Aukkona muurissa

Aukkona muurissa

Se ei ole minun juttuni, sanovat ihmiset asiasta, jossa on jotakin heille vierasta. Minä olen samanlainen. Sihtini on harmillisen tiheä. Virren veisuu olisi mukavaa, jos ei säestettäisi uruilla. Kävisin kirkossa, jos messussa ei olisi niin paljon puhetta. Kaipaan yhteisöä, mutta harmi kyllä kaikissa on jotakin vikaa.

Kirkon suurissa kysymyksissä vieraudentunto ilkkuu joka nurkan takana. Erilaisiksi kuppikunniksi jakautuva kirkkokansa kuulostelee ympäriltä kuuluvia signaaleja korva tarkkana: Mitä porukkaa tämä on? En kai kuule vieraita korostuksia? Käyttikö puhuja tosiaan tuota arveluttavaa sanaa? Nostaako tuolla joku kätensä ylistykseen, vaikka en ole sellaiseen tottunut? Arvostavatko nämä Raamattua lainkaan, kun eivät perustele sillä näkemyksiään?

Tämä on kiinnostavaa: Jeesus sanoo ensi sunnuntain evankeliumitekstissä, että se joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. Se on ihan eri asia kuin tämä tavallisempi asetelma: Jos et kuulu meihin, olemme eri puolilla, suorastaan vihamiehiä.

Nyt on ihmiskokeen aika. Ruvetaan aukoiksi muuriin. Haistellaan, millaista on ilma sillä toisella puolella. Pannaan merkille, että siellä toisessakin leirissä toivotaan toisille hyvää, rakastetaan kaunista ja itketään, kun on surua.

Näkemykset, ne tulevat ja menevät. Sen jokainen huomaa vain itseään tarkkailemalla. Mutta aukko, se kasvaa umpeen, ellei koko ajan näe toisen kunnioittamisen vaivaa.

Jaa tämä artikkeli: