Diakoni auttaa tukiviidakossa
Diakoni Ayda Meskanen Nupurin kappelilla 18.2.2015. Kuva: Jukka Granstrom

Diakoni Ayda Meskanen Nupurin kappelilla 18.2.2015. Kuva: Jukka Granstrom

Diakoni auttaa tukiviidakossa

Diakoni Ayda Meskanen tapaa työssään ihmisiä eri elämäntilanteissa.

Maanantaiaamuna diakoni Ayda Meskanen lähtee kotoaan Lohjalta ja suuntaa auton nokan kohti Espoon keskusta ja Unelman kammaria. Unelman kammari on kohtaamispaikkaa, jossa voi tehdä kirpputoriostoksia, juoda kupin kuumaa tai vaikka osallistua Peittopajaan.

”Meillä Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa diakoneilla on nimetty tietyt koko seurakunnan laajuiset vastuualueet. Minulla ne ovat juuri Unelman kammari ja Krito-työ.”

Unelman kammari tuo ihmisiä yhteen

Unelman kammarissa riittääkin kaikenlaista työtä: on tavaroiden viemistä ja hakemista, mainostamista, tarvikkeiden hankintaa, tiedusteluihin vastaamista ja tietenkin paikalla oloa ja vapaaehtoisten rinnalla työskentelemistä ja uusien vapaaehtoisten etsimistä.

”Unelman kammari ei kerta kaikkiaan pyörisi ilman meidän vapaaehtoisia, jotka ovat kammarin sydän.”

Meskanen on Unelman Kammarissa paikalla maanantaisin kymmenestä yhteentoista, jos joku haluaa tavata.

”Minulle piti tulla asiakas yhdeltätoista, mutta hän oli sairastunut. Olinkin sitten kammarilla pidempään.”

Meskanen tähtäsi sairaanhoitajaksi

Diakonin ammatti ei ollut Ayda Meskaselle kutsumus, mutta johdatuksen kautta hän silti katsoo päätyneensä työhönsä.

”Olin lähtenyt opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Minulla oli paha polvivamma, jonka vuoksi leikkauksia oli tehty jo useita. Yhden leikkauksen jälkeen tuli komplikaatio ja olin pitkään jalka kipsissä. Tajusin, että fysiikkani ei kestä sairaanhoitajan työtä.”

Kämppäkaveri toi Meskaselle hakuoppaan, jonka hän aukaisi – Diakoniammattikorkeakoulun kohdalta. Siitä se lähti.

”Olin niin kiitollinen, että olin hengissä ja jalkakin tallella. Koin, että diakonin työ voisi olla se uusi suunta, jota hain.”

Työ tekijäänsä opettaa

Lounastauon jälkeen Meskanen lähtee Unelman kammarin Peittopajaan, jossa on kerrasta riippuen 7–11 henkilöä.

”Ihana piiri! Neulomisen ohessa jutellaan kaikesta maan ja taivaan välillä, nauretaan ja ollaan yhdessä. Tänään piti jutella myös tulevasta Tallinnan retkestä.”

"Me emme kysele, kuka olet tai mitä olet tehnyt. Kaikkia autetaan."

Kun katsoo Meskasen työlistaa, siinä on niin monta erilaista ja erityyppistä osasta, että on pakko kysyä, onko kaikki osattu ottaa huomioon koulutuksessa.

”Ei tosiaankaan. Mutta työ tekijäänsä opettaa. Monet jutut, kuten vaikka erilaiset tietokoneohjelmat, eivät ole seurakunnittain vakioita, joten kaikkea ei koulutuksessa voikaan opettaa.”

Diakoni organisoi vertaistukiryhmiä

Paperitöitä riittää myös diakonin työssä.

”Pidän puhelimen päällä, kun teen paperihommia. Usein työ keskeytyy, kun joku soittaa, mutta se ei minua haittaa. Helpommin niin kuin sillä tavalla, että kuuntelisin ja kirjaisin muistiin puhepostiin kertyneitä viestejä”, nauraa Meskanen.

Tällä kertaa paperitöitä riitti kevätkauden Krito-ryhmän tiimoilta. Näitä sielunhoidollisia vertaisryhmiä on kahdesti vuodessa, ja Meskaselle ryhmistä vastaavana kuuluu koko paketti: palaverit ohjaajien kanssa, kirjojen tilaus, mainostaminen, tila- ja tarjoiluvaraukset…

Kuka tahansa voi tarvita apua

Diakonin työkenttä liitetään herkästi köyhyyteen ja ajatellaan, että ne, joilla on asiat suurin piirtein mallillaan ja talous kunnossa, eivät diakonia tarvitse.

”Kuka vain voi tarvita diakonia! Diakonin kanssa juttelemaan voi tulla niin monenlaisissa asioissa. Elämän kipukohdat, hengelliset tai henkiset huolet – ne voivat kohdata kenet vain ja myös sellaisissa tilanteissa diakoni voi olla rinnalla kulkija.”

Diakoni opastaa tukiviidakossa

Kun tukileikkuri käy ja byrokratia pompottaa, moni tiukkaan tilanteeseen joutunut tuntee itsensä voimattomaksi.

”Jos esimerkiksi jää yhtäkkiä työttömäksi tai pitkälle sairauslomalle, niin se, että saa kaikki tuet pyörimään, vaatii aikaa. Vaikka seurakunta ei välttämättä pysty auttamaan rahalla, niin me diakoniatyöntekijät voimme olla tukiviidakossa oppaina. On tärkeätä, että ihmistä ei jätetä yksin.”

Ruokabudjetti 30 euroa viikossa

Meskanen sanoo, että se, jolla on säännölliset tulot, ei pysty käsittämään, mitä vaikkapa 30 euron leikkaus merkitsee, jos talous on äärimmilleen viritetty.

”Tiukan paikan tullen nelihenkinen perhe syö sillä rahalla viikon.”

”Kirkon diakoniatyöhän ei perustu lakiin vaan perustana on Jeesuksen esimerkki ja lähimmäisen rakkaus. Me emme kysele, kuka olet tai mitä olet tehnyt. Kaikkia autetaan. Ehkä siksi diakoniatyötä arvostetaan.”

Meskanen sanoo, että hänellä on työssään levollinen olo.

”Iso pomo on minut tähän laittanut. Tässä työssä ei ikinä ole kahta samanlaista päivää, vaikka ohjelma olisi sama.”

Riparille kerran vuodessa

Ayda Meskanen erikoistui opinnoissaan vanhuksiin, maahanmuuttajiin sekä lapsiin ja nuoriin.

”Minulla on yksi ripari vuodessa ja tykkään siitä kovasti. Riparityössä pääsee tekemään töitä nuorisotyöntekijöiden kanssa, joiden kanssa muuten on aika harvoin yhteisiä juttuja. Ja haluan myös päivittää kokemukseni siitä, missä nuorten maailmassa mennään. Hyvä on sekin, että samalla pääsen näyttämään nuorille, mitä se diakoniatyö oikein on.”

Ikäihmiset kokoontuvat Nupuriin

Riparitapaaminen on vuorossa seuraavalla viikolla, mutta nyt ollaan menossa Nupurin kappelille ikäihmisille suunnattuun keskiviikon kohtaamispaikkaan. Meskasella on aiheena Jumalan johdatus kriisien keskellä.

Aurinko paistaa talvilomaviikon kunniaksi, pöytä on kappelilla jo kauniisti katettu ja kahvi keitetty. Kuulumisia vaihdetaan, ja kun pöytä tulee täyteen, haetaan lisäpöytä.

Luota äidinvaistoihin, sanoi lääkäri

Kun Meskanen aloittaa esityksensä, puheensorina hiljenee. Diakoni kertoo oman kuopuksensa elämän alkutaipaleen vaikeista vaiheista.

Vajaa viisi vuotta sitten keskellä kauneinta toukokuuta Meskasen perheeseen syntyi kolmas lapsi, ponteva poika.

”Kaikki meni hyvin. Lopputarkastuksessa lääkäri sanoi, että kaikki on kunnossa, mutta että tämä ei ole takuutarkastus ja kehotti luottamaan äidinvaistoihin. Se tuntui kummalta puheelta ja jäi mieleen”, muistelee Meskanen.

Kuopus kytketään sydänkoneeseen

Pöydän äärellä istuvat kuuntelevat hipihiljaa, miten pieni vajaa pariviikkoinen poika kytketään sydänkoneeseen, viedään Jorvista Lastenklinikalle, miten vanhemmat ja sisarukset odottavat ja pelkäävät.

”Sairaalassa sanottiin, että mikä tuuri olikaan esimerkiksi se, että Jorvissa juuri sinä ainoana päivänä vuoden kaikista päivistä oli ykköspäivystäjänä lasten kardiologi. Minä näen sen niin, että se ja monet muut asiat olivat johdatusta. Ja meidän puolesta rukoiltiin koko ajan. Rukoukset kantoivat meitä – olen ihan varma, että rukoukset tekivät sen, että pysyin toimintakykyisenä kaikesta huolimatta.”

Ayda Meskasen tarina päättyy hyvin: perheessä on melkein viisivuotias iloinen ja vilkas poika.

”Usko Jumalaan ei poista kriisejä, mutta usko antaa voimaa kriisien keskelle. Meidän perheen arvomaailmaa tämä muokkasi ja koko perheen yleisviritys meni uusiksi.”

Elämän kriisit puhuttavat

Meskasen torstai- ja perjantaipäivät täyttyvät paperitöistä ja onpa ohjelmassa yksi suunnittelupalaverikin, vaikka talvilomaviikon vuoksi onkin sillä saralla ollut hiljaista.

Torstaipäivänä hänellä on pari keskusteluasiakasta ja perjantaina kotikäynti.

”Keskusteluasiakkaiden kanssa jutellaan usein elämän kriiseistä, uskon kriiseistä, sairauksista tai muista elämän yllättävistä vaikeuksista. Jos on tarve, tehdään myös kotikäyntejä.”

Miten sitten jaksaa diakoni, joka on sangen usein tekemisissä ongelmien, murheiden ja kriisien kanssa?

”Työnohjauksesta olen saanut työvälineitä omaan työhön. Ja kollegat ovat ehdottomasti voimavara, samoin lähiesimies, jonka luo voi aina mennä asioineen. Myös työn mielekkyys ja tarkoitus auttaa jaksamaan. Mutta välillä olen miettinyt, miten jaksaisin, jos olisin seurakunnan ainoa diakoni.”

 

Espoon seurakunnissa toimii

40 diakoniatyöntekijää

yli 700 diakoniatyön vapaaehtoista

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: