Juhlat. Autuasta on unohtaa riidat. Kuva: Plainpicture/Kuvaario

Autuaita

• 28.10.2013 13:45

He ovat täällä – valitut. He vaeltavat kanssamme ja kantavat tietämättään lupausta.

Hänelle sanotaan, että lapsi otetaan huostaan, niin on parasta kaikille osapuolille. Minun tyttöraukkani, hän nyyhkyttää. Sama kohtalo kuin äidillään. Mutta hän luopuu, kuten aina. Eikö jokaisella ole oikeutta rakkauteen, minullakin, mutta välittääkö minusta kukaan? Onko koskaan välittänyt? ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.”

Työtahti kiristyy, sillä tulosta on tehtävä pienentyneellä porukalla. Hän on se, jonka on pidettävä huolta kaiken sujumisesta. Se on pomon osa, vaikka jokaisen on kannettava oma vastuunsa. Myös sen, josta näkyvät uupumus ja valvotut yöt. Oli pomollakin aikanaan kotona korvakipuiset. Miksi hän ei sitä muistaisi? Ja kun muistaa, tekee samassa pikapäätöksen ja antaa uupuneelle pari ylimääräistä vapaapäivää. ”Autuaita ovat ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.”

Suku riitelee. Syyksi riittävät muka väärin perustein aikoinaan jaetut maitokannut ja pesukomuutit. Kunnes kerran keskimmäinen, hiljaisin, oivaltaa, että vanhempien rakkaudestahan tässä taidetaan riidellä. Lasten keskinäisen kateudenhan kaikki tuntevat! Siitä paikasta hän alkaa leipoa kakkuja ja selata almanakkaa. Juhlat pystyyn, vaikka Sibeliuksen kunniaksi! Ja pian kakkua syödään, puhutaan ja nauretaan, ehkä vähän itketäänkin. ”Autuaita ovat rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.”

Eeva Hurskainen

Pyhäinpäivä