null Candomino ja joulun ihme

Candomino ja joulun ihme

Espoolainen nuorisokuoro Candomino toi joulumarkkinoille erinomaisen uuden joululevyn nimeltään Ihme. Se sisältää pääosin rakkaita tuttuja joululauluja, mutta myös muutaman uuden tai vähemmän tunnetun teoksen.

Kuoro on 45 vuotta kestäneen historiansa aikana tehnyt toistakymmentä äänitettä. Ihme on kuoron neljäs jouluun liittyvä levy. Edellisestä levytyksestä, Olli Kortekankaan kuoromusiikkia sisältävästä O Mare Mio- levystä on kulunut jo kuusi vuotta, joten uusi levy oli jo tervetullut.

Tutuista joululauluista löytyy sekä perinteisiä että Lauri Nurkkalan tekemiä moderneja sovituksia.  Nurkkalan käsittelyssä esimerkiksi Heimo Kasken Mökit nukkuu lumiset -laulu on saanut varsin hauskan ilmeen.

Uudemman ajan musiikin ulottuvuutta levylle tuovat kolme osaa Hugo Distlerin Jouluoratoriosta sekä Jouko Linjaman kaksi ja Einojuhani Rautavaaran yksi uudempi joululaulu.

Esko Kallion johtama Candomino laulaa joululaulunsa pääosin ilman säestystä ja kuoron sointi on korvaa hivelevän kirkas ja heleä. Kun levyn monissa lauluissa tulkinta on viipyilevä ja mietiskelevä, soinnin kuulaus antaa tulkinnalle lisää syvyyttä. Myös Miikka Lehtoaron urkuimprovisaatioissa säilyy sama tunnelma.

Kuoron hienostuneiden tulkintojen joukossa erityisiä helmiä ovat keskiaikaiset In dulci Jubilo ja Puer natus in Betlehem -sävelmät. Niissä voi kuvitella kuulevansa myös protestanttisen kirkkomusiikin 1600-luvun merkkitekijän Michael Praetoriuksen äänen.

Levy on nimensä mukaan täynnä syvää ihmetystä Kristuksen syntymän ihmeen edessä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin ilmaisia uutiskirjeitä.