Bonhoeffer ja uskon polttavat kysymykset
Kiitokset toimittaja Tommi Sarlille (K&k 12.8.) tarttumisesta saksalaista teologia Dietrich Bonhoefferia koskeviin pohdintoihini sekä Ritva Jokiselle keskustelun jatkamisesta (K&k 19.8.).
Jokinen viittasi ranskan kieleen. Bonhoeffer oli kielellisesti etevä. Hän hallitsi teologille pakollisten vanhojen kielten lisäksi viisi kieltä, ja ennätti Buchenwaldin keskitysleirillä oppia venäjän kielestä ainakin alkeet.
Eräs Bonhoefferin viimeisistä kysymyksistä vankilassa oli, kuinka puhua toisille. Hänen viimeisenä elinpäivänään se konkretisoitui. Katolinen kuulijakunta toivoi jumalanpalvelusta häneltä, protestanttiselta papilta. Joukossa oli myös Bonhoefferin tuorein ystävä, vakaumuksellinen ateisti. Vasta tämän vakuutettua, että hänkin sitä toivoo, Bonhoeffer rohkeni avata suunsa.
Itselleni, uuspietisteihin kertakaikkisen pesäeron tehneelle, usko ja luottamus, johon sisältyy syvä toisen ihmisen ajattelun kunnioitus, oli kuin ymmärtäväinen kädenojennus.
Bonhoefferista ei ole tullut kotijumalaani, siinä määrin hän jätti ristiriitaisia, vaikeasti avautuvia kysymyksiä jälkeensä, mutta äärettömän paljon häneltä oppii. Jokisen viittaus Bonhoefferin alkukertomusluentoihin on mielenkiintoisen sattuva, sillä juuri tämä ainut hänen dosentuuriaikansa säilynyt luentosarja, Schöpfung und Fall, on rikkaudessaan ja raikkaudessaan antoisinta, mitä olen koskaan lukenut.
Sarlinin esittämä kysymys, kuinka Jeesusta seurataan, ei jätä minua rauhaan. Nerokkuudestaan huolimatta Bonhoeffer salli samojen kysymysten piirittää itseään herkeämättä. Niin taisi käydä itsellenikin.
Bonhoefferin toiminnan johtavana motiivina näyttää olleen tämä: Jos hän näkee ”kärsimyksen maljan” toisen ihmisen edessä, hän haluaa varjella toista oman vapautensa, jopa henkensäkin hinnalla siltä, että tämä joutuisi tyhjentämään sen itse. Mutta kun maljaa ojennetaan hänelle itselleen niin, että hän näkee sen tulevan Jumalalta, hän on valmis juomaan sen tyhjäksi.
Jaksanko itse ajatella näin? Pitäisikö minun?
Jaa tämä artikkeli: