Diakoniatyölle perustettiin oma blogi

Diakoniatyölle perustettiin oma blogi

Itä-Helsingin diakoniatyöntekijät ovat perustaneet Itätuulia-blogin. Se on suunnattu etenkin niille, jotka eivät tunne diakoniatyötä. Blogin avulla halutaan tuoda diakoniatyötä yleiseen tietoisuuteen. Työntekijät törmäävät usein siihen, että heidän työtään tunnetaan huonosti.

Vuosaaren seurakunnan diakoniatyöntekijä Heidi Viita-Virtanen kirjoittaa seuraavasti: ”Uskon, että juuri läsnäolo ja kiireetön kohtaaminen ovat sitä diakoniatyöntekijän ydinosaamista, jota tulisi vaalia ja pitää diakonisen avun keskiössä. Se on osaamista, johon muilla yhteiskunnan toimijoilla ei välttämättä ole aikaa ja resursseja, vaikka halua löytyisikin.”

Blogi koetaan hyväksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavaksi, mikä on yksi diakoniatyön tehtävistä.

– Sen avulla voimme tuoda kansalaisten ja päättäjienkin tietoon hätää, jota huomaamme työssämme, kahdeksan bloggaajan joukko sanoo.

Kristian Pesti Herttoniemestä kirjoittaa: ”Avaa silmäsi. On todella helppoa kulkea rauhallisellakin kadulla näkemättä sitä surua ja kurjuutta, jota löytyy jatkuvasti ympäriltämme.” Blogin toivotaan avaavan ihmisten silmiä "rakkauden ja välittämisen aliravitsemukselle", joka maassamme vallitsee.

Osoitteesta www.diakoniaa.net löytyvä blogi on syntynyt Itä-Helsingin seurakuntien diakoniatiedotusprojektissa. Blogista voi lukea myös muun muassa Myllypuron elintarvikejakelun jonottajien tunnelmista.

Jaa tämä artikkeli: