Avioliitto ei ole elämän mittainen kuherruskuukausi. Vastamäissä tarvitaan ennen muuta kykyä kommunikoida. Kuva: Topi Ylä-Mononen / Kuvaario
Avioero voi tulla kenelle tahansa
Nainen ei ole enää alamainen HNMKY:n uudessa opetusmateriaalissa.
Toukokuun alussa ilmestynyt teologian maisteri ja perhetutkija Hanna Ranssi-Matikaisen toimittama Paremman avioliiton rakkauspankki (Päivä) tiivistää yksiin kansiin HNMKY:n avioliittotyössä muotoutuneen opetusmateriaalin. Tietopaketti on tarkoitettu parisuhdekurssien, pienryhmien ja yksittäisten parien käyttöön.
Kirja käsittelee muun muassa parisuhteen kehittymistä ja karikoita, kommunikaatiota, itsetuntoa, sukupuolten eroavaisuuksia, suhdetarpeita sekä seksuaalisuutta. Teos sisältää myös harjoitustehtäviä sekä virikekysymyksiä keskustelun pohjaksi.
– Ajatus rakkauspankista kulkee kantavana teemana kirjan halki. Suhteen myönteiset asiat kartuttavat sisäisen rakkaustilimme saldoa, ja negatiiviset asiat toimivat päinvastoin, Ranssi-Matikainen sanoo.
Viimeisen sysäyksen uuden tietoteoksen kokoamiseen antoi vuosi sitten lehdistössä vellonut pienoinen kohu HNMKY:n avioliittoleireillä pitkään käytössä olleen Parempi avioliitto -oheismateriaalista. Kritiikin vuoksi järjestö veti kirjan pois jakelusta ja poisti kiistanalaisen opetusmateriaalin verkkosivuiltaan.
– Jo aiemmin oli tiedostettu, että avioliittotyön materiaalia oli tarvetta uudistaa ja ajanmukaistaa. Opetusmateriaali ja avioliittokurssien sisältö olivat ajautuneet kauas toisistaan.
Arvostelua Parempi avioliitto -kirjassa herätti muun muassa se, että siinä neuvottiin naisia olemaan alamaisia miehelleen. Mitä nyt ilmestynyt parisuhdeopas sanoo siitä, kuka on perheen pää?
– Tavoitteena on puolisoiden tasaveroinen kumppanuus ja keskinäinen kunnioitus. Jokainen pari joutuu itse päättämään, miten asiat juuri omassa parisuhteessa hoidetaan, Ranssi-Matikainen kertoo.
Parisuhde on vaativa pelikenttä
Hanna Ranssi-Matikainen on HNMKY:n avioliittoleirien vetäjänä seurannut vanhempiensa Paula ja Heikki Ranssin jalanjälkiä. He ovat toimineet järjestön vapaaehtoisvetoisessa avioliittotyössä lähes 35 vuoden ajan. Ranssi-Matikaisen mukaan vapaaehtoiselle avioliittotyölle ja vertaistuelle on selkeä tarve.
– Se vastaa siihen ongelmaan, että parisuhteen joutuessa kriisiin läheskään kaikki eivät pääse yhteiskunnan tai kirkon järjestämän avioliittoneuvonnan piiriin.
Suomalaisten avioliittojen voinnissa näkyvät Ranssi-Matikaisen mielestä sekä vahva sitoutumishalu että vääristyneet odotukset suhteen arjesta. Ongelmia syntyy, kun realismi iskee kasvoille.
– Parisuhdetta ja perhettä pidetään arvossa ja solmittujen avioliittojen määrä on kasvussa, mutta avioerojen runsaus kertoo riskeistä. Jokainen tiedostaa, että ero voi osua myös omalle kohdalle, ellei suhteen eteen nähdä vaivaa.
HNMKY järjestää vuosittain yhden viikon mittaisen avioliittoleirin Pieksämäellä, viikonloppukursseja Helsingissä ja Hartolassa sekä pienryhmiä ja ryhmänjohtajakoulutusta. Suurimpaan tapahtumaan Pieksämäellä osallistuu joka kesä noin 1200 henkeä.
Jaa tämä artikkeli: