Kambodzhalainen Bo Ry saa kasteluveden vihanneksilleen Kirkon Ulkomaanavun tukeman kyläkehityshankkeen rakentamasta kaivosta. Kuva: Leif Gustavsson / Kirkon Ulkomaanapu

Diakoniaa vai lähetystyötä?

Monissa seurakunnissa ihmetellään, kuuluuko kansainvälinen diakonia lähetystyöhön vai ei.

• 12.11.2009 10:32

Seurakunnat eivät mielellään puhu aiheesta. Sitä suorastaan kartetaan, ja kansainvälisen diakonian ja lähetystyön suhde on joissain paikoin todella kuuma peruna.

Käytännössä jännite näyttäisi olevan vahvin Kirkon Ulkomaanavun ja herätyskristillisten lähetysjärjestöjen kesken. Suomen Lähetysseurassa tällaista jännitettä ei tunnisteta, ei myöskään Kirkon lähetystyön keskuksessa.

Todennäköisesti kyse on näkemyseroista järjestöjen kannattajakuntien välillä. Ilmiö näyttäisi jäävän lähinnä seurakuntatasolle, ja taustalla vaikuttanevat vielä eriävät näkemykset naispappeudesta, joiden vuoksi muutamien järjestöjen tukirahoja on supistettu.

– Lähimmäisen rakastamisen ja oikeudenmukaisuuden puolustaminen kuuluvat kirkon olemukseen yhtä välttämättömästi kuin evankeliumin julistaminen, sanoo Kirkon Ulkomaanavun kampanjapäällikkö Petri Merenlahti.

– Jeesus rikkoi sapattikäskyjä ihmisen hyväksi ja kehotti laupeuteen. Vanhan testamentin profeettojen mukaan ei voi olla oikeaa jumalanpalvelusta, jollei oikeudenmukaisuus ensin toteudu.

Jo Rooman vallan aikana kristittyjen auttamisen tapaa ihmeteltiin. He pitivät huolta sekä omistaan että muista hätää kärsivistä.

– Vaikka Kirkon ulkomaanapu ei tee varsinaista julistustyötä, sen diakoninen työ nousee kirkon olemuksesta ja on yhtä lailla kristillistä kuin lähetysjärjestöjen työ.

Kehitysyhteistyön malli tulee lähetykseltä

Suomen Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen muistuttaa, että suomalainen kehitysapu on saanut mallinsa 150-vuotiaalta Lähetysseuralta.

– Sanan julistamisen rinnalla on perustettu kouluja, huolehdittu terveydenhuollosta ja ammattiopetuksesta eli tehty kaikkea sitä, mitä pitkäjänteinen läsnäolo mahdollistaa.

Rissanen kiteyttää oman järjestönsä toimintaperiaatteen. Se on sekä sanoin että teoin tapahtuvaa todistusta Kristuksesta. Kummallakin on tehtävänsä, mutta ne ovat aina yhdessä.

Jännitteitä sen sijaan syntyy etelän ja pohjoisen välille. Rahat ovat pohjoisessa, ja hyvinvoivien kirkkojen pitäisi olla erityisen huolellisia kuunnellessaan etelän kirkkojen toiveita rahan käytöstä.

– He kyllä tietävät, mitä tarvitaan. Lähetysseuran hankkeissa esitys tulee aina yhteistyökirkolta. Silloin edellytykset hankkeen toetutumiselle ovat olemassa ja sitä pystytään jatkossakin pitämään yllä.

Kirkon lähetyssihteeri Jaakko Mäkelä Kirkon lähetystyön keskuksesta tarkentaa kuvaa lähetyksen ja kansainvälisen diakonian suhteesta.            

– Kansainvälinen diakonia liittyy ilmaisuna ihmisten mielissä useimmiten Kirkon ulkomaanavun työhön, vaikka myös lähetysjärjestöt tekevät diakonista työtä. Ero Ulkomaanavun ja järjestöjen välillä syntyy siitä, keiden kanssa hankkeita toteutetaan.

– Järjestöjen yhteistyökumppanit ovat useimmiten paikallisia kirkkoja, mutta Kirkon ulkomaanapu on vähentänyt yhteistyötään kirkkojen kanssa. Sen kumppaneina ovat yhä useammin suuret kansainväliset järjestöt.

Jaakko Mäkelä kertoo, että lähes kaikki kirkon lähetysjärjestöt saavat Ulkoministeriöltä rahaa ja raportoivat sen käytöstä. Valtiollisen rahoituksen ehtona on, ettei sitä käytetä julistustyöhön. Hankkeet ovat silloin projekteja, rakennetaan koulu tai sairaala tai autetaan alkuun pieniä kotiteollisuusyrityksiä.

Kirkon ulkomaanavun saama julkinen rahoitus on 43 prosenttia sen tuloista. Seuraavaksi suurimmat avun saajat ovat Suomen Lähetysseura, 19 prosenttia, ja Kylväjä, 14 prosenttia.

Lähetysseura tekee Saharan eteläpuolisissa maissa monipuolista aidsin vastaista työtä. Valistustyön lisäksi tuetaan sairastuneita ja orvoiksi jääneitä.

Kirkon ulkomaanavun johtajan Antti Pentikäisen mielestä Lähetysseura ja Ulkomaanapu täydentävät toisiaan.

– Ulkomaanapu on siellä, missä hätä on, ja Lähetysseura siellä, missä paikalliset kirkot ovat.

Selvän eron Kirkon Ulkomaanavun ja lähetyksen välille tekee herätyskristillisen Kylväjän lähetysjohtaja Pekka Mäkipää. Kylväjä pyrkii työskentelemään alueilla, joilla on ennestään hyvin vähän kristittyjä.

– Lähetys saa kannattajia vain sieltä, missä uskotaan ihmisen tarvitsevan leivän ja vaatteiden lisäksi myös sielun pelastusta. Auttamistyössä ei tarvitse tuoda esiin sielun pelastuksen tärkeyttä.

Pekka Mäkipää pelkää, että koko kirkon lähetyksen painopiste siirtyy tulevaisuudessa diakonian suuntaan. Silloin lähetystyö jää kehityksen jalkoihin.

– Ulkomaanavun työssä ei ole vikaa, ongelma on siinä, miten itse kirkko ymmärtää lähetyksen.