null Eetikoksi vaivatta

Eetikoksi vaivatta

Moraalifilosofiassa on Jaakko Heinimäen mukaan vain yksi iso kysymys, eikä sen käsitteleminen edellytä pitkällisiä opintoja muualla kuin elämänkoulussa. Se kuuluu: onko se reilua?

Taskuetiikassa Heinimäki johdattelee eettisen ajattelun perusteisiin. Hän esittelee joitakin etiikan termejä ja teorioita. Heinimäki nostaa tätä taustaa vasten myös ajankohtaisia eettisiä kysymyksiä, joita ovat esimerkiksi eutanasia, terveydenhuollon etiikka, kohdunvuokraus tai kiusaaminen.

Heinimäki määrittelee itsensä etiikkaan ja uskonnonfilosofiaan erikoistuneeksi teologiksi, jonka uskonnollista perintö leimaa körttiläinen luterilaisuus. Tässä perinnössä korostetaan etiikan yleisinhimillisyyttä.

Kristillinen etiikka tarkoittaa tällöin kristinuskon sävyttämää näkemystä hyvästä elämästä. Mitään moraalin monopolia luterilaisilla ei kuitenkaan ole.

”Kirkon rooli eettisessä keskustelussa on ennen kaikkea muistuttajan homma, omaa etiikkaa kirkolla ei ole, sillä samalla yhteisellä etiikalla on kaikkien tultava toimeen”, hän kirjoittaa.

Etiikka on monitulkintainen alue, mikä käy ilmi juuri kysymyksessä kristillisestä etiikasta. Heinimäki nostaa esimerkiksi sisäministeri Päivi Räsäsen kommentoinnin tapaukseen, jossa nuori mies nousi keväällä 2012 hyvinkääläisen talon katolle ja ampui väkijoukkoon.

Kristillisdemokraattinen Räsänen sanoi radiohaastattelussa, että hengellisellä heräämisellä olisi suuri vaikutus ihmisten moraalisiin valintoihin. Näin Räsänen liittyy Heinimäen mukaan reformoituun perinteeseen, jossa ajatellaan toisin kuin luterilaisuudessa.

Reformoidun moraaliopin mukaan ihmisen luonnollinen moraalitaju on syntiinlankeemuksen seurauksena niin surkea, että siihen ei juuri ole luottamista. Siksi moraaliasioissakin tarvitaan hengellistä heräämistä ja Jumalan erityistä ilmoitusta.

”Kalvinistit ja kalvinismin perilliset uskovat Jumalan asentavan uskoontulossa uskovalle eräänlaisen moraalidigiboksin, jonka kautta Jumalan ystävät vastaanottavat niin korkealaatuista teräväpiirtomoraalia, että uskosta osattomat eivät osaa sellaisesta edes haaveilla”, Heinimäki kirjoittaa.

Toki luterilaisellakin uskolla on jotakin tekemistä moraalin kanssa. Se kuitenkin liittyy Heinimäen mukaan enemmän hyvän tekemisen motiiviin. Usko Jumalaan nimittäin antaa erityisen motiivin vaalia tätä maailmaa ja pitää huolta toisistamme.

Ohjenuorana eettisessä pohdinnassa on Jeesuksen periaate, jonka mukaan kultainen sääntö ja rakkauden kaksoiskäsky auttavat suunnistamaan valintoja tehdessä: rakasta Jumalaa koko olemuksellasi ja lähimmäisiä niin kuin itseäsi. Kaikki, minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.

Raamatun mikä tahansa moraalisääntö voidaan esimerkiksi tällä perusteella ohittaa, jos se on näiden periaatteiden vastainen.

Tähän liittyy myös vuoden mittaan käyty keskustelu eutanasiasta eli kuolinavusta. Sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunta ETENE julkaisi tammikuussa lausunnon, jonka mukaan saattaa olla tilanteita, joissa ei ole eettistä perustetta sulkea eutanasian mahdollisuutta täysin pois. ETENE:n jäsen Heinimäki kertoo Taskuetiikassa omana kantanaan, että hänen käsityksensä on muuttunut.

”Mikäli kuolemaa tekevällä syöpäpotilaalla on enää korkeintaan muutamia päiviä elinaikaa ja väistämättä edessään tuskallinen ja kauhea kuolema esimerkiksi tukehtumalla, eikö hänen tarpeensa kuolla tuskattomasti voisi tulla meille laiksi, toimintaohjeeksi?”, Heinimäki kysyy.

Taskuetiikka on erinomainen johdatus etiikan perusteemojen äärelle. Sen luettuaan on jo pitkällä eetikon uralla. Armoitettuna sanankäyttäjänä Heinimäki kirjoittaa kiinnostavasti ja samalla lukija oppii huomaamattaan. Tämän kirjan seurassa huomaa, että ehkä eettinen pohdiskelu ei olekaan vaikeaa vaan hauskaa, valaisevaa ja samalla tärkeää puuhaa.

Tommi Sarlin

Jaakko Heinimäki: Taskuetiikka. Kirjapaja 2012. 197 s., 24,95 e.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.