aikaisin puhua. Nyt on ihan hyvä näin.”
Jaa tämä artikkeli: