Kuva: Rodeo
Avioliitto myrskyn silmässä
Kansalaisaloite samaa sukupuolta olevien avioliiton puolesta haastaa keskusteluun myös kirkon. Raamatun kuvaamia avioliittoja ei enää ole.
Kirkko opettaa, että Jumala on luonut ihmisen olennoksi, joka haluaa liittyä toiseen ihmiseen. Avioliittoa ei enää pidetä hyvän elämän kriteerinä, vaan onnellisuus on kenties pikemminkin avioliiton jatkamisen kriteeri.
Maaliskuussa avioliitto nousi keskusteluun, kun samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta ajava kansalaisaloite keräsi pikavauhdilla eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 kannattajaa ja sai kaikkiaan yli 138 000 allekirjoitusta.
Luterilaisen kirkon sisällä on monenlaisia näkemyksiä kristillisestä avioliitosta, perheestä ja seksuaalisuudesta. Kristillisen avioliittokäsityksen etsiminen on monimutkaista, sillä käsitykset siihen kuuluvista asioista ovat muuttuneet.
Esimerkiksi Jeesus näytti tuominneen avioerot ja uudelleen vihkimiset kokonaan. On arveltu, että Jeesus halusi suojella huonossa yhteiskunnallisessa asemassa olevia naisia. Luterilainen kirkko alkoi Suomessa hyväksyä uudelleen vihkimisen vasta 1950-luvulla.
Viime vuosina kirkko on tuottanut monia raportteja ja mietintöjä parisuhteista. Suuri osa niiden sisällöstä koskee samaa sukupuolta olevien parien asemaa. Samaa sukupuolta olevien parisuhteille ei ole hyväksytty siunaustoimitusta, mutta parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja kanssa voidaan rukoilla, yksityisesti tai yhteisöllisesti.
Miehen ja naisen välinen avioliittokaan ei ole pysynyt samanlaisena kuin se oli Raamatun kirjoittajien aikana.
Käsitykset sukupuolista ja niiden rooleista ja tehtävistä ovat muuttuneet. Avioliitto ei ole sukujen välinen, lisääntymisen turvaamiseksi solmittava taloudellinen side, kuten aikaisemmin, vaan kahden yksilön valinta. Myös kirkon vihkikaavan ydin on molempien osapuolten oman tahdon ilmaus.
Kirkko ei tee heistä avioparia, vaan heidän oma tahtonsa tekee sen. Yksilöiden tahdon merkitys tekee liitoista myös haavoittuvia.
Suorituspaineet ovat kovia, kun liiton pitäisi olla samalla kertaa pariskunnan erilaiset elämät kestävä pohja ja romanttisten unelmien näyttämö.
Useimpiin avioliittoihin syntyy tämän lisäksi lapsia, joista sanotaan, että näiden terveen kehityksen perusta on isän ja äidin keskinäinen rakkaus. Uusperheet, yksinhuoltajien perheet ja sateenkaariperheet ovat yleistyviä elämänmuotoja. Yhteiskunnan ja kirkon virallisissa yhteyksissä niihin suhtaudutaan yhä poikkeuksina.
Kirkko on aina määritellyt, ketkä voivat solmia avioliiton. Keskiajalla esimerkiksi avioliitto erisäätyisten välillä oli kielletty. Professori Risto Saarisen mukaan kirkkohistoriaa voidaankin tarkastella erilaisten avioliiton esteiden purkamisen historiana.
Kirkko on pitänyt avioliiton tiukkoja kriteereitä perheiden etuna. Homoliittoja vastustava kristitty voi nykyisin kuitenkin itse olla esimerkiksi perheellinen pappi, toista kertaa naimisissa tai elää monikulttuurisessa avioliitossa, sillä nämä esteet avioliitolta on jo purettu.
Konservatiivit ovat puolustaneet avioliittokeskustelussa niin sanottua luomisjärjestystä. Siihen viitataan kun halutaan sanoa, että Jumala on luonut ihmisen tiettyihin sukupuolen mukaisiin tehtäviin perheessä, kirkossa ja yhteiskunnassa. Tähän liittyy ajatus, jonka mukaan naisen on luonnollista olla miehelleen kuuliainen ja miehen puolestaan on luonnollista johtaa.
Toiset äänet painottavat muun muassa Lutherin esittämää ajatusta, jonka mukaan avioliitto on puhtaasti yhteiskunnallinen järjestely. Tasa-arvon ja lähimmäisenrakkauden näkökulmasta myös homoille ja lesboille voidaan vaatia oikeutta mennä naimisiin ja saada avioliiton mukanaan tuomat edut ja turva, kuten yhteiskunnan tunnustama arvo suhteelleen. Konservatiivit kritisoivat tällaista näkökulmaa liian suhteelliseksi ja yksilön etuja ajavaksi.
Kirkon arjessa teologinen pohdinta jää taustalle, kun ihmisiä kuunnellaan perheneuvojien ja diakonien vastaanotoilla. Noin puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon ja myös pikkulasten vanhempien erot ovat lisääntyneet viime vuosina.
Perheneuvonnan palvelut ovat maksuttomia ja tarkoitettu kaikille. Seurakunnan jäsenyyttä ei kysellä, eikä myöskään kansallisuutta tai sukupuolista suuntautumista. Perheneuvonnan tarve on valtava, ja pääkaupunkiseudulla vain osa halukkaista saa ajan. Asiakkaiksi pyritään ottamaan ensisijaisesti lapsiperheet.
Perheneuvojat kohtaavat myös ihmisiä, joiden hyvinvointi vaatii nopeaa eroa pikemminkin kuin avioliiton jatkumista. Nurmijärven perheasian neuvottelukeskuksen perheneuvoja Heli Pruuki kertoo antavansa selkeitä neuvoja, jos katsoo, että jonkun perheenjäsenen turvallisuus on uhattuna. Muuten terapeutin tehtävänä ei ole ohjata tiettyyn suuntaan tai tiettyihin ratkaisuihin.
”Ne, jotka kovaäänisesti kauhistelevat avioeroja, ovat varmasti itse eläneet suhteellisen siedettävissä suhteissa. He ovat ehkä kokeneet omat vaikeutensa ja vaiheensa, mutta eivät ole nähneet todellisia perhehelvettejä. Sellaisiakin on”, Pruuki toteaa.
Lähteet: Risto Saarisen artikkeli ”Avioliiton esteiden poisto on luterilaisuuden pitkä linja” (mm. Kanava-lehdessä 8/2010). Kirkonkellari.fi –artikkelit (5.4.2013) Vesa Hirvonen: ”Voiko avioliiton avata samaa sukupuolta olevien välille?” ja Petri Järveläinen: ”Ajatuksia naimisesta”. Antti Yli-Oppaan väitöskirja Avioliiton teologia Englannin kirkossa ja Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuosina 1963–2006. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 112. Heli Pruuki on kirjoittanut yhdessä Marjo Timorian ja Markku Väätäisen kanssa kirjan Pari suhteessa –tunne itsesi ja uskalla rakastaa. Otava 2013.
Jaa tämä artikkeli: