Asumisen hinta ajaa leipäjonoon
Ruokaa tarpeeseen. Leipäjonoihin vaikuttavat muun muassa työelämän murros ja sosiaaliturvan rapautuminen. Kuva Myllypuron ruuanjakelusta on marraskuulta 2012.

Ruokaa tarpeeseen. Leipäjonoihin vaikuttavat muun muassa työelämän murros ja sosiaaliturvan rapautuminen. Kuva Myllypuron ruuanjakelusta on marraskuulta 2012.

Asumisen hinta ajaa leipäjonoon

Leipäjonoista on tullut karu osa hyvinvointivaltiomme arkea. Varmat työt vähenevät ja sosiaaliturva laahaa jäljessä hintojen noustessa.

Teksti Marjo Hentunen
Kuva Sirpa Päivinen

Ilman ruoka-apua emme pärjäisi, toteavat Liisa ja Antero syyskuisena aamuna Myllypuron leipäjonossa. Pariskunta hakee ruokaa noin kerran viikossa, kun jääkaappi näyttää tyhjältä.

Liisa on työskennellyt keikkatyöläisenä ja etsii nyt jotain muuta, Antero on työtön. Pieni työttömyysturva ei riitä elämiseen.

– Tässä tämä menee, kun pulisee toisen kanssa. Ei meitä hävetä olla täällä. Huumori auttaa selviytymään.

Kassiin pakataan maitoa, piimää, rahkaa, juustoa ja jogurttia sekä vihanneksia ja lihaa, joskus eineksiäkin.

– Se onkin iso kysymys, kuinka jonot saataisiin pois. Se on valtakunnan tason asia. Surullista on, että yt-neuvotteluja käydään päivittäin, Antero sanoo.

Ensimmäistä kertaa jonoon on tullut Tatjana. Hänen selkänsä leikattiin muutama vuosi sitten, mutta se ei ole tullut kuntoon. Kipuja on päivittäin, ja hän tarvitsee apua kodin askareissa, kuten siivoamisessa.

Pienellä sairauspäivärahalla saa katsoa todella tarkkaan, mitä ostaa. Myöskään sukulaisten luo ei voi juuri matkustaa.

– Tänne oli kuitenkin helppo tulla. On hienoa, että kauppiaat lahjoittavat ruokaa ja apua saa. Jotainhan sitä pitää tehdä ruokansa eteen. On mukava myös, että on jotain tarjottavaa, kun lapsenlapsi tulee kyläilemään, Tatjana sanoo.

Monella on hätä ruoan saamisesta. Jotkut tulevat jonottamaan jo aamuviideltä, neljä tuntia ennen ruoanjaon alkamista.

– Siihen ei olisi mitään tarvetta, sillä ruokaa tuodaan pakettiautoilla koko ajan lisää eikä kukaan jää ilman. Jos jokin tuote loppuukin, tilalle tulee korvaava tuote, lupaa Sinikka Backman, joka on toiminut jo 16 vuotta vapaaehtoistyön vastaavana Myllypuron elintarvikeapu ry:ssä ja Herttoniemen seurakunnassa.

Ensimmäiset leipäjonot syntyivät Suomeen 1990-luvun laman jälkeen, jolloin moni yritys kellahti kumoon. Sen sijaan, että jonot olisivat jääneet väliaikaisesti tilkitsemään yhteiskunnan repeilevää turvaverkkoa, niistä tulikin pysyvä ilmiö.

Pääkaupunkiseudulla jonoja ovat kasvattaneet korkeat vuokrat ja asuntojen hintataso. Leipäjonoissa on työttömiä, eläkeläisiä, yksineläviä, yksinhuoltajia ja maahanmuuttajia, mutta myös pienyrittäjiä ja työssäkäyviä, joiden tulot eivät elämiseen. Lapsiperheitä jonoissa on yli kolmasosa.

– Yhä enemmän on niitä, jotka eivät tahdo selviytyä ison asuntolainan kanssa. Myös aiemmin keskiluokkaan kuuluneita ihmisiä ja korkeasti koulutettuja on pudonnut jonoon esimerkiksi sairastumisen tai työttömyyden vuoksi, Backman kertoo.

Helsingissä ruokaa jakavat Herttoniemen seurakunta Myllypuron Liikuntamyllyllä sekä Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö Kalliossa. Myös muut seurakunnat ja Pelastusarmeija jakavat leipää eri viikonpäivinä.

Joskus Myllypurossa on rikottu viikossa tuhannen kävijän raja. Nyt avustusruokaa jonottaa 600–900 ihmistä kolmesti viikossa. Kesällä väkimäärässä nähtiin jopa pieni notkahdus. Backman arvelee, että jalkautuva sosiaalityö on voinut lyhentää jonoja.

Köyhyystutkija Jouko Karjalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta toteaa, että leipäjonot ovat köyhyyden kääntöpuoli. Sitä, miksi ruokajonot ovat jääneet pysyviksi, selittävät työelämän murros sekä sosiaaliturvajärjestelmän rapautuminen. Vielä 1980-luvun lopulla työttömyys oli pientä.

– Nyt asetelma on keikahtanut niin, että yhä harvemmalla on niin sanottu varma työ. Pätkätyöt, palkkatukityöt ja epätyypilliset työsuhteet ovat lisääntyneet. Irtisanomisuutisia tulee koko ajan niin, että joidenkin mielestä voidaan puhua jo joukkotyöttömyydestä.

Aiemmin sosiaaliturvaa saavan ja työssä olevan välinen kuilu ei ollut niin suuri. Paavo Lipposen hallituskaudella tuloerot lähtivät kasvuun ja tulonsiirrot, kuten toimeentulotuki, lapsilisät, hoitotuki ja työttömyysturva, jäivät reippaasti jälkeen yleisestä ansiotasosta.

– Tärkeintä olisi saada ihmisten tulotaso sellaiseksi, että rahalla tulisi toimeen. Puheet sosiaaliturvan leikkaamisesta viittaavat leipäjonojen kasvun suuntaan. Myös epäoikeudenmukaiset työehdot tekevät saman, Karjalainen tähdentää.

Heikki Hurstin organisoimassa ruokajakelussa Helsinginkadulla käy viikon aikana noin 2 400–2 700 ihmistä. Yksi heistä on on vuonna 2010 työkyvyttömyyseläkkeelle joutunut ”Mummi”, jonka työura on ollut sairastelun vuoksi pätkittäinen. Eläkettä on kertynyt niukasti.

– Joskus kerään jopa pulloja ja tölkkejä, että saan rahat riittämään. Elintarvikkeet ostan aina 30 prosentin alennuksella. Sain juuri elämäni ensimmäiset silmälasit, mutta olen joutunut tinkimään ruoasta. Muuten elämä on kyllä helpottanut, kun pääsin työelämästä pois.

Aikoinaan Pietarista Suomeen muuttanut Eeva taas sinnittelee pienellä eläkkeellä ja auttaa välillä myös tyttären perhettä, joka maksaa korkeaa vuokraa.

– Tunnen tästä melkoista häpeää, Eeva kuvaa tunteitaan jonottamisesta.

Peruspalveluministeri Susanna Huovista ei tavoitettu kommentoimaan leipäjonoja.

Jaa tämä artikkeli: