Eeva Berglund on kerännyt tarinoita Helsingin kaupunkiluonnosta. Kuva: Sirpa Päivinen
Eeva Berglund keräsi talteen rakkaiden paikkojen tarinat
Tarinakävelyillä on käyty Vartiosaaressa, Uutelassa, Meri-Rastilassa ja Kruunuvuoressa.
Töölöläiskeittiön pyöreä pöytä on antropologi Eeva Berglundin luovuuden paikka. Sen ääressä on tahkottu montaa projektia niin yksin kuin porukalla. Yksi näistä on Narratiimi, joka syntyi kuvataiteilija Hanna Kaisa Vainion kanssa.
Narratiimi on vienyt kaupunkilaisia kävelyretkille jakamaan lähiluontoon liittyviä tarinoita ja kokemuksia. Helsingin rajusta muutoksesta kimmokkeensa saaneet retket ovat suuntautuneet rakentamisen tai käyttöpaineen uhkaamiin paikkoihin. Kuitenkin juttelu on ohjattu pois kaavoituksesta ja politiikasta murehtimisesta – sitä puolta on riittämiin muutenkin.
– Toiveemme on ollut, että kukin löytäisi hieman erilaisen tarinan omasta ympäristöstään; ehkä havahtuisi siihen, että rakastaa sitä tai ainakin kiinnittää siihen huomiota, Berglund kertoo.
Tarinoista ääniteos ja lehti
Tarinakävelyille on menty Meri-Rastilaan, Uutelaan, Vartiosaareen ja Kruunuvuoreen. Aineistosta kootaan sanomalehti ja Vuotaloon kevättalveksi tuleva kuunnelmatyyppinen ääniteos. Ensi keväänä on vielä luvassa kävely ja tarinapaja.
Kaavaväännöissä aktiiviset ovat kiittäneet, että on ollut virkistävää jakaa ja kokea paikkoja ilman kamppailun tuntua. Kaavoituskävelyistä kun ovat monet poistuneet "otsa hikisenä ja naama punaisena". Tapahtumat ovat silti olleet tunteilla ladattuja. On nähty esimerkiksi paikkoja, joista ihmiset ovat löytäneet rakkaansa.
– Joka kerta olen tavannut niin ihania ihmisiä ja kuullut niin ajatuksentäyteisiä kertomuksia, että on ollut tosi hyvä mieli jälkeenpäin, Berglund sanoo.
Kävelyihin on liittynyt aina paitsi eväshetki myös hiljainen osuus, joita Berglund luonnehtii kollektiiviseksi hyväksi oloksi. Ne tapahtuvat niin helposti ja luontevasti, että häntä itseäänkin ihmetyttää.
– Luonnonympäristön tärkeyden tunnistaminen porukassa antaa energiaa.
Lontoosta uudenlaiseen Stadiin
Eeva Berglund on ympäristöpolitiikan ja kaupunkitutkimuksen dosentti ja työskentelee Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston tuntiopettajana. Kulttuurin sekatyöläisenä hänellä on myös englanninkielisen tiede- ja kulttuuritekstin huoltoon keskittynyt yritys.
Antropologiksi Berglund kouluttautui Isossa-Britanniassa, jossa on asunut liki puolet elämästään. Ensimmäinen jakso oli 1972–1979, jolloin isä, kapellimestari Paavo Berglund, sai kiinnityksen Bournemouthin sinfoniaorkesteriin.
Viimeksi Berglund palasi juurilleen Helsinkiin 2010 oltuaan poissa 14 vuotta.
Nyt vastassa ei ollut kuitenkaan vanha tuttu Stadi, vaan metropoliksi rynnistävä suurten kasvuvisioiden kaupunki. Sitä ihmeteltiin toisen hieman ulkopuolisen, kanadalais-suomalaisen Cindy Kohtalan, kanssa.
– Jotenkin vaikutti, että täällä ollaan turhan naiiveja sen suhteen, mitä nämä luvatut tulevaisuudenvisiot loppujen lopuksi tuovat.
Kaksikko kokosi joukon asiantuntijoiden ja aktiivien puheenvuoroja kirjaksi Uusi Helsinki?, joka ilmestyi vuosi sitten. Se on paitsi rakkaudentunnustus Helsingille myös huolen ilmaus: kenen ehdoilla kaupunkia muokataan ja millä seurauksin?
Mietteet pyöreässä pöydässä palaavat lähtöpisteeseen, luontoon.
– Helsingissä luonto on ollut aina läsnä. Ei ole pakko matkia muita tuhoamalla sitä.
P.S.
Asun Töölössä niin kuin töölöläisrouvan kuuluu. Graniittiset kivijalat ovat syvästi mielenmaisemaani.
Minua kismittää joidenkin mielikuvituksettomuus.
Parasta talvessa on talvi itse, koko juttu.
Jaa tämä artikkeli: