Pappi Jaakob on perin inhimillinen, sillä kenen itsetuntoa ei hivelisi avunpyyntöjen virta.
Auttaako pappi Jaakob?
Inhimillisistä ristiriidoista, rakkaudesta ja vihasta, elämän dramaattisista käännekohdista ja entisen tutun maailman katoamisesta tehdään paljon elokuvia.
Muutokset kärjistyvät entisestään rikos- ja katastrofitarinoissa. Draamaa ja toimintaa riittää, ja niiden mukana katsojia.
On melkoinen elämys nähdä elokuva, joka on levollinen ja lyhyt (vain reilu tunti), kirkas ja puhdas sisällöltään ja vielä erinomaisesti näytelty ja kuvattu sekä sanomaltaan syvä. Klaus Härön ohjaama Postia pappi Jaakobille vetää hiljaiseksi.
Marraskuussa 2007 Härö sai Jaana Makkoselta ehdotuksen elokuvan käsikirjoitukseksi ja innostui lukemastaan. Rahoitus järjestyi, kuvauspaikka löytyi Kokemäeltä ja Postia pappi Jaakobille saatiin valmiiksi nopeaan tahtiin. Teatterilevityksen ajoitus juuri pääsiäisen alle on erinomainen. Nyt ei tarvitse katsella Mel Gibsonin veristä Jeesuksen ruoskintaa ymmärtääkseen, että myötätuntoa ja armoa on ehkä olemassa.
Härö on onnistunut pienessä tarinassaan loistavasti, ja Tuomo Hutrin konstailemattoman levollinen kuvaus pysäyttää ja panee tunteet liikkeelle.
Tarina on ulkoisesti pelkistetty: Sokea ja raihnas pappi Jaakob (Heikki Nousiainen) saa ihmisiltä kirjeitä, joissa pyydetään rukoilemaan elämän murheiden helpottamiseksi. Avuksi työhönsä hän saa 12 vuotta vankilassa istuneen Leila Stenin (Kaarina Hazard). Leilassa tapahtuu muutos.
Hyvää ihmistä on vaikea kuvata uskottavasti, hänen uskonsa olemusta vielä vaikeampi. Siinä lankeaa helposti epäaitoon pyhimystarinaan, joka ei vakuuta.
Tämän tarinan kehyksenä on syksyisen koivikon ympäröimä rapistunut pappila, jossa vesi sataa katosta läpi ja pyykkinarut halkovat entisiä saleja. Sitä ja autiota kirkkoa, jonne pappi hoippuu kuulijoiden toivossa, voinee pitää myös vertauskuvana ajasta, joka pärjää ilman uskoa.
Jaakob voisi olla pyhimys, vaan ei ole. Leila saattaisi olla paatunut rikollinen ja voisi tapahtua hirveitäkin, vaan ei tapahdu. Syntyy hiljainen inhimillinen prosessi, jossa myötätunto vakuuttaa, syyllisyyden ote väljenee ja koko tarinaa kannattelee taju ajan sietämättömästä lyhyydestä.
Kuka tarvitsee lopulta ketä? Jaakob päätyy siihen, että avunpyytäjät ovat olleet Jumalan keino pitää hänestä kiinni. Hän itse on saajan paikalla.
Postia pappi Jaakobille. Ohjaus Klaus Härö. Ensi-ilta 3.4.
Jaa tämä artikkeli: