Biotaide ravistelee käsityksiämme elämästä
Biotaideteokset kehittyvät, kasvavat ja kuolevat. Eläviä organismeja hyödyntävä biotaide kuulostaa science fictionilta, mutta on kysyttyä nykytaidetta.
Vuonna 2008 New Yorkin Museum of Modern Art - galleriassa oli esillä Oron Cattsin ja Ionat Zurrin teos, joka riehaantui kasvamaan niin hallitsemattomasti, ettei kuraattorille jäänyt juuri vaihtoehtoja: teos piti tappaa. Kuulostaa ehkä science fictionilta, mutta kyse oli biotaideteoksesta Victimless Leather: bioreaktorista, joka kasvatti ihmisen ja hiiren soluista takkia. Kävi vain niin, että elävä kudos kasvoi näyttelyssä suunniteltua nopeammin.
Biotaide on tieteen ja taiteen rajapinnalta kasvava taiteenala, jossa teosten materiaaleissa ja tekniikassa usein hyödynnetään eläviä organismeja. Kansainvälisen taidesuuntauksen harjalla on myös pieni Suomi, joka sai ensimmäisen biotaidelaboratorion Aalto-yliopistoon vuonna 2012. Kansainvälisesti tunnustettu Biotaiteen seura ry Suomeen perustettiin jo vuonna 2008.
Myös Taiteen tutkimuskeskus huomioi hiljattain biotaiteen nousun ja valitsi yhdeksi uudeksi läänintaiteilijaksi Antti Tenetzin. Toukokuussa läänintaiteilijan tehtävät vastaanottava Tenetz on oululainen taiteilija, joka on osallistunut useisiin kansainvälisiin biotaideteoksiin ja –näyttelyihin jo lähes kymmenen vuoden ajan.
”Biotaide klassisimmillaan on laboratoriossa jalostetuista mikro-organismeista luotuja teoksia, mutta laajemmin ajateltuna biotaiteeksi voi nähdä kaikenlaiset orgaanista aineistoa hyödyntävät ja ihmisen ja ympäristön suhdetta kommentoivat teokset”, Antti Tenetz kuvailee.
”Esimerkiksi Suomessa biotaide on luontevasti ponnistanut meidän omasta luonnosta ja luontosuhteesta perinteisemmän laboratoriotyöskentelyn rinnalla.”
Tieteen menetelmät, taiteen leikillisyys
Biotaiteelle tyypillistä on hyödyntää avarakatseisesti tieteen tuoreimpia keksintöjä ja erilaisia tieteellisiä menetelmiä. Antti Tenetz on esimerkiksi ollut tekemässä teosta, jossa on yhdistelty Sodankylän geofysiikan observatorion revontulitutkimuksen tallenteita ja MIT-yliopiston bioinsinöörilaboratoriossa hohtamaan jalostettuja hiivoja. Venetsian Biennalea varten työstetyssä projektissa Tenetzin työryhmän materiaalina oli sekä arktista jäätä että maaperän mikrobeja.
|
|
|
Victimless Leather on bioreaktori, joka rakentaa ihmisen ja hiiren soluista pientä takkia. Se on hyvä esimerkki klassisesta biotaideteoksesta, sillä teos on rakennettu periaatteessa kuin mikä tahansa biolaboratorion koe, mutta sen käyttömotiivit ovat olleet alusta alkaen taiteelliset. Kuva: Wikimedia Commons |
”Biotaide syntyy usein tieteellisin mekanismein ja menetelmin, mutta toisin kuin tiede, joka on sidottu valideihin metodeihin ja tuloksiin, on taiteella vapaus irrotella, kokeilla, herätellä ja leikkiä", Tenetz kertoo.
Eivätkä vaikutukset ole vain yhdensuuntaisia.
”Biotaiteen tuottamia kriittisiä ja haastavia näkökulmia voidaan käyttää tai ehkä jopa kaupallistaa myöhemmin muualla. Kysymys on vuorovaikutteisesta suhteesta”, Tenetz kertoo.
“Tiede inspiroi taidetta ja päinvastoin: taiteessa tehdyt innovaatiot laajentavat tieteellistä ymmärrystä.”
Aalto-yliopiston biotaiteen laboratoriossa Biofiliassa tämä on käytännössä testattua. Laboratoriota taiteilijoiden lisäksi käyttävät nimittäin ahkerasti myös tieteen tekijät ja tutkijat. Biofilian laboratoriomestari, mikrobiologian DI Marika Hellman kertoo, että heidän kurssinsa ovat aina avoimia kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille.
"Ihanteellista olisikin saada kurssille mahdollisimman erilaisia tieteilijöitä ja taiteilijoita. Se syventää keskustelua", Hellman toteaa.
Puolielävien kuiskausnukkejen tapaus
Guatemalalaisista huolinukeista inspiraationsa saaneessa biotaideprojektissa taiteilijat Oron Catts ja Inonat Zurr rakensivat solumassasta "nukkeja", jotka kasvoivat ja elivät koko näyttelyn ajan. Yleisö sai kuiskata nukeille omat huolensa ja murheensa. Näyttelyn päättyessä teos purettiin ja nukkehahmojen elämä päättyi.
"Yleisön oli vaikea kestää nukkejen elämän päättymistä. Nuket, joille oli kuiskailtu omia huolia, olivat inhimillistyneet. Ihmisten suhde keinotekoisesti luotuun solumassaan oli muuttunut", Marika Hellman kertoo.
"Tällaiset konkreettiset kokemukset tuovat tieteen moraaliset kysymykset lähemmäs suurta yleisöä. Voidaan miettiä kouriintuntuvammin sitä, mikä on elämää ja mikä ei - ja mitkä tekijät vaikuttavat näiden määritelmiemme rakentumiseen."
Elävät ja kasvavat taideteokset
Suomessa biotaiteen jalanjäljet ovat vielä melko tuoreita, mutta maailmalla biotaidelaboratorioita on ollut jo parikymmentä vuotta. Ensimmäiset alan teokset luotiin jo 1930-luvulla.
"Ensimmäisinä virallisina biotaideteoksina pidetään vuonna 1938 näyttelyssä esiteltyjä eläviä kasveja, joita tutkija oli nimenomaan näyttelyä varten jalostanut", Marika Hellman kertoo.
Tunnetuimpia suomalaisia biotaiteen tekijöitä ovat Antti Tenetzin lisäksi esimerkiksi Koneen Säätiön hallitukseen vast'ikään valittu Terike Haapoja ja alan pioneerinä pidetty Antero Kare.
"Biotaidetta on monenlaista. Jotkut käyttävät mikrobikasvustoja vaikkapa maalaamiseen, ikään kuin väreinä ja toiset saattavat liittää teoksiin muuta teknologiaa, kuten vaikka erilaisia mediapintoja", Hellman kertoo.
Biotaiteen teokset ovat tyypillisesti eläviä, kasvavia ja kehittyviä, mutta eivät välttämättä pitkään kestäviä artefakteja. Teos päättyy, kun sen elämää ei enää ylläpidetä. Mikään keräilijän sijoituskohde biotaide ei siis ole - ainakaan vielä.
”Tällä hetkellä valtaosa teoksista on prosessimaisia, mutta toki joistain teoksista jää joitain kestäviäkin rakenteita”, Antti Tenetz toteaa. “Toisaalta, alalla on kyllä jo viitteitä siitä, että teosmaisempaakin ilmaisua olisi tulossa.”
“Pääpointti on biotaiteen ideoissa ja innovaatioissa: siinä miten teokset lisäävät ymmärrystämme elämästä.”
Siinä biotaide onkin taiteen perinteen ytimessä.
"Ihminen on aina taiteen avulla tulkinnut ja tutkinut omaa suhdettaan ympäristöön", Antti Tenetz muistuttaa.
"Voisi kai sanoa, että biotaide kuvaa nykyistä biologista ympäristöämme ja meidän suhdettamme siihen lopulta aika samalla lailla kuin vaikkapa esi-ihminen kuvasi aikoinaan omaa todellisuuttaan kalliomaalauksissa. Oman aikansa välineillä.”
Biotaide ravistelee käsityksiämme elämästä
Biotaide kuvataan usein yhteiskunnallisesti kantaaottavaksi taidemuodoksi. Se oli myös yksi tärkeimmistä syistä, miksi Antti Tenetz aikoinaan päätyi biotaiteen menetelmiin tarttumaan.
”Biotaiteen kyky nostaa esiin ajankohtaisia, yhteiskunnallisia kysymyksiä maailmastamme on kiinnostava. Jo materiaalin valinnat ja teoksen luomiseen vaaditut prosessit rakentavat teoksiin lukuisia tulkintapintoja", Tenetz miettii.
Nopeasti kehittyvät tieteelliset menetelmät ja teknologiat tuovat eteemme aivan uudenlaisia moraalis-filosofisia dilemmoja, joihin biotaiteen avulla voidaan koukuttavalla tavalla tarttua.
“Bioteknologiat ovat jo esimerkiksi
ravinnossamme, polttoaineissa, lääkkeissä, ja vaikkapa vaatteissamme. DNA-manipuloitu todellisuus on jo tätä päivää, halusimme sitä tai emme. Elämme murrosaikaa, johon liittyy lukuisia eettisesti latautuneita kysymyksiä”, Tenetz pohtii.
Tähän vuoropuheluun biotaide meidät haastaa osallistumaan. Esimerkiksi Victimless Leather - teoksen villiintyneen kasvuston lopettaminen kesken näyttelyn sai aikaan monipolvisen eettisen keskustelun. Vaikka bioreaktori ei tuottanut elämää, tuotti se eläviä soluja, jotka jakaantuivat ja kasvoivat. Teos oli tavallaan elossa, vaikka olikin keinotekoisesti luotu.
Biofilian laboratoriomestari Marika Hellman kertoo, että vastaavanlaisten kasvustojen lopettaminen laboratoriotutkimuksissa on tieteellisen työn tuiki tavallista arkipäivää.
"Victimless Leatherin kasvuympäristön sammuttamista vastustettiin. Teos sai ihmiset kyselemään mikä on elävän ja elämän raja", Marika Hellman toteaa.
"Ja kuka saa päättää sen kohtalosta."
Tapaus penisiliini - kaunista lääkettä
Tarina penisiliinin löytämisestä on monille tuttu. Penisiliinin keksijänä myöhemmin tunnetuksi tullut Alexander Fleming kouluttautui nuorena ensin lääkäriksi ja sittemmin kirurgiksi, mutta lääkärin arjen sijasta valitsi tutkijan työn. Boheemin bakteriologin työtila saattoi olla ajoittain kovinkin sotkuinen. Syksyllä 1928 stafylokokkeja tutkinut Fleming huomasi, että erääseen lojumaan jääneeseen bakteeriviljelymaljaan oli kiinnittynyt homepesäke. Fleming ei kuitenkaan heittänyt likaista maljaa pois, vaan pisti merkille, että homekasvuston ympärillä oli kehä, jossa maljassa viljellyt stafylokokit eivät kasvaneet. Tämä mullistava löytö mahdollisti myöhemmin antibioottien käytön lääkkeenä.
Vähemmän tunnettua on, että bakteerit ja mikrobit eivät kiehtoneet Flemingin mieltä vain tieteellisesti. Flemingillä oli myös taiteellisia tavoitteita ja hän oli jäsen arvostetussa Chelsea Arts Clubissa. Vesivärien parissa ensin työskenneltyään hän siirtyi kokeellisempiin välineisiin: eläviin bakteerikasvustoihin.
https://www.youtube.com/watch?v=UjLmf-cVcMw
Flemingin teosten aiheet olivat melko tavallisia, kuten ballerinoja, taloja, sotilaita, imettäviä äitejä ja erilaisia asetelmia. Niitä hän maalasi itse valmistamillaan mikrobikasvustoilla. Saadakseen jalostettua mahdollisimman moninaisia värejä, hän tuotti lukuisan määrän eri sukuisia bakteeriviljelmiä. Itse tekninen prosessi oli vaativa, eikä teoksia jäänyt myöhemmille sukupolville säilöttäväksi. Flemingin kuvat olivat olemassa ja näkyvillä vain sen ajan, kunnes eri väriset "sivellinvedot" kasvoivat toisiinsa kiinni ja teoksen muodot sumentuivat bakteerikasvuston peittoon.
Lähde: Smithsonian Instituutti
Jaa tämä artikkeli: