Buddhakin puhuu totta
Luterilaisen teologian olisi aika päivittää suhdettaan muihin uskontoihin.
Upinniemi 1979. Nuori mies seisoo asennossa. Hän on laivaston lääkintämies, ja nyt hänet konfirmoidaan varuskunnan sotilasrippikoulussa.
– Menin armeijassa rippikouluun siksi, että pystyisin sitten paremmin argumentoimaan uskoon tullutta isoveljeäni vastaan, muistelee Tomas von Martens.
Armeijan jälkeen hän ystävystyi evankeliseen herätysliikkeeseen kuuluneen ikätoverin kanssa.
– Konservatiivinen teologia viehättää minua, mutta tunnepuolella koen helposti henkistä klaustrofobiaa, jos yhteisö uskoo, että sillä on muita parempi totuus hallussaan.
Pian von Martens jätti vanhoillisen luterilaisuuden löytääkseen jotain uutta. Hän kulki maailman merillä laivakokkina, teki maanviljelystöitä israelilaisella mosavilla, heräsi aikaisin työvuoroonsa islantilaisella kalatehtaalla, hoiti kunnansihteerin töitä Ahvenmaalla ja auttoi kehitysvammaisia selviytymään arjessa.
Henkinen etsintä vei bahá’í-uskon pariin. Myöhemmin von Martens tutustui psykoanalyysiin, buddhalaisuuteen ja uusateismiin.
– Ateismivaiheessakin ajattelin, että olen hyvin uskonnollinen ateisti.
– Lopulta olen palannut aina etsimään omaa tapaani olla kristitty.
Tässä kohtaa von Martens oivalsi jotakin omalta kannaltaan keskeistä: Ihminen voi sitoutua johonkin perinteeseen vain niiltä osin, jotka hän aidosti kokee omikseen.
– Traditioon juurtuminen on tärkeää. Silti jokaisen on itse päätettävä, mikä traditiossa on juuri minulle totta. Omalla kohdallani se on vaihdellut paljonkin.
Wittenberg 1544. Müncheniläisen maisterin Johannes Faberin tohtorintutkinnon väitöstilaisuus. Vastaväittäjänä on 61-vuotias professori Martti Luther.
Latinaksi käydyssä väitöstilaisuudessa tohtori Luther tuo esiin oman käsityksensä ihmisyydestä: ”Adam oli ennen lankeemusta omine töineen pelkkää paskaa.”
Luterilaisen opin mukaan ihmiset syntyvät luonnostaan ”ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina”. Kirkon virallisen opin mukaan ihminen ilman kastetta on Jumalan vihan alla. Tästä on päätelty, että muut uskonnot ovat väärässä.
Pessimistisen ihmiskäsityksen voi nähdä teologisena työtapaturmana, kun mustamaalaamalla ihmistä on koetettu kirkastaa Jumalan armollisuutta. Piispainkokouksen pääsihteeri, dosentti Jyri Komulainen myöntää, että luterilainen teologia on näissä kohdissaan ongelmallista.
Samalla Komulainen muistuttaa, että luterilaisia tunnustuskirjoja lukiessa pitää olla suhteellisuudentajua. Lutherin aikana maailma oli toisenlainen kuin nyt.
– Löytöretketkään eivät vielä vaikuttaneet Eurooppaan merkittävästi. Keskiajan ihminen ei kristinuskon lisäksi tuntenut juurikaan muita kulttuureita kuin ”juutalaiset ja turkkilaiset”, kuten Luther asian ilmaisi.
Komulaisen mukaan luterilainen teologia tarvitsee uskontojen kohtaamisessa päivitystä. Avuksi siihen hän suosittelee Raamattua.
– Uudessa testamentissa on paljon myönteisiä lähtökohtia muiden uskontojen kohtaamiseen.
Komulaisen mielestä yksi vaikuttava kuvaus on Apostolien tekojen 17. luku, jossa Paavali pitää kuuluisan puheensa Ateenan Areiopagi-kukkulalla:
”Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: ’Tuntemattomalle jumalalle.’ Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan.”
– Siinä tulee taitavasti esiin uskontojen välinen jatkuvuuden ja epäjatkuvuuden jännite, Komulainen sanoo.
– Toinen tärkeä kohta on Johanneksen evankeliumin alku. Siinä Kristus valaisee jokaisen ihmisen ja on läsnä koko luomakunnassa.
Komulainen kuitenkin vierastaa sitä, että esimerkiksi islamin ja kristinuskon erot tasoiteltaisiin olemattomiin.
– Islamin kannaltahan on loukkaus sanoa, että Jumala on Kolminaisuus, joka tulee lihaksi ja vereksi meidän keskellemme Jeesuksessa.
Komulaisen mukaan nykyaikaista luterilaista teologiaa auttaa myös parantunut suhde katolilaisuuteen.
– Katolilaisuudessa ajatellaan, että muissa uskonnoissa on paljon valonsäteitä, ja kristinuskolla on mahdollisuus oppia niistä, Komulainen sanoo.
– Tässä suhteessa luterilaisuus voi ammentaa paljonkin katolilaisilta. Tämä ajatus löytyy myös kirkkoisiltä, joita Luther itsekin piti arvossa.
Helsinki 2013. Kyrkpressenin toimittajana ja toimitussihteerinä työskentelevä Tomas von Martens on tullut tunnetuksi ennakkoluulottomana totuudenetsijänä.
Taannoisessa Kyrkpressenin artikkelissaan hän vaihtoi lennosta rooliaan konservatiiviksi, liberaaliksi, feministiksi ja ateistiksi. Lukija luuli koko ajan, että juuri tämä on se todellinen von Martens.
Miten se siis on: missä määrin luterilainen voi yhdistellä omaan näkemykseensä elementtejä muista uskonnoista?
– Liberaalit ajattelevat, että pinnalta uskonnot ovat erilaisia, mutta syvässä ytimessään ne ovat kaikki samaa. Konservatiivit taas näkevät, että juuri pinnalta uskonnot ovat samanlaisia, mutta ytimessään ne ovatkin yhteensovittamattomat, von Martens hahmottelee.
Mihin siis asemoisi itsensä? Von Martens vastaa epäsuorasti.
– Kun minulla ei taustassani ole mitään uskonnollista, on minun täytynyt opetella, mitä on hengellisyys.
– Tajusin yhdessä vaiheessa, että uskon pitää elävänä ainoastaan aktiivinen hartaudenharjoitus. Oikeastaan juuri buddhalaisuuden kautta aloin ymmärtää hartauselämän tärkeyden. Ei usko pysy elävänä kirjoja lukemalla, von Martens sanoo.
– Kun kokemuksellinen hartauselämä eli lähisuhde Jeesukseen on elävä, ei tarvitse pelätä mitään, mitä lukee.
Usko olisi von Martensin mielestä kuitenkin liian helppoa, jos se perustuisi pelkkään jumalalliseen pressitiedotteeseen, joka lopettaisi hengellisen liikehdinnän ja etsinnän.
– Jos taivas on totta, sen pitää olla seikkailu, joka on vähintään yhtä jännittävä kuin tämä elämä.
Jaa tämä artikkeli: