Toukokuussa Noora Västinen lähtee kahden ystävänsä kanssa Eurooppaan interreilaamaan tavoitteenaan avartaa omaa ja muiden maailmankuvaa.
Avoinna maailmalle
– Jos ihminen on tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on, toisten on helpompi olla hänen kanssaan, sanoo Noora Västinen.
Jämsäläinen Noora Västinen, 22, muutti Helsinkiin vajaa kaksi vuotta sitten hankkiakseen lisää työkaluja työhönsä kouluttajana ja hyvinvointivalmentajana. Tavoitteena oli vahvistaa vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja, kokeilla luovaa kasvua ja kasvaa ihmisenä. Hän hakeutui opiskelijaksi Snellman-korkeakouluun.
— Minulle räätälöitiin opinnot, joihin kuuluu steinerpedagogiikkaa sekä puhe- ja draamataidetta. Steinerpedagogiikka on ikäkausipedagogiikkaa. Keskeistä on myös, että lapsesta ja nuoresta etsitään vahvuuksia ja häntä tuetaan kehittämään niitä. Jokainen lapsi on yksilö ja jokaisella on oma polku. Kaikkia ei voi eikä tarvitse laittaa samaan muottiin.
Noora on käynyt tavallisen peruskoulun. Hän muistelee käyneensä 4–5-vuotiaana jonkin aikaa steinerleikkikoulua, mutta pienellä paikkakunnalla sen toiminta loppui lyhyeen. Siitä huolimatta hänellä on paljon aikaisempaa kokemusta omien vahvuuksien löytämisestä ja niiden vahvistamisesta.
— Minulla on synnynnäinen luustonhaurastumissairaus, osteogenesis imperfecta. Sen takia olen lyhytkasvuinen. Luuni ovat heikot ja voin saada helposti murtumia. Tarkkaa määrää ei ole laskettu, mutta minulla on ollut paljon luunmurtumia ja monia leikkauksia niihin liittyen.
— Pian syntymäni jälkeen vanhempani päättivät, että kaikesta selvitään. Sairaus tai vamma ei olisi este tekemisille, vaan kaikki tehtäisiin, mikä suinkin olisi minulle mahdollista. Selvää oli tietenkin, ettei minusta koskaan tulisi vuorikiipeilijää tai kilpalaskettelijaa.
Vanhemmat eivät hyssytelleet eivätkä varoitelleet, vaan kannustivat Nooraa. He olivat läsnä arjessa ja loivat parhaansa mukaan edellytyksiä lapsen toiminnalle ja kehitykselle.
— Tärkeätä on, että kaikki vanhemmat uskoisivat lapseensa. Siihen että lapsi tekee sen, mihin pystyy ja mitä haluaa.
Lapsuuteen kuuluu Noora Västisen mukaan muutakin kuin tietoista kasvamista ja kehittymistä.
— Tein lapsena jekkuja siinä missä muutkin. Minulla oli hyviä kavereita. Siitä muistona minulla on kasa valokuvia kavereista, joiden kanssa on leikitty, pidetty lastenkutsuja ja yökyläilty.
Vaikka Noora oli erilainen lapsi, hän ei muista, että hän olisi jäänyt yksin tai että häntä olisi kiusattu.
— Aina joskus joku kysyi, olisiko kiva kävellä. Yleensä vastasin ja vastaan, että varmaankin, mutta en ole koskaan tehnyt sitä.
Noora muistaa myös tapauksen ajalta, kun hän oli toisella luokalla. Ekaluokkalainen poika, joka ei todennäköisesti koskaan ennen ollut nähnyt pyörätuolia, kysyi, oliko Noora tullut avaruudesta. Sieltähän minä, Noora vastasi.
— Ehkä tilanteet eivät edenneet kiusaamiseen, kun saatoin itse ottaa monet kysymykset hauskoina juttuina. Ihminen voi ainakin jossain määrin vaikuttaa siihen, kuinka paljon provosoi tai provosoituu toisten sanomisista.
— Vielä teini-ikäisenä minua toisinaan kyllästytti ja harmitti vastaan tulevien pienten lasten kysymykset ja jatkuva ihmettely. Kun nyt aikuisempana kohtaan junassa tai uimahallissa samantapaisia tilanteita, suhtaudun niihin toisin.
Lapsi voi kysyä, mikä tuolla tytöllä tai tädillä on tai mikä on tuo, missä hän istuu. Äiti tai isä häkeltyy lapsensa kysymyksestä. Hän saattaa sanoa lapselleen, ettei saa tuijottaa tai ettei vierailta saa kysellä mitään.
— Noissa tilanteissa minua harmittaa vanhemman ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa se kohta, jossa aikuinen tuo esiin oman suhtautumisensa uuteen ja outoon tilanteeseen ja lapsi oppii sen. Lapset kun nyt kerta kaikkiaan oppivat asioita kopioimalla aikuisia.
— Jos vain suinkin ehdin, otan kysymyksen esittäneeseen lapseen katsekontaktin. Kerron hänelle, että nimeni Noora ja että minulla on sairaus, jonka vuoksi en voi kävellä, vaan kuljen pyörätuolilla. Kun lapsi saa selville asian, hän ei yleensä ihmettele sitä sen enempää. Usein vanhempikin näyttää helpottuneelta.
Noora mielestä kiinnostus on myönteistä uteliaisuutta.
— Kun olen avoin maailmalle, on maailma avoin minulle. Jos jokin asia kiinnostaa, sitä voi ja saa kysyä rohkeasti. Moni asia jää tekemättä ja kokematta, jos ei uskalla luottaa toiseen.
— Vuorovaikutus ei onnistu, jos ihminen peittelee, salailee tai yrittää olla muuta kuin on. Mutta jos hän ei ole enempää eikä vähempää kuin on, ja on tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on, toisten on helpompi olla hänen kanssaan. Silloin tutustuminen ja yhteistyö voi jatkua.
Sen lisäksi, että Noora neuvoo katsomaan ihmisiä ja maailmaa avoimesti, hän kehottaa tekemään sen yhä uudelleen ja uusin silmin. Siis tarkistamaan, ovatko asiat tosiaankin sitä, miltä ne ensisilmäyksellä näyttävät.
— Onko ystäväni Maija aina vain Maija, vai voisiko hän olla muutakin kuin minkä minä näen? Olisiko hänessä kenties muitakin ulottuvuuksia kuin mitä kaavoihin kangistunut mieleni hänessä näkee?
Noora Västisellä oli jo nuorena selkeä käsitys siitä, että hän haluaa tehdä työtä. Peruskoulun jälkeen hän suoritti merkonomin tutkinnon. Lukion hän totesi tuolloin liian teoreettiseksi itselleen.
— Olin 16-vuotias, kun minulle kerrottiin, että minun oli mahdollista heti peruskoulun jälkeen hakea itselleni vammaiseläkettä. Siis siinä tapauksessa, etten aio jatko-opintoihin, olenhan sataprosenttinen invalidi.
— Minua ihmetytti, että niin nuori voisi jäädä eläkkeelle. Kun vielä kuulin eläkkeen suuruuden, se kuulosti minusta kamalan pieneltä. Minusta tuntui, ettei sillä voisi elää, ei ainakaan jos aikoo harrastaa ja matkustellakin.
Ajatuksissa oli ryhtyä yrittäjäksi. Se oli tuttua, koska molemmat isoäidit ovat olleet yrittäjiä. Toinen on pitänyt lahjatavarakauppaa, ja toisella oli terveydenhuoltoalan yritys.
— Isoäitini ovat sinnikkäitä naisia. Heissä on mummojen viisautta ja sellaista hyvää mummoenergiaa.
Noora oli 17-vuotias kauppaoppilaitoksen opiskelija, kun hän perusti oman yrityksensä.
— Aloin myydä lisäravinteita. Ihmisten hyvinvointi — terveellinen ruokavalio, liikunta ja lepo — olivat kiinnostaneet minua aina. Yritysideaani kuului myös antaa ravintoneuvontaa, ohjata painonhallintaa ja pitää hyvinvointikoulutuksia.
Terveysasiat kiinnostivat Nooraa ja sille oli vahva pohja. Heikkojen luidensa takia hänen on välttämätöntä huolehtia lihastensa kunnosta. Hän aloitti allasfysioterapian kolmen kuukauden ikäisenä.
Ensimmäisellä yrityskonseptillaan Noora Västinen teki töitä pari vuotta, siihen asti kun valmistui merkonomiksi.
— Tapasin paljon erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, ja huomasin, etteivät ravinto, liikunta ja lepo oikeassa suhteessa riitä. Hyvinvointiin tarvitaan muutakin, ihminen on fyysisen puolensa lisäksi paljon suurempi kokonaisuus. Ihmisillä on muitakin haasteita, joita he joutuvat miettimään ja jotka pitää ratkaista.
Uutta suuntaa toiminnalle löytyi, kun Noora huomasi naurujoogan ohjaajakurssin. Hän ilmoitti sille heti itsensä ja äitinsä.
— Naurujooga on kansainvälinen, laajalti tunnettu menetelmä. Ohjaan edelleen naurujoogaa monenlaisissa paikoissa, yrityksissä, kouluissa, vanhainkodeissa, polttareissa. Nykyään käyn luennoimassa myös myönteisen asenteen merkityksestä ja toimivasta vuorovaikutuksesta.
Korkeakouluopintojensa ohella Noora on käynyt Helsingissä elämäntaidon valmentajan koulutuksen. Sieltä mukaan, niin omaan kuin koulutuskäyttöönkin, tarttui muun muassa kolmen h:n ohjelma: hidasta, hengitä, hymyile.
— Lisäksi jokaisen kannattaisi miettiä jonkinlaiseksi suoja- tai taistelukilvekseen, siis vaikeiden ja haastavien hetkien varalle, muutamia hyviä puolia itsestään tai asioita, joissa on aivan varmasti hyvä. Ne voivat olla yhtä hyvin kädentaitoja kuin luonteenpiirteitä. Joku voi olla hyvä vaikka ruoanlaitossa tai siinä, että kuuntelee musiikkia tai ystäviään.
Toukokuussa tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun Noora Västisen kummityttö syntyi. Sen innostamana kummitäti päätti kirjoittaa sadun.
— Kun tekstiä oli tullut kirjan verran, aloin miettiä kuvitusta. En uskonut, että osaisin tehdä sen. Kun olin 13–14-vuotias, oli opettajani näet sanonut, etten osaa piirtää. Tästä näkee, kuinka hyvin kielteiset arviot jäävät mieleen.
— Toisaalta ajattelin, ettei kukaan toinen näe ajatuksiani ja pysty piirtämään niitä. Niinpä päädyin piirtämään kuvat itse. Kuvat ovat mustavalkoisia. Lukija voi tehdä kirjasta omanlaisensa värittämällä ne.
Ensimmäinen Roisku ja Loisku -kirja ilmestyi omakustanteena vuonna 2009, ja jatko-osa seuraavana vuonna. Kirjat eivät ole Nooran ensimmäinen kokeilu kirjoittaa ja julkaista kirja. Hän kirjoitti 11-vuotiaana yhdessä parhaan ystävänsä kanssa runokirjan Runosoppa, ja myös julkaisi sen.
Uusien kirjojen kirjoittaminen ei tunnu ajankohtaiselta tällä hetkellä, mutta kirjat ovat Nooralle tärkeitä muullakin tavoin. Hän mainitsee esimerkiksi muutamia vuosia sitten löytämänsä Rhonda Byrnen kirjoittaman kirjan The Secret, Salaisuus (WSOY 2008), joka kertoo ajatuksen voimasta.
— Kirjan avulla ymmärsin, miten ihminen luo ajatuksillaan omaa todellisuuttaan. Omat ajatukset määräävät, millaisten silmälasien läpi katson maailmaa ja näenkö, että juomalasi on puolityhjä vai puoliksi täysi. Näyttäisi olevan niin, että saat sen, mitä odotat ja haluat.
— Kirjassa puhutaan myös maailman viisausperinnöistä ja uskonnoista. Kaikissa niissä on samantapaisia lainalaisuuksia. Jokaisen ihmisen on itse ajateltava, tiedostettava ja oivallettava olennaiset asiat.
Nuorena Noora Västinen kertoo oppineensa pitämään kaikkia naruja omissa käsissään. Hän halusi, että kaikki oli hallinnassa. Hän halusi tietää kaiken ja päättää, mitä milloinkin tapahtuu, keiden kanssa ja mihin pyrkien.
Kun hän nyt Helsingissä eläessään ei ole enää tutussa pienen kaupungin ympäristössä, hän on huomannut, ettei hänen ole mahdollista vaikuttaa kaikkiin asioihin samalla tavalla.
— Niinpä olen alkanut kiinnittää huomiota ulkoista maailmaa enemmän siihen, että hallitsen itseäni. Parasta, mitä voin tehdä hankalassa tilanteessa, on vain päättää, että minä kyllä pärjään.
— Jos joku pohtii vaikkapa, miksi tietty tilanne, perheenjäsenet tai ystävät eivät ole sellaisia kuin hän haluaisi, hän lataa siihen turhaa negatiivista energiaa ja kuluttaa aikaansa. Olisi parempi keskittyä asioihin, jotka ovat hyvin tai joille oikeasti voi tehdä jotakin.
Kaikenlaisia tilanteita voi Nooran mielestä miettiä siltä kannalta, voisiko niistä oppia jotakin tai voisiko alkaa niitä katsoa uudella tavalla. Noora kertoo oppineensa viime aikoina muutakin uutta itsestään.
— Monista ystävistäni huolimatta olin Jämsässä asuessani enemmän sellainen yksinpuurtaja. Uuden koulun ja ison ystäväpiirin myötä on yhteisöllisyys tullut minulle tärkeäksi asiaksi ja arvoksi.
— Se että olen osa jotain suurempaa yhteisöä, tuntuu tärkeältä. On vaikea ajatella, että pitäisi tulla toimeen ilman ystäviä, hyviä tyyppejä, joiden kanssa jakaa ajatuksia ja kokemuksia, pitää juhlia tai tehdä ruokaa.
Uudella paikkakunnalla ensimmäiset kaverit löytyivät opiskelutovereista, ja heidän kauttaan tulivat tutuiksi kavereiden kaverit. Myös harrastuksissaan Noora tapaa uusia ihmisiä.
— Harrastan kontakti-improvisaatiota nykytanssin keskuksessa Zodiakissa. Se on tanssin ja liikkeen yhdistelmä, kehollista vuorovaikutusta, pyörätuolilla tai lattialla liikkuen. Lisäksi käyn edelleenkin uimassa ja toisinaan joillain teatteri-improvisaatiokursseilla.
Ystävien kanssa on aivan lähiaikoina toteutumassa yksi Nooran unelma.
— Toukokuun lopussa lähden kahden ystäväni kanssa kuukaudeksi interreilaamaan Eurooppaan. Tavoitteena on avartaa niin omaa kuin kohtaamiemme ihmisten maailmankuvaa. Lentoliput Portugaliin, josta aloitamme junailun, on jo ostettu.
Pitemmällekin ulottuvia unelmia on.
— Opintojen ja työharjoittelun myötä minulle on selvinnyt, että haluan tulevaisuudessa tehdä töitä etenkin nuorten kanssa, esimerkiksi ennaltaehkäistäkseni kiusaamista ja syrjäytymistä.
Noora Västinen puhuu myönteisen asenteen
merkityksestä to 26.4. klo 12 Pirjon ja Pentin
tarinatuvassa Rekolan Pyhän Andreaan kirkolla.
Lyhytkasvuisuus
- Lyhytkasvuiset ovat pituudeltaan tavallisesti alle 140–150 senttimetrin mittaisia. Suomessa on arviolta tuhat lyhytkasvuista ihmistä. Lyhytkasvuisuus on usein piilevä perinnöllinen ominaisuus.
- Lyhytkasvuisuudelle tunnetaan lähes 500 erilaista lääketieteellistä syytä. Niitä ovat luissa olevien kasvuvyöhykkeiden tai luuston muodostumisen häiriöt, kromosomimuutokset ja hormonihäiriöt. Lyhytkasvuisuus voi olla osa kehitysvammaisuuden oireyhtymää.
- Synnynnäinen luustonhaurastumissairaus osteogenesis imperfecta on kollageenin, elimistön sidekudoksessa olevan valkuaisaineen ja perintötekijöiden säätelemän rakenteen virhe. Se on Suomessa noin 350 ihmisellä. Joillakin sairaus ilmenee vain vähäisinä muutoksina, toisilla liikuntavammoina ja kasvuhäiriöinä. Sairaus ei vaikuta älylliseen kehitykseen.
Jaa tämä artikkeli: