Brittisarja Lähi-idästä ei vakuuttanut
TELEVISIO Kesän aikana YLE TV1 näytti neliosaisen brittiläisen draamatrillerin Luvattu maa (The Promise, 2011). Sarjan viimeinen jakso nähtiin eilen.
Sarjassa 18-vuotias englantilaisnainen Erin ( Claire Foy ) pitää välivuoden matkustamalla Israeliin, jossa hänen ystävänsä Eliza (Perdita Weeks ) suorittaa kaksivuotisen asepalveluksen.
Erin pitää kortteeria Elizan varakkaan upseeriperheen kodissa turvallisessa Tel Avivissa mutta saa tämän tästä tuntumaa Lähi-idän konfliktiin vieraillessaan Länsirannalla, jonka C-sektorin hallinta on Oslon sopimuksen mukaisesti Israelin vastuulla.
Matkalukemisinaan Erinillä on isoisänsä Lenin ( Christian Cooke ) 60 vuoden takainen päiväkirja. Len oli toisen maailmansodan jälkeen ammattisotilaana Palestiinan mandaattialueella. Käsikirjoittaja-ohjaaja Peter Kosminsky rakentaakin sarjan vuorottelemalla taitavasti vuosien 1945 ja 2005 tapahtumien välillä.
Kiehtovasta asetelmastaan huolimatta sarjan monet kohtaukset ovat valitettavan teennäisiä. Erin on epileptikko, jonka ei edes pitäisi mennä yökerhoon. Kun hän siellä saa kohtauksen, nuoret aikuiset nauravat ikään kuin eivät tajuaisi, mistä on kysymys.
Yhdessä jaksossa Erin matkustaa Länsirannalle pyytääkseen Elizan isonveljen palestiinalaisystävältä Omarilta ( Haaz Sleiman )autokoulutunteja. Siis ajokortiton englantilainen 18-vuotias epileptikko levottoman Lähi-idän kaoottisessa liikennekulttuurissa pyytämässä autokouluopetusta. Aika yliampuvaa, vaikka kyseessä olisi teinin tekosyy päästä pussaamaan söpöä palestiinalaiskristittyä.
2000-luvun alkupuolen Hebron oli todella levoton paikka. Peter Kosminsky kuvaa uskottavan oloisesti tarkastusasemia, joissa teini-ikäiset varusmiehet piinaavat viattomia sivullisia jahdatessaan itsemurhapommittajia.
Samoin juutalaispojat kivittävät muslimityttöjä juuri niin kuin uutiskuvissa naispuolinen haredifundamentalisti Israelin armeijan sotilaan estelyistä huolimatta koettaa kivittää moskeijaa. Näitä siirtokuntien aggressiivisia fundamentalistijuutalaisia on arviolta joitain tuhansia.
Jos sarja olisi sijoittunut aikaan ennen Länsirannan turvamuuria, Kosminskylla olisi ollut haastetta kuvata pahimmillaan lähes jokaviikkoisia itsemurhaiskuja. Vuosien 2000–2004 välillä itsemurhapommituksia oli yhteensä 132.
Vuosien 1945–1948 osalta Luvattu maa perustuu pitkälti brittiläisten sotaveteraanien haastatteluihin. Lisäksi Peter Kosminskyn apuna oli kaksi päätoimista henkilöä kokoamassa aineistoa, jota kertyi tuhansien sivujen verran.
Kosminsky tyypittelee roolit niin, että kukin edustaa keskiarvoa vallinneista näkemyksistä. Tässä tekijän ideologia tulee esiin.
Sarjan palestiinalaiset esitetään passiivisina teenkeittäjinä, kun taas kuva juutalaisista muodostuu vain sen kautta, mitä radikaalit maanalaiset terroristijärjestöt Irgun ja siitä vuonna 1940 irtautunut Lehi edustivat.
Tällä tavoin tekijä vahvistaa 1980-luvun mediasodassa läpilyönyttä kuvaa kolonialistisista israelilaisista riistämässä alkuasukkaita. Kuvaus olisi ollut toisenlainen, jos sarja olisi alkanut esimerkiksi arabien toimeenpanemista verilöylyistä Safedissa ja Hebronissa 1929 tai vuosien 1936–1939 arabikapinasta.
Sarjan kaikki jaksot ovat vielä hetken aikaa nähtävissä Yle Areenassa.
Juhani Huttunen
Jaa tämä artikkeli: