Autiomaassa
Keskiaukeamalla puhutaan luvatusta maasta, jota kohti Abraham vaeltaa. Kristityille luvattu maa on kielikuva Jumalan läsnäolosta ja elämästä, jossa etsiminen on päättynyt ja ihminen tuntee olevansa perillä – niin kuin kaivattuun kotiinsa olisi tullut.
Autiomaa on myös paikka, jossa harhaluulot katoavat. Se, mihin on luottanut, saattaa murentua kuin kuiva savikokkare. Suunta ja päämäärä, joka oli niin selvänä mielessä, peittyykin sumuun. Autiomaan yksinäisyydessä ihminen ei aina tunne enää itseäänkään. Jumalakin tuntuu olevan kaukana tai ainakin täysin hiljaa.
Sellaiset sanat kuin lähteminen, etsiminen ja eksyminen ovat hyviä kuvaamaan ihmisen hengellistä matkaa. Harvoin kukaan saa kehua suoralla tiellä ja helpolla vaelluksella. Jo pelkästään ihmisen oma luonto ja elämän vastoinkäymiset mutkistavat taivalta. Joskus edessä voi olla hetki, jolloin koko matkan mielekkyys joutuu kyseenalaiseksi.
Pahinta, mitä luvattua maata etsivälle voi tapahtua, on jähmettyminen paikoilleen. Kaikki elävä muuttuu, niin myös ihmisen usko ja hänen toivonsa perusteet. Se, mikä alkoi kasteessa, kun hänet lapsena kannettiin Jumalan eteen, muuttuu moneen kertaan ihmisen kasvaessa ja elämänkokemuksen karttuessa.
Autiomaassa voi vastaan tulla matkalaisia, jotka viittovat tarmokkaasti oikeana pitämäänsä suuntaan. Suuntansa kadottaneen on hyvä kuunnella heitä, sillä ehdotuksissa saattaa olla itua. Oma autiomaakokemus ei ole ainutkertainen. Siellä pimeässä on istunut moni muukin ja miettinyt, tuliko hukkareissu. Samalla on kuitenkin pidettävä mielessä luottamus ja halu omaan tiehen – vaikka tietä ei juuri nyt olisikaan näkyvissä.
Pimeässä pienet valot näkyvät paremmin. Aivan yksinkertaiset asiat voivat auttaa hengellisyyden muutosprosessiinsa eksynyttä vaeltajaa.
Yksi tärkeimpiä taitoja on pysähtyminen, keskittyminen ja kuunteleminen. Mihin suuntaan katsoen minun pimeyteni näyttää hälvenevän? Mihin suuntaan liikkuen hengittämiseni käy helpommaksi ja kulku muuttuu luontevammaksi?
Jumala lupaa Raamatun mukaan johdattaa luvattua maata etsiviä niin päivällä kuin yölläkin. Jos näinä syksyisen pimeinä iltoina autiomaan yksinäisyys tuntuu sietämättömältä, on hyvä muistaa, että synkimmässäkään pimeydessä ihminen ei kuulostele uutta suuntaa yksin.
Marja Kuparinen
Jaa tämä artikkeli: