Aleksander Raskatovia etsi Musiikkitalossa kuultavaan Bysanttimessuun innoitusta bysanttilaisesta perinteestä.

Bysanttilaisen perinteen ankaruus kiehtoo venäläissäveltäjää

Kirkko soikoon -festivaalin kiinnostavimpiin teoksiin kuuluu Aleksander Raskatovin Bysanttimessu.

• 01.03.2016 13:20
• Harri Kuusisaari

Pariisissa asuvan venäläissäveltäjän Aleksander Raskatovin Bysanttimessun viisi ensimmäistä osaa kantaesitettiin vuonna 2013 Istanbulin musiikkijuhlilla ja pitkä versio tammikuussa Tallinnassa. Teos kuullaan toisen kerran kokonaisena Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa Musiikkitalolla keskiviikkona 16.3. Kuorona on Latvian valtionkuoro, ja teos saa parikseen Franz Lisztin Dante-sinfonian. Kapellimestarina on Andres Mustonen.

Raskatov valitsi teoksen tekstiksi 300-luvulla eläneen idän kirkon kirkkoisän ja pyhimyksen Efraim Syyrialaisen kuusi rukousta. Ne ovat valitusvirsiä, joiden aiheina ovat kadonneiden sielujen pelastus ja vaeltajan suojelu pitkillä matkoilla.
 

– Koen, että molemmat näistä on suunnattu suoraan minulle, emigranttina Euroopassa 1990-luvulta asti asunut Raskatov sanoo.

– Nämä rukoukset ovat vaikuttaneet syvästi venäläiseen uskontoon ja kulttuurin. Esimerkiksi viimeinen runo, joka liittyy suureen paastoon, inspiroi Alexander Pushkinia.
 

Perinteiden yhdistämistä

Säveltäjä halusi yhdistää teoksessaan Bysantin ja Venäjän uskonnolliset ja kulttuuriset perinteet.

– Ortodoksinen usko tuli Venäjälle Bysantista. Kirkkokuntien musiikissa on paljon samaa, etenkin kahdeksan moodin säveljärjestelmä. Bysantin musiikki on kuitenkin paljon orientaalisempaa ja melodioita melismaattisilla kuvioilla koristelevaa, kun ortodoksimusiikissa kuviot ovat pehmeitä ja tasaisia, hän vertaa.
 

Messua säveltäessään Aleksander Raskatov tutki paljon molempia perinteitä. Lopputulos on kuitenkin hänen omaansa – historiallisia lainoja musiikissa ei ole.

– Yritin löytää taiteellisen synteesin, joka perustuisi bysanttilaiseen tyyliin, mutta joka muuntuisi luontevasti venäläisortodoksiseksi, hän kertoo

– Ratkaiseva ero kumpaankin traditioon on tietenkin se, että käytän sinfoniaorkesteria. Soittimethan eivät ole ortodoksimusiikissa sallittuja kelloja lukuun ottamatta. Yritin silti säilyttää musiikissa runojen tunnustuksellisen luonteen.
 

Sielultaan yhä venäläinen

Aleksander Raskatov kertoo tunkeutuneensa musiikissaan vuosisatojen lävitse. Hän yritti löytää muotoja, joissa perinteet yhdistyisivät. Hän päätyi soveltamaan vanhoja prototyyppejä ja antamaan niille uuden perspektiivin. Bysanttilaisessa musiikissa tällainen on muun muassa ison-tekniikka, jossa pitkillä pedaaliäänillä luodaan kontrapunkti melodialle. Se luo erityisen tilan- ja ajantunteen.

– Venäläisessä ortodoksimusiikista minua taas kiinnostivat niin sanotut fita-sävelmät, joiden erityinen kauneus ja rikkaus ovat vain suurten mestarien tavoitettavissa.

Mikä vanhassa bysanttilaisessa perinteessä Aleksander Raskatovia eniten kiehtoo?

– Ehkä se on musiikin ankaruus ja kauneus. Henkisyys edellyttää tiettyä ankaruutta, ja meidän aikanamme tätä tarvitaan erityisesti, hän toteaa.

Oman maailman etsiminen syvien historiallisten kerrostumien kautta ei ole Raskatoville mitään uutta, sillä samaa asioiden synteesiä hän on hakenut musiikissaan jo pitkään. Hän tuntee itsensä yhä sielultaan venäläiseksi, vaikka asuukin Ranskassa. Suurin osa hänen vokaaliteoksistaan perustuukin venäläisiin runoihin.