Kuvaustilanteessa Kasperi Laine muistaa kertoa, että meni kaksi viikkoa sitten naimisiin. – Ai jaa, onneksi olkoon, huudahtaa Susanna Leinonen ja hyppää ilmaan. Kuva: Sirpa Päivinen

Ballerina ja räppäri löysivät yhteisen soundin

Koreografi Susanna Leinonen ja rap-artisti Kasperi Laine jakavat kiinnostuksen oudon maailman kummallisiin sävyihin.

• 26.09.2016 13:30
• Raisa Rauhamaa

Kahden eri aloja edustavan taiteilijan, tanssikoreografi Susanna Leinosen ja hip-hop-artisti Kasperi Laineen, yhteistyö alkoi yli kymmenen vuotta sitten, kun Leinonen tarvitsi säveltäjän teokseensa Häiritty hiljaisuus. Tekijä löytyi yhteisen tutun kautta, ja Laineesta tuli Leinosen luottosäveltäjä.

Leinonen on kansainvälisesti tunnettu, balettia ja nykytanssia sujuvasti yhdistävä koreografi. Hänen 15-vuotista uraansa juhlitaan viikonvaihteessa gaalaillassa Kansallisoopperan Alminsalissa. Illassa nähdään Susanna Leinonen Companyn See / Obey -teos vuodelta 2015. Laine on tehnyt sen musiikin ja äänimaailman.

Laine puolestaan tunnetaan räppärinä ja tuottajana sekä Palava Kaupunki -orkesteristaan. Mitä hän tiesi nykytanssista?

– En yhtään mitään. Edustan sitä äijätyyppiä, joka raahataan väkisin teatteriin. Liike ei ole meikäläisen tieteenalaa, mutta sen tajuan, mikä näyttää hyvältä, Laine vastaa.

Äänisuunnittelijaksi vuonna 2007 valmistunut Laine tietää jo, että nykytanssin äänimaailma on rajaton.

– Se voi olla mitä vaan John Cagen hiljaisuusteoksista lähtien, sanoo muusikko.

Säröä ja kontrasteja

Miksi kansainvälisesti tunnustettu koreografi valitsi juuri räppärin luottosäveltäjäkseen?

– Laineen Kasperin albumi Kummitusorkesteri kolahti aikoinaan. Minua kiehtoi erilainen rytmin käyttö ja tunne siitä, että jokaisessa kappaleessa on tapahtumaisillaan jotain määrittelemätöntä, kertoo Susanna Leinonen.

– Nytkin kuuntelen Kasperin uutta Palava kaupunki -levyä juostessani. Sanoitukset ovat niin hyviä.

Kumpikin jakaa kiinnostuksen oudon maailman kummallisiin sävyihin.

– Prosessissa tarvitaan säröä, kontrasteja ja omaperäisyyttä, sanoo Leinonen.
 

Mutta Susanna Leinonen Companyn teoksissa ei räpätä. Teoksia voisi luonnehtia hyvällä syyllä korkeakulttuuriksi, niin loppuun asti hiottuja ne ovat. Koreografiat luovat uudenlaisia näkyjä maailmasta, uskaltautuvat pimeyden ääreen.

Vastaavasti Kasperi Laineen musiikki särisee, lakkaa kesken, humisee ja luo myös ennenkuulumattomia maailmoja.

– Teen musiikkia sekalaisilla laitteistoilla, ääniohjelmilla, 90-luvun sämplereillä, rumpukoneilla ja modulaarisyntetisaattoreilla, joista piuhoilla yhdistelemällä generoidaan sähköääniä, hän selventää.

– Myös Susannan teoksissa mennään toisaalle. Ne ovat jonkinlaista tanssin surrealismia: niissä on vaaran tuntua, oma sisäinen jännite.

Musiikin ja liikkeen suhde

Vuosien aikana työpari on kokenut paljon. Kaksikko on muun muassa vieraillut Tukholman Kuninkaallisessa baletissa ja tehnyt Malmön oopperan baletille teoksen, jossa Kasperi Laine sai käyttöönsä sinfoniaorkesterin.

– Kun Susanna suostutteli tähän, mietin, tuliko luvattua hiukan liikaa. Musiikin säveltäminen orkesterille oli ihan uusi maailma. Oli kuumottava hetki mennä orkesterin eteen ja pyytää, etteivät he soittaisi niin puhtaasti vaan vähän räkäisemmin, sopivasti pieleen kuin turkkilaisella torilla, hän muistelee.
 

Nyt Laine tunnetaan myös Q-teatterin menestysnäytelmän, Kasper Hauserin, äänisuunnittelusta. Keväällä hän työskentelee muun muassa Kom-teatterin kanssa.

Työparin yhteistyö on omanlaistaan, kun toinen työskentelee tanssisalissa ja toinen kellaristudiossaan. Laine pääsee vasta vähän ennen ensi-iltaa näkemään, miten musiikki puetaan liikkeeksi.

– Susanna on määrätietoinen. Teen mittaan annettua materiaalia ja yritän jättää musiikkiin tilaa ja aukkoja, joita tanssi täyttää, Laine kertoo.

– Muusikolle on parasta se, jos koreografi on kiinnostunut musiikin ja liikkeen suhteesta. Se innostaa tekemään parastaan, eikä musiikki ole pelkkää taustatapettia.

Kokemuksia näkyväksi

Kasperi Laine kuvailee Susanna Leinosta myös jääräpäiseksi. Laine pääsee kyllä vaikuttamaan teoksen rakenteeseen, mutta jos hän omin päin poistaa yhdenkin narahduksen, Leinonen reagoi heti. Poisto voi johtaa paniikkipuheluun: "Yksi rips-ääni puuttuu!" Ja lopulta rapsahduksesta puhutaan seuraava tunti.

– Minulle se ei lopulta merkitse paljoa, mutta Susannalle yksikin ääni on tärkeä. Siitä, mistä teokset kertovat, varotaan puhumasta. Kyse on intuitioon luottamisesta ja sen vaalimisesta. Sitä ei saa tuhota liialla selittelyllä, Laine selvittää.

– Me emme tee teoksia konkreettisesta maailmasta vaan enemmän jostain, joka vaanii toisella puolella. Sieltä, minne näkee heikosti, vaikka sellaistakin pinta-alaa ihmisen mielessä on paljon. Juuri tanssilla ja musiikilla näitä sanattomia tuntemuksia saa näkyväksi.

– Ja vaikka työ on intensiivistä, emme hengaile keskenämme. Sellaiseen ei vain ole aikaa, Leinonen sanoo.