Sukkasillaan. Mirkka & Madrugada jakaa saman treenitilan kolmen muun bändin kanssa. Siivottomat saavat kuulla kunniansa jälkikäteen. Siksi kengät jätetään heti eteiseen.
Bändi etsii kotia
Helsingissä bändikämppien tarjonta on luisumassa kaupallisten yrittäjien käsiin.
Teksti Juhani Huttunen
Kuva Jani Laukkanen
Seinissä vuorottelevat punainen ja turkoosi. Ruudullinen lattia on kuin shakkilautaa. Lasikehyksissä on ajattomia rokkijulisteita: Jim Morrison, Jimi Hendrix, Bob Marley.
Olemme Herttoniemen teollisuusalueella tyylikkäässä, nykyaikaisessa bändikämppäkompleksissa. Mirkka Kivilehto ohjaa käytävän päähän ovelle 207. Elektronisen lukon takana on parinkymmenen neliömetrin kokoinen bänditila.
Kynnysmaton kohdalla otetaan kengät pois. Tämä ei olekaan perinteinen rokkiluola, jossa valkoiseen tiiliseinään on teipattu harmaalla ilmastointiteipillä rakennusvillalevyjä akustiikan parantamiseksi. Ei sekavia piuhakasoja, tupakantumppuja tai tyhjiä kaljatölkkejä.
– Syksyllä tänne tuli vuokralaiseksi yksi uusi bändi juuri sellaisesta perinteisestä sotkuisesta luolasta, Kivilehto kertoo.
– He toivat mukanaan vanhan bändikämppänsä puhtauskäsityksen, joten laitoin treeniksen Facebook-ryhmään viestin, että täällä on tapana elää siistimmin.
Brasilialaista musiikkia esittävän Mirkka & Madrugada -yhtyeen solistille siisti treenitila on optimaalinen: lattia on lakaistu, ja mukana kulkeva tytär Ronja voi leikkiä sukkasillaan.
– Etsimme viisi vuotta bändikämppää. Pitkään treenasimme toisten treenikämpillä ja kerhohuoneissa periaatteella ”anteeksi häiriö”. Kesäisin treenasimme puistoissa.
Musiikintekijöiden järjestö Teosto teki vuosina 2012–2013 yhdessä useiden kulttuuritahojen kanssa selvityksen bändikämppien tilanteesta Suomessa. Raportti on keskeneräinen, mutta siitä näkee nykytilanteen.
– Treenikämpät keskittyvät sellaisiin kaupunginosiin, joissa on paljon vanhoja teollisuuskiinteistöjä, sanoo Teoston tutkija Turo Pekari.
Tällaisia keskittymiä ovat muun muassa Herttoniemi, Vallila, Lauttasaari ja Pitäjänmäki.
– Runsas kolmannes sijaitsee liikehuoneistoissa, jotka eivät ole bändihotelleja tai minkään järjestön käytössä. Suurinta osaa treenihuoneista ei myöskään ole suunniteltu bändikäyttöön.
Soittohuoneiden todellista määrää ei tiedä kukaan. Bändien määrääkin on mahdoton tilastoida. Usein saman treenitilan jakaa keskenään kaksi yhtyettä tai useampikin.
– Helsingissä kyselyyn vastanneista 87 prosenttia oli sitä mieltä, että kaupungissa ei ole riittävästi treenikämppiä tarjolla. 85 prosenttia vastaajista maksaa treenitilasta, Pekari kertoo.
Treenistilanne voi jopa huonontua, sillä osa vanhoista teollisuuskiinteistöistä on jo saanut kaupungilta purkupäätöksen. Niiden tilalle rakennetaan asuintaloja.
– Kaupunkirakenteen muutos ei voi olla vaikuttamatta myös treenikämppien tarjontaan, Pekari sanoo.
Alle 18-vuotiaiden tilanne on lohdullisempi. Kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen toiminnanjohtajan Pekka Juntusen mukaan harjoitusvuoroja voi löytyä ilman jonotusaikaakin.
– Treenitilojen puute koskee lähinnä nuorten aikuisten ja aikuisten bändejä, jotka haluavat itse päättää harjoitusajoista sitoutumatta nuorisotalojen aukioloaikoihin ja muihin sääntöihin, kuten päihteettömyyteen, Juntunen sanoo.
– Nämä bändit joutuvat usein turvautumaan yksityisiin tiloihin, joista joskus pyydetään kohtuuttomiakin vuokria. Tämä on hankalaa esimerkiksi opiskelijoille ja työttömille.
Kaupungilla on yhteensä 53 treenikämppää. Niistä 12 on nuorisoasiainkeskuksen hallinnassa. Loput ovat kaupungin omistaman kulttuurikeskus Kaapelitehtaan vuokraamia.
– Vuokrasopimukset on usein tehty ammattimuusikoiden kanssa, ja tilaa vapautuu korkeintaan kerran vuodessa, jos silloinkaan, sanoo Kaapelitehtaan tiedottaja Anni Sundell.
– Meille toimistoon ei kuitenkaan välity tieto siitä, mikä on alivuokralaisbändien liikkuvuus. Hakemuksia tulee paljon, ja tarvetta treeniksille on enemmän kuin kaupunki tai muut julkisrahoitteiset yhteisöt pystyvät tarjoamaan.
Surkeassa tilanteessa kaupalliset treenitilavuokraajat ovat havainneet markkinaraon. Yksityisten markkinoiden vuokrat ovat kalliimpia, mutta rahan vastineeksi saa luksusta.
– Kiinteistömme on rakennettu yksinomaan bändikäyttöön. Harjoitustiloissa on kelluva lattia ja tarkoituksenmukainen akustointi, sanoo isännöitsijä Eetu Pylkkänen Sound-Inn Oy:stä.
– Vuokra lasketaan pinta-alaperusteisesti. Neliöhinta koostuu normaaleista kiinteistö- ja käyttökuluista, joihin sisältyvät veden ja sähkön lisäksi kameravalvonta ja vartiointi.
Tällä hetkellä Pylkkänen pitää treenikämppätilannetta aiempaa parempana, sillä syksyllä 2012 valmistui Herttoniemessä uusi bändikämppärakennus, jossa on 27 uutta treenitilaa. Useimmiten päävuokralaiset ottavat muutaman alivuokralaisen jakaakseen kustannuksia.
Teoston selvityksen mukaan helsinkiläiset muusikot maksavat keskimäärin noin 50 euroa kuukaudessa vuokraa. Joidenkin yhtyeiden kuukausivuokrat ovat yli 500 euroa, ja enimmillään yksittäiset muusikot maksavat soittotilasta kuukausittain lähes 270 euroa.
Seinäeristeet päästävät lävitseen hevimättöä. Mirkka Kivilehto odottaa vielä bändin muita jäseniä saapuvaksi.
– Jäsenistämme kaksi elättää itsensä musiikilla, lopuilla on muu päivätyö. Treenit pidetäänkin yleensä ilta-aikaan, Kivilehto sanoo.
Mirkka & Madrugada ei ole yhtiömuotoinen, eikä sillä ole Y-tunnusta. Treenikämpän vuokraosuuden jäsenet maksavat omasta pussistaan.
– Muuten bändi pyrkii kattamaan kulunsa keikkatuloillaan.
Jaa tämä artikkeli: