Autiotalojen taiteilija
Pete ”Hende” Nieminen on huomannut, että asenteet graffiteja kohtaan ovat muuttuneet.

Pete ”Hende” Nieminen on huomannut, että asenteet graffiteja kohtaan ovat muuttuneet.

Autiotalojen taiteilija

Pete ”Hende” Nieminen ilmaisee itseään graffiteilla.

Eräänä heinäkuisena iltana Pete ”Hende” Nieminen hiippaili Kaivokselan kirkon purkutyömaalle. Mukanaan hänellä oli käsin viimeistelty luonnos, tela, kasa spray-maalipulloja ja vissyä. Nieminen aikoi maalata kirkolle uuden alttaritaulun. Edellinen, taiteilija Oili Mäen teos Tulkaa kaikki minun tyköni, tuhoutui kirkon tulipalossa.

Nieminen syntyi Riihimäellä vuonna 1974. Hänen äitinsä työskenteli somistajana, ja taaperoikäinen poika tuli toisinaan mukaan töihin. Siellä poika sai leikkiä pullotusseilla ja pensseleillä. Katutaidetta Nieminen näki ensimmäisen kerran 1980-luvun puolivälissä vieraillessaan enonsa luona Tikkurilassa.

– Pitihän sitä sitten treenailla oman huoneen seinille ja autotalliin.

Aikuisiällä Nieminen on työskennellyt kokkina ja rauhanturvaajana Libanonissa ja lopulta yksitoista vuotta rajavartijana lentokentällä. Graffitit ovat kulkeneet mukana. Libanonissa Nieminen maalasi harmaan peltikaapin siniseksi ja koristeli sen YK:n tunnuksella. Lentokentällä hän jakoi pakolaislapsille paperia ja yliviivaustusseja, jotta he voisivat piirtää vanhempien täyttäessä maahantulolomakkeita.

Kun Helsingin kaupunki päätti vuoden 2008 lopussa lopettaa nollatoleranssia graffiteihin ajaneen Stop töhryille -kampanjan, Nieminen alkoi miettiä alanvaihtoa. Hänestä tuli taiteilija ja kuvittaja, ja viime syksynä hän aloitti kulttuurituotannon opiskelun.

Asenteet graffiteja kohtaan ovat muuttuneet nopeasti. Viime syyskuussa Pete Nieminen kävi opettamassa graffitimaalausta lastentarhanopettajille Finlandia-talossa kollegansa Jouni Väänäsen kanssa. Nieminen on erikoistunut purkutaloihin maalaamiseen. Hän korostaa, ettei kannata vandalismia.

– En halua vahingoittaa kenenkään omaisuutta, enkä missään nimessä kannata sellaista, että kaikki saavat maalata ihan minne tahansa mitä tahansa.

Alttaritaulua maalatessaan Nieminen vietti lähes koko yön Kaivokselan kirkossa.

– Piti vähän hosua, kun en tiennyt, mihin aikaan duunarit tulevat töihin.

Kun duunarit tulivat, he löysivät alttariseinältä Jeesuksen, jolla oli käsissään kaksi telaa ja viisi spraymaalipurkkia.

Yöllinen, salaa tehty retki ei ollut Niemisen alkuperäinen suunnitelma. Mieluummin hän olisi järjestänyt kirkossa ”urbaanin pyhäkoulun”. Se olisi ollut nuorille suunnattu työpaja, jossa kirkon seinille olisi maalattu uskonnollista kuvastoa. Sen jälkeen olisi järjestetty näyttely ja sitten talo olisi purettu.

Nieminen kertoo ehdottaneensa työpajan järjestämistä vuosien varrella muun muassa Vantaan kaupungille ja Myyrmäki-liikkeelle, mutta keskustelut eivät tuottaneet toivottua tulosta.

Kolme vuorokautta maalausurakan jälkeen kirkon alttariseinä ja Kaivokselan Jeesus olivat kivimurskaa purkutyömaalla. Nieminen on tyytyväinen, että ehti ajoissa.

– Kävi hyvä tuuri, tai ehkä se oli johdatusta.

Jaa tämä artikkeli: